Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> Suurperheen isä Miko Puustelli
<empty> Nuorena tehty päätös viitoittanut elämää
<empty> Pentti Tuppurainen ei piilottele uskoaan
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Pentti Tuppurainen
ei piilottele uskoaan



Kuhmon nimismies Pentti Tuppurainen antoi aikoinaan Jeesukselle avoimen valtakirjan elämäänsä, ja on kulkenut Hänen johdatuksessaan siitä lähtien.

Helsingissä vuonna 1948 syntyneen Pentti Tuppuraisen perheeseen kuului vakuutusalalla toimivien isän ja äidin lisäksi kaksi vuotta vanhempi isoveli.

– Kun olin pikkupoika, äitini tuli uskoon, ja hän vei minua pyhäkouluun ja mukaan seurakunnan tilaisuuksiin, joissa avustin esimerkiksi kolehdin kannossa, hän muistelee.

Suurimman osan lapsuudestaan Pentti vietti Lauttasaaressa, jonne perhe muutti pojan ollessa 5-vuotias.

Lauttasaaren seurakunnan toimintaan hän osallistui monella tavoin, mm. nuorisopastorin johtamassa partiolippukunnassa.

Suuria lupauksia

– Siellä annoin erilaisia lupauksia. Ensiksi kolkkapoikien lupauksen, että lupaan parhaani mukaan toteuttaa kolkkain lain ja olla joka päivä iloksi Jumalalle, kodille ja lähimmäisille. Eli lupailin aika isoja asioita jo alle 10-vuotiaana, Tuppurainen naurahtaa. – Tietenkin myöhemmin sain antaa myös partiolupauksen, jossa lupasin täyttää velvollisuuteni Jumalaa ja isänmaata kohtaan, auttaa muita ja totella partiolakia. Silloisessa partiovyössäni lukee ”Olen valmis”.

Seuraava suuri lupaus oli konfirmaatiolupaus Mustasaaressa suoritetun rippikoululeirin jälkeen.

– Kyllä minä ääneen tunnustin uskovani Jeesukseen ja että haluaisin osoittaa tämän uskon omassa elämässäni. Valitettavasti en kuitenkaan pitänyt tätä lupausta nuoruudessani.

Hän muistelee ajatelleensa, että elämästä pitää selvitä omin voimin, opiskella, perustaa perhe, hankkia työpaikka ja huolehtia perheen elatuksesta. Eli Pentistä tuli ns. ”hyvä ihminen”, joka kuvitteli pystyvänsä jopa viimeisellä tuomiolla pärjäämään omilla voimillaan.

Ei enää omassa voimassa
Kristuksen omaksi tunnustautuminen siirtyi syksyyn 1987, jolloin Pentti Tuppuraisella alkoi uusi etsikkoaika toimiessaan Kuhmossa nimismiehenä.

– Tuona aikana Jumala osoitti minulle, etten olekaan kuvittelemani hyvä ihminen, vaan olen ansainnut saman tuomion kuin murhamies, vaikka en olekaan tappanut ketään.

Jeesuksen opetus muistui mieleen, kun Hän sanoi: ”Teille on opetettu tämä isille annettu käsky: ’Älä tapa.’ Se, joka tappaa, on ansainnut oikeuden tuomion. Mutta minä sanon teille: jokainen, joka on vihoissaan veljelleen, on ansainnut oikeuden tuomion. Samoin jokainen, joka sanoo veljelleen: ’Senkin hölmö’, on ansainnut Suuren neuvoston tuomion, ja se, joka sanoo: ’Sinä hullu’, on ansainnut helvetin tulen.”

– Tuo todella romutti minut. Tietysti Pyhä Henki oli synnyttänyt minussa jo aikaisemmin halun ruveta lukemaan Raamattua. Se oli niin kova pisto sydämessä, että halusin ruveta käymään kirkossa joka sunnuntai kuuntelemassa Sanan julistusta. Äidin antama rippiraamattu tuli samalla jokapäiväiseen käyttöön.

Tuona adventtina 1987 hän kertoo saaneensa synninpäästön, jossa liki neljänkymmenen vuoden synnit julistettiin anteeksi.

– Enää en kuvitellut pärjääväni omilla voimillani, vaan turvauduin Jeesukseen.

Pyhän Hengen kosketus
Palattuaan illalla kirkosta kotiin Tuppurainen sai puhelun, jossa kerrottiin käynnissä olevasta piiritystilanteesta, jossa paikallinen mies ammuskeli kiväärillä ympäriinsä.

– Valmistauduin lähtemään kentälle johtamaan piiritysoperaatiota, kun mieleeni nousi takavuosien tapaus Pihtiputaalta, jossa kuoli moni poliisimies. Kysyin mielessäni, että näinköhän tämä on elämäni viimeinen hetki. Mutta siinä samassa tunsin hyvin vahvan vastauksen: ”Pentti, älä pelkää, sinä olet minun. Sinä uskot Jeesukseen, kuollessasi pääset Taivaaseen”, hän muistelee vieläkin herkistyen. – Ja mikä ihmeellisintä, en ehtinyt edes lähteä kotoani, kun tuli uusi puhelinsoitto, että tilanne on lauennut ja mies otettu kiinni. Jumala halusi selvästi, että koen tämän Pyhän Hengen kosketuksen.

Jos joku haluaa seurata minua
Siinä vaiheessa, kun Pentin etsikkoaika päättyi, hän oli lukenut kaikki neljä evankeliumia, ja jokaisessa niissä Jeesus sanoo, että jos joku tahtoo seurata minua, niin ottakoon ristinsä joka päivä.

– Nämä tekstit nousivat lukemastani Raamatusta niin voimakkaasti esille, että tunsin vahvasti sydämessäni Jeesuksen kutsuvan minua sinne. Ymmärsin, että minun on annettava Hänelle vastaus jonakin päivänä.

Kuhmossa aloitettiin miestenpäivät adventin aattona 1987 Raamatun kohdalla ”Jos joku tahtoo seurata minua…”

– Siinä vaiheessa menin kuvainnollisesti polvilleni ja vastasin: ”Minä tahdon Herra, minä tahdon. Vie minne viet, tee mitä tahdot” eli annoin ikään kuin avoimen valtakirjan elämääni Hänelle. En voinut kuvitellakaan, mitä tämä lupaus tulisi merkitsemään.

Pentti luuli, että hänen pitäisi lähteä lähetystyöhön Afrikkaan, mutta seurakunta kutsuikin hänet kotikäyntityön vetäjäksi. Myöhemmin Jumala johdatti miehen myös liki kolmeksikymmeneksi vuodeksi Vienan Karjalan työhön. Myös kutsu Gideon-työhön tuli vuoden 1989 alussa.

– Se on osoitus siitä, mihin Hän on halunnut minua viedä.

Vaikea isäsuhde
Pentti Tuppurainen kertoo lapsuudessaan ”remelin” tulleen tutuksi – joskin myöntää myös ansainneensa sen. Mutta voi kuulemma olla, että vähän tuli varmuuden vuoksikin. Isä oli alkoholisti ja kaiken lisäksi väkivaltainen. Perhe eli jatkuvassa pelossa, ja siksi Pentin isäsuhde oli hyvin vaikea. Tämä heijastui myös rukoilemiseen, jossa toiset rukoilivat, että rakas Taivaallinen Isä…

– Minä en voinut sanoa näin, koska minulle Jumala oli Herra Jumala, ei mikään isähahmo.

Pentin ammatinvalintaan vaikutti vanhempien varsin riitainen avioero, johon kului paljon rahaa asianajajapalkkioina.

– Silloin päätin hankkia sellaisen ammatin, ettei minun tarvitse turvautua asianajajiin vaan pystyn hoitamaan omat asiani. Eli juristin ammatti nousi esiin yhtenä vaihtoehtona. Toisena vaihtoehtona oli Sibelius-Akatemia ja muusikon ura.

Vaihtoehtoja punnitessaan hän kuitenkin arvioi tulevaisuutensa muusikkona olevan vaikeampi kuin juristina. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Lauttasaaren Yhteiskoulusta keväällä 1967 hän alkoi jo valmistautua samana keväänä Helsingin Yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan pääsykokeisiin. Ja syksyllä ylemmän oikeustieteen opinnot sitten käynnistyivätkin.

Nimismiehen ura alkaa
Aloitettuaan opintonsa yliopistossa Pentti tutustui valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskelevaan Tuula Rossiin, jonka kanssa seurusteli monta vuotta.

Nuoremman konstaapelin virka avautui Helsingin poliisilaitoksella, johon Pentti haki opiskelujensa kesätauolla. Konstaapelin työ viivästytti jonkun verran opintojen edistymistä, jonka lisäksi pariskunta avioitui vuonna 1971 tuoden omat lisäkiireet arkeen.

Entinen työtoveri oli siirtynyt Vehkalahdelle nimimieheksi ja ehdotti Pentille kesävallesmannin työtä Virolahdella.

– Silloin kesällä 1973 minulle kirkastui, mitä haluan olla isona. Joka päivä sai käyttää lakikirjoja, kohdata eläviä ihmisiä ja ratkoa erilaisia kysymyksiä.

Seuraavassa vuodenvaihteessa yliopiston ilmoitustaululla oli ilmoitus Paltamon apulaisnimismiehen virasta. Pentti oli vielä yhtä tenttiä vaille valmis juristi, joten ei voinut hakea kyseistä virkaa. Kun hakuaika päättyi, hän otti kuitenkin yhteyttä Oulun läänihallituksen poliisitarkastajaan ja kysyi, oliko virkaan ollut montakin hakijaa.

– Hän sanoi, ettei yhtään. Kun hän sitten kuuli usean vuoden kokemuksestani konstaapelina ja että olin tenttiä vaille juristi, hän ehdotti laittamaan paperit sisään ja tulemaan vt-apulaisnimismieheksi Kajaaniin. Kun saisin tentin suoritettua ja juristin paperit, voitaisiin Paltamon virka laittaa uudelleen hakuun.

Helmikuun 1. päivänä Kajaanin rautatieasemalla odotti Penttiä mustamaija, joka vei hänen nimismiespiirin toimistoon. Huhtikuussa Pentti valmistui ja kesäkuussa 1974 hänet valittiin ainoana hakijana Paltamon apulaisnimismieheksi.

Lapsiperhee arki koittaa
Monista yrityksistä huolimatta todettiin, ettei Tuppuraisen pariskunta voinut saada biologisia lapsia. Vuoden 1977 lopulla syntyi Kajaanissa tyttölapsi, jonka Haapajärvelle muuttaneet Pentti ja Tuula adoptoivat.

1979 Pentti aloitti työt Kuhmon nimismiehenä ja saman vuoden marraskuussa syntyi Oulussa poika, jota Pelastakaa Lapset ry tarjosi toista lasta haluaville Tuppuraisille adoptoitavaksi.

– Olin ajatellut tulevani erilaiseksi isäksi kuin oma isäni, olinhan mm. absolutisti. Mutta minua veivät vaativa työ sekä osallistuminen vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön ja rotary-toimintaan. Olin paljon poissa kotoa, ja tietysti tunnen siitä huonoa omatuntoa, Pentti huokaisee.

Tosin heti Kuhmoon muutettuaan perhe osti kesämökin vain kuuden minuutin venematkan päästä kirkonkylältä, ja siellä aikaa vietettiin lasten kanssa monet kesät touko/kesäkuun vaihteesta lähtien.

Evankeliumin sanomaa levittämässä
Tänä päivä Pentillä on kaksi lastenlasta tyttären perheestä.

– Isovanhemmuus on siinä mielessä helpompaa, että varsinainen kasvatustehtävä on lasten omilla vanhemmilla. Kun kummallakin vanhemmalla oli samaan aikaan työmatkoja, sain on olla aika usein Kajaanissa lapsenvahtina, ja siinä syntyi mielestäni hyvä suhde lapsenlapsiin. Sain rukoilla heidän kanssaan niin ruoka- kuin iltarukouksetkin eli hengelliset asiat tulivat heille tutuiksi ja he ymmärsivät, mihin vaari uskoo.

Kun lapsenlapset varttuivat, Pentillä oli tapana mennä heitä vastaan koulun jälkeen.

– Kotimatkalla oli mahdollisuus keskustella, mitä koulussa oli tapahtunut, ja tietysti keskusteltiin myös uskonnonoppitunnin asioista.

Isänä ja isoisänä oleminen on Pentin mukaan kasvattanut häntä myös kristittynä, koska siinä saa tunnustautua Jeesuksen omaksi.

– Pidän sitä hyvin merkittävänä asiana, että olen saanut viedä evankeliumin sanomaa eteenpäin tuleville sukupolville.

Käärmekertomus
Pentti muistelee, kuinka lapsenlapset olivat taas kerran Kuhmossa, ja 7-vuotias poika oli heti herättyään tullut olohuoneeseen tutkimaan kännykkäänsä. Pentillä oli tapana aloittaa päivä lukemalla Raamattua olohuoneen sohvalla. Poika kysyi: ”Vaari, mitä sinä luet?” johon Pentti vastasi: ”Raamattua.” Poika jatkoi: ”Vaari, onko Raamattu totta?”

– No minä kerroin hänelle, miksi Raamattu on totta. Poika tiesi jo etukäteen paljon Raamatusta, mutta hän kysyi, että onko siellä käärmekertomusta. Kun vastasin, että kyllä siellä on, hän kysyi vielä: ”Vaari, miten käärme voi puhua?”

Pentti kertoi sen hänelle, jonka jälkeen vielä luki tuon kertomuksen hänelle. Sitten vaari ja tyttärenpoika keskustelivat, kuinka paholainen houkuttelee meitä Jumalan tahdon vastaisiin asioihin. Poika pyysi vaariaan lukevaan vielä Joosef-kertomuksen, jonka jälkeen kaksikko keskusteli siitä, kuinka Jumala voi käyttää pahojakin asioita omien tarkoitusperiensä toteuttamiseen.

– Tuo noin tunnin kestänyt aamuvartiohetki lapsenlapsen kanssa on yksi ehdottomia helmiä, Pentti Tuppurainen hymyilee muistoilleen.

Iikka Löytty


Yhteistyössä
CMN