Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> Suurperheen isä Miko Puustelli
<empty> Nuorena tehty päätös viitoittanut elämää
<empty> Pentti Tuppurainen ei piilottele uskoaan
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Nuorena tehty päätös
viitoittanut elämää


Syyskuussa 35 vuotta täyttänyt Lauri Huttunen toimii vaimonsa Venlan kanssa seurakunnassaan Lapsityön pastoreina. Pariskunta panostaa lasten kasvatukseen myös kotona viiden lapsensa parissa.

Keski-Suomessa uskovaiseen perheeseen syntynyt Lauri Huttunen on nuorin kolmesta veljeksestä.

– Voin rehellisesti sanoa, että lapsuuteni oli hyvä, ja sain kokea, että vanhempani tekivät parhaansa poikakolmikon kasvattamisessa. Mitään suurempia takaiskuja en ole joutunut nuoruudessani kokemaan, eli siinä mielessä sain hyvät lähtökohdat elämääni.

Vaikka lapsuudessa käytiin aktiivisesti seurakunnassa ja lastenleireillä, perheessä uskonasioista puhuminen tai yhdessä rukoileminen ei ollut kovin luontevaa.

– Mistä olen itse saanut eväitä, on ollut paljolti omien vanhempien elämää katsomalla.

Jeesusta seuraten
Lauri kertoo olleensa aina lapsenuskossa, mutta muistuttaa, kuinka Jaakobin kirjassa todetaan, että usko ilman tekoja on kuollutta.

– Jos usko ei näy elämäni valinnoissa, voinko sanoa olevani uskossa?
Hän muistaa tehneensä kymmenvuotiaana päätöksen seurata Jeesusta.

– Päätin, että mitä ikinä se tarkoittaisi, halusin oikeasti seurata Jeesusta. En vain uskoa, että Jeesus on kuollut ja on olemassa. Kävin silloin itseni kanssa vakavan keskustelun.

Tuo nuorena tehty päätös on antanut suuntaa koko myöhemmälle elämälle.

– Muistan, kuinka olin neljännellä luokalla vaihtamassa kristilliseen kouluun Jyväskylässä ja kyselin Jumalalta, haluaako Hän minun vaihtavan koulua. Jumala vastasi Sanassaan, että sinä voit tehdä niin kuin haluat, Lauri kertoo.

Vaikka kyseessä oli kristillinen koulu, se ei tietenkään tarkoittanut, että kaikki oppilaat tekisivät kristillisiä tekoja. Ja varsinkin yläasteella tavallisessa lähikoulussa monien luokkatoverien valinnat eivät olleet sitä, mistä Jeesus puhui, joten Laurin oli tehtävä omia valintoja kavereiden kesken.

– Minulle tosin se ei suinkaan ollut vaikeaa, ja uskon vanhempieni esimerkin helpottaneet valintoja entisestään. Vaikka olin tehnyt päätöksen jo varhain, en usko, että sitä on edes testattu nuoruudessani, hän arvioi.

Tunteita etsimässä
Tulevan vaimonsa Lauri tapasi seurakunnan fifteen-leirillä.

– Eli minä olin silloin 14-vuotias ja Venla 15.

Venlan puolelta se oli kuulemma rakkautta ensisilmäyksellä, mutta Lauri kertoo etsiskelleen tunteitaan vielä pari vuotta.

– Mutta tuon parin kolmen vuoden aikana minulla oli erittäin voimakas sisäinen ääni, että Venlasta tulee vaimoni. Väistelin kuitenkin sitä vastaan, koska romanttiset tunteet eivät vielä olleet syntyneet Venlaa kohtaan. Mutta lopulta tunteita alkoi löytyä, ja nyt pariskunta on ollut naimisissa jo 15 vuotta.

Lapset ovat siunaus
Jo seurusteluaikana Lauri ja Venla keskustelivat lasten hankkimisesta ja minkälaisia näkemyksiä kummallakin oli lapsista.

– Kyllä me siinä vaiheessa puhuttiin mahdollisesti kolmesta lapsesta, Lauri muistelee.

Ja niin ensimmäiset kolme lasta tulivatkin varsin nopealla aikataululla, vain vuoden ja kahdeksan kuukauden välein. Tuohon ajanjaksoon mahtui kuitenkin paljon inhimillistä kärsimystä ja sairastelua. Venlan monivuotiset uniongelmat kuormittivat arkea, ja Laurin täytyi kantaa suurempi vastuu vauvojen yörutiineista.

– Parin vuoden tauon jälkeen Venlalle tuli halu hankkia neljäs lapsi, mutta minä olin siinä vaiheessa sen verran uuvuksissa, etten tiennyt, kuinka jaksaisin ja ylipäänsä uskaltaisin. Toisaalta koin Jumalan pettäneen minut sallimalla nämä vastoinkäymiset.

Seuraavan viiden vuoden aikana Laurin mieli kuitenkin muuttui, ja hän uskalsi sanoa ”kyllä” niin Venlalle kuin Jumalallekin, ettei halunnut oman pelkonsa estävän lasten saamista.

– Ja niin syntyi Aabel, joka oli korjaava kokemus minulle, Lauri kertoo.
Venlan uniongelma helpotti siinä vaiheessa ja vauvavuosi meni todella tasaisesti.

– En kokenut aikaa rasittavaksi ja nautin siitä aivan uudella tavalla. Arki vauvan kanssa ei ollut lainkaan samanlaista härdelliä kuin kolmen edellisen lapsen kanssa.

Venla koki kuitenkin rukouksessa voimakkaasti, että perheessä voisi olla vielä enemmän jäseniä.

– Jos Venla saa jonkin innostavan ja elämää sisällä pitävän ajatuksen, olen oppinut olemaan taistelematta sitä vastaan, vaikka se lähtökohtaisesti olisikin jännittävää. Kun uskalsin hypätä ajatukseen mukaan, tämä alkoi minustakin kuulostamaan hyvältä idealta, Lauri myöntää.

Perheen kuopus syntyi puolitoista vuotta sitten, ja Lauri myöntää nauttineensa isyydestään enemmän kuin koskaan aikaisemmin, kyse ei ole ollut enää selviytymisestä.

Tällä hetkellä lapsikatras on siis jo viiden hengen vahvuinen; Eevert (13), Iisak (11), Elida (9), Aabel (4) ja Frida (1,5).

Tunneyhteyttä rakentamassa
Lauri varttui rakastavassa, uskovassa perheessä, eikä kokenut mitään traagista.

– Minulla ei ole mitään, jonka haluaisin tehdä ehdottomasti eri tavalla kuin oma isäni. Hyvinvoiva avioliitto tulee hänen mukaansa vaikuttamaan voimakkaasti myös perheen lapsiin.

– Kuten kerroin aikaisemmin, meillä ei lapsuuskodissani käyty syvällisiä henkilökohtaisia keskusteluja, ja se saattaakin olla syy, miksi minulle on vaikeaa solmia tunneyhteys toiseen ihmiseen. Ja jos se on vaikeaa avioliitossa, niin tietysti se on vaikeaa myös suhteessa lapsiini. Mutta onneksi olen saanut oppia avioliitossa, mitä yhteys merkitsee – ensiksi Venlan kanssa ja sitten lasten kanssa.

Vanhempainvapaita Lauri ei ole pystynyt pitämään ensiksi opiskelujensa ja myöhemmin töidensä takia, ja Venla on kantanut päävastuun arjesta lasten kanssa.

– Mutta viimeiset neljä vuotta olen tehnyt etätöitä kotoa käsin, joten kyllähän sitä arjessa ehtii aivan eri tavalla nähdä niitä pieniäkin hetkiä, vaikka onkin työt tehtävänä, kertoo fyysikkona yksityisessä säteilymittausyrityksessä työskentelevä Lauri.

Hyvää perintöä jatkaen
Tämänhetkinen maailmantilanne ei näytä kovin ruusuiselta ja moni nuori epäröikin lasten hankkimista tähän maailmaan.

– Uskon Jumalan sydämellä olevan, että lapset ovat ihania ja meille lahja. Jokainen tietysti itse tekee päätöksen lapsien hankkimisesta, mutta mielestäni on hirveä ajatus, ettei voisi hankkia lapsia, koska maailmanmeno on tällaista. Kyllä maailmaan mahtuu lapsia. Kun Jumala luo elämää ja antaa elämän, niin Hänellä on varmasti jokaiselle syntyvälle lapselle niin paljon hyviä ajatuksia kuin hiekanjyviä.

Lauri muistuttaa, että Jumala ajattelee pitkällä aikavälillä ja Hänen suunnitelmansa kestävät vuosituhansia, joten ilmastonmuutokseen tai muuhun syyhyn vedoten jättää lapsia hankkimatta, ei mahdu hänen ymmärrykseensä.

– Kyllä minä haluan jatkaa sitä hyvää perintöä ja sitä hyvää, mitä Jumala on minulle antanut. Että se hyvä voisi jatkua minun lapsissanikin.

Hän haluaa puhua lapsilleen ja sanoittaa näille asioita erilaisissa tilanteissa.

– Vaikka se ei tule minusta luonnostaan, en halua pelätä puhua lasteni kanssa. Haluan tuoda aidosti esille, että uskon esimerkiksi rukouksen voimaan. Toisaalta haluan viedä lapsia seurakuntaan ja vanhemmuudessa ohjata heitä sellaiseen ympäristöön, jossa he eivät joudu taisteluihin, joita heidän ei tuon ikäisinä vielä tarvitsisi käydä.

Seurakuntatyössä Laurin sydämellä ovat etenkin varkki-ikäiset eli esiteinit, joita hän haluaa opettaa tekemään hyviä valintoja elämässään ja hyvillä perusteilla.

– Haluan välittää niin omille lapsilleni kuin seurakunnan nuorillekin mahdollisimman oikean, todenmukaisen kuvan rakastavasta Jumalasta. Sen jälkeen heidän on helpompi lähteä seuraamaan Jeesusta.

Kimmo Janas


Yhteistyössä
CMN