Kaiken kansa tietoisuuteen Kaarlo Maaninka nousi voitettuaan vuoden 1980 Moskovan olympialaisissa hopeaa ja pronssia. Elämän pituiselle maratonille hän starttasi Jeesuksen mukana muutamaa vuotta myöhemmin.

Kaarlo Maaninka muistelee, kuinka pääseminen Moskovan kisakoneeseen oli työn ja tuskan takana.

Urheiluliitto jakoi valmennustukia urheilijoille ja halusi myös pysyä ajantasalla urheilijoiden harjoittelusta. Valmentaja Jouko Elevaara ei jostain syystä lähettänyt Maaningan harjoitussuunnitelmaa Urheiluliittoon, joka viilensi suhteita liiton johtajien kanssa.

– Siellä ajateltiin, ettei taidetakaan hyväksyä Elevaaran valmennettavia Euroopan mestaruuskisoihin Prahaan 1978 tai olympialaisiin Moskovaan 1980, kun ei kerran tehdä niin kuin me meinataan, Maaninka muistelee. – Minulle sanottiin, ettet sinä siellä suurissa kilpailuissa pärjää. Sinulla kunto aina romahtaa, kun tulee isot kisat.

Vuonna 1979 Kaarlo Maaninka voitti SM-maastokisat päihittäen niin Virenin kuin Vainionkin. Ratakisoissa Vainio voitti 10 000 metriä Maaningan tullessa hopealle ja Viren pronssille.

Kun seuraavana vuonna tehtiin valintoja, Maaninka voitti jälleen SM-maastokisat, oli toinen 10 000 metrillä ja kolmas 5 000 metrillä.

Olympialaisiin oli mahdollista lähettää kolme juoksijaa, mutta Maaninkaa ei haluttu lähettää, vaikka hän oli rikkonut kansainvälisen karsintarajan. Maaningalle päätettiin kuitenkin antaa vielä yksi näyttömahdollisuus. Kouvolassa järjestetyssä kisassa luvattiin, että jos Kaarlo Maaninka alittaa 5 000 metrillä ajan 13:30, olympialaispaikka järjestyisi. Mies oli saavuttanut aikaisemmin kesällä Ruotsissa käydyssä kisassa ajan 13:32 ja kansainvälinen rajakin oli 13:40.

Kaksi kierrosta ennen maalia Maaninka huomasi olevansa pari sekuntia jäljessä tavoitteesta, joten oli syytä pistää kaikki peliin – ja niin maaliin päästessä kello pysähtyi aikaan 13:25. Näin olivat esteet olympialaisjuoksun tieltä poistuneet ja mies saattoi keskittyä Moskovassa itse juoksuun.

Kuntoajoitus sattui kohdalleen, ja olympialaisissa tuli 10 000 metrillä hopeaa ja 5 000 metrillä pronssia. Kaarlo Maaninka myöntää itsekin yllättyneensä saavutuksestaan, viikon aikana Moskovassa oli juostava niin 10 000 metrin alku- ja loppukilpailu kuin 5 000 metrin alkukilpailu, välierät ja loppukilpailu.

– Tiesin, että peruskestävyys piti olla kohdallaan, että jaksoi juosta urakan.

Kestävyyttä hän kertoo kasvattaneensa kisojen alla mm. tekemällä metsurisaappaat jalassa ojitushommia suolla.

Mummi vei lauluseuroihin
Kaarlo Maaninka on kotoisin Posion Maaninkavaarasta varsin mittavasta uusioperheestä. Äidillä oli edellisestä avioliitostaan kolme lasta ja isällä puolestaan seitsemän lasta. Yhteisiä lapsia syntyi vuosien mittaan vielä 13.

– Leikkikavereista ei ollut puutetta, naurahtaa Kaarlo Maaninka. – Isä sanoi, että pitää olla hulinaa pirtissä.

Kaksikerroksisessa omakotitalossa asuivat myös isän velipuoli sekä mummi, joka opetti pojalle iltarukoukset ja muutenkin kristilliset elämäntavat. Mummin mukana Kaarlo pääsi myös lauluseuroihin.

– Eihän siinä nuorimies kauaa jaksanut istua paikoillaan, vaan välillä käytiin naapurikylän poikien kanssa ulkona leikkimässä ja tultiin välillä kuuntelemaan, että mitä se saarnamies puhui. Täytyy kuitenkin myöntää, että vaikka siellä usein nuokkuikin, muutamia Raamatun jakeita on sieltä jäänyt mieleen, Maaninka hymähtää muistoilleen.

Reiluja ihmisiä
Posiolla ei ollut muita vaihtoehtoja kuin maanviljely, eikä Kaarlo halunnut jäädä sinne, vaan toivoi 10 vuotta nuoremman veljensä jatkavan kotitilan viljelyä. Itseä häntä veti urheilu puoleensa. Edessä oli muutto Saarijärvelle puita leimaamaan. Varsin pian heräsi kiinnostus hakea työnjohtajakouluun Hämeenlinnaan.

Eräänä viikonlippuna koulun pojat pyysivät Kaarloa mukaansa tansseihin, johon tämä suostui vastahakoisesti pitkän taivuttelun jälkeen.

– Kavereilla oli taka-ajatus käydä matkalla ravintolassa, ja minä olisin mukana autokuskina.

Tanssilavalla vastaan käveli nuori nainen, jota Kaarlo päätti hakea tanssimaan heti tilaisuuden tullen.

– Niin me juteltiin ja tanssittiin koko illan ja sovittiin tapaamisesta viikolla, Kaarlo Maaninka muistelee ensitapaamista nykyisen Orvokki-vaimonsa kanssa.

Valmistuttuaan koulusta hän työskenteli vielä jonkin aikaa Hämeenlinnassa, mutta menestyttyään Tampereen kisoissa 10 000 metrin juoksussa, tuli ehdotus siirtyä Kauhajoen Karhun riveihin.

– Vastasin, että jos saan paikkakunnalta työpaikan, niin tehdään vuoden sopimus.

Perheeseen oli syntynyt pari päivää aikaisemmin tytär ja vaimo oli vielä sairaalassa, kun perheen pää lähti katsomaan perheelle asuntoa Kauhajoelle. Ja kuukauden kuluttua nuoripari muutti tyttärensä kanssa Kauhajoelle.

– Kun olimme vuoden asuneet siellä, kysyin Orvokilta, että muutetaanko takaisin Hämeenlinnaan. Hän vastasi, että tänne jäädään, täällä on niin reiluja ihmisiä, ne sanovat suoraan niin kuin asiat ovat.

Taivaallinen kosketus hierontapöydällä
– Naimisiin mentyä vaimoni kysyi kerran, että rukoiletko sinä koskaan. Minä vastasin, että en minä oikeastaan. Urheilu oli silloin niin tärkeää, ja ajattelin, että kyllä minä ehdin sitten vanhana tutustua näihin hengellisiin asioihin.

Moskovan kisoista oli saavutettu tavoitteet ja kotiin tuomisina oli mitalit taskussa.

– Vuoden kuluttua isäni kuoli ja aloin ajatella, että mikä on meidän päämäärämme elettyämme täällä 70-80 vuotta. Uskontotunnilta muistin kyllä, että on olemassa taivas ja helvetti. Havahduin, että eivät nämä taivasasiat minullakaan ole kunnossa.

Edessä oli harjoittelumatka New Mexicoon, ja Maaninka meni tutulle hierojalle, joka oli käynyt kesällä hengellisessä kokouksessa. Kaarlo Maaningan astuessa ovesta sisään, hieroja totesi heti, että vanha Paavo on heitetty ulos ja uusi Paavo on tullut tilalle. Puolentoista tunnin hieromisen aikana mies kertoi, kuinka Jeesus oli pelastanut hänet.

– Näin heti, kuinka Paavossa oli tapahtunut valtava muutos kesän aikana. Hän kertoi tietävänsä, mihin oli menossa otettuaan Jeesuksen vastaan, Kaarlo Maaninka kertoo. – Ja siinä hieromapöydällä maatessani päätin ottaa Raamatun mukaan ja lukea sitä 5-viikkoisen harjoitteluleirin aikana. Tiesin olevani syntinen ihminen ja halusin Paavon tavoin itseni vapaaksi synnin kahleista.

Kodin kirjahyllyssä seisovaa vihkiraamattua mies ei kuitenkin uskaltanut ottaa mukaansa, ettei paljastuisi, vaan kävi ostamassa kirjakaupasta itselleen pienen Raamatun.

– Päätin yrittää lukea koko Raamatun läpi New Mexicossa. Aamulenkin ja aamupalan jälkeen luin Raamattua ja jopa rukoilin vähän. Päivälenkin jälkeen oli illalla taas aikaa lukea lisää. Laitoin vielä muistiin kysymyksiä pieneen vihkoon, että voisin tarvittaessa kysyä uskovilta ystäviltä lisätietoja.

Halu päästä Isän tykö
Niin hän pääsi Johanneksen evankeliumin kohdalle, jossa Jeesus sanoi olevansa tie, totuus ja elämä, eikä kukaan tule Isän tykö muuten kuin hänen kauttaan.

– Silloin tajusin, että minunkin on otettava Jeesus henkilökohtaisesti vastaan päästäkseni Isän tykö.

Leiri loppui ja Kaarlo Maaninka palasi kotiin Kauhajoelle – ja uskonasiat jäivät taas sivummalle. Kevättalvella oli uusi ulkomaanmatka edessä, ja kolme päivää ennen lähtöä Maaninka päätti, että asiat on pantava kuntoon, etteivät ne mene hänen kohdaltaan ohi.

– Olin varma, että jos en nyt laita asioita kuntoon, se on paljon vaikeampaa myöhemmin. Tietenkin tuli mieleeni, että entäpä jos lentokone tippuu, eikä minulla ole Taivaan Isän kanssa asiat kunnossa.

Hän myöntää kesän aikana katselleensa lehdestä paikkakunnan hengellisiä tapahtumia ja jopa kuunnelleensa radiosta hengellisiä ohjelmia ”salaa”, ettei kukaan tietäisi miehen olevan herätyksessä.

– Mutta niinhän Raamatussakin sanotaan, että Jumala vetää Poikansa tykö. Minulle oli tullut sellainen tyhjyys ja halu tutkia, mitä Raamattu sanoo elämästä ja sen jälkeisestä ajasta.

Arkana rukoushuoneelle
Ilmestyskirjassa sanotaan, että kuunnelkaa, mitä Henki puhuu seurakunnalle. Niinpä Maaninka päätti lähteä käymään paikkakunnan rukoushuoneella. Vaimolleen hän sanoi meneväni kokoukseen, ei sen tarkemmin. Ja siitä sitten pyörällä matkaan.

Kokous alkoi kello 19, mutta Maaninka päätti odotella ja mennä sisään vasta puoli tuntia myöhemmin.

– Avasin rukoushuoneen oven varovasti ja istuuduin oven viereen, että pääsisin karkuun äkkiä, jos olo kävisi tukalaksi. En ollut koskaan käynyt sellaisessa hengellisessä kokouksessa, en tiennyt, mitä odottaa, Kaarlo Maaninka naurahtaa muistoilleen.

Kokouksessa saarnamies kertoi Raamatun kohdasta, jossa Jeesus herätti Lasaruksen kuolleista.

– Mieleeni jäi, kuinka Jeesus huusi Lasarukselle, että tule ulos, ja Lasarus tuli. Muistin myös Raamatusta, että jos ihminen on erossa Jumalasta, hän on hengellisesti kuollut.

Kokouksen lopuksi oli kysytty, onko paikalla henkilöä, joka haluaa elämänsä Jeesukselle. Joka halusi, että hänen puolestaan rukoillaan, piti nostaa kätensä ylös merkiksi.

– Minä ajattelin, että minulla on vielä niin paljon kysymyksiä, etten voi nostaa kättäni. Jos vaikka teen väärän ratkaisun. Mistä lie tuokin ajatus tullut? Kyllä Moskovassa käsi nousi ylös, kun tuli hopeaa kympillä, mutta nyt kun kysyttiin elämän tärkeintä asiaa, lähteä seuraamaan Jeesusta, ei ollutkaan voimaa nostaa kättäni...

Tilaisuuden päätyttyä Maaninka jäi vielä selailemaan rukoushuoneen kirjapöydän tuotteita. Muiden lähdettyä jäljellä olivat vain kokouksessa puhunut saarnamies ja Kaarlo Maaninka.

– Siinä me sitten juttelimme kaksi tuntia. Minä kyselin ja hän vastasi. Että onko se varmasti oikein ja onko se näin jne.

Lopulta saarnamies kysyi suoraan, tahtoiko Maaninka vapaaehtoisesti antaa elämänsä Jeesukselle.

– Minä vastasin, että tahdon. Siksi minä tänne kokoukseenkin tulin, koska tiedän olevani syntinen ihminen.

Niin miehet polvistuivat rukoushuoneen eteisessä, ja saarnamies julisti Kaarlo Maaningan synnit anteeksi annetuiksi Jeesuksen nimessä ja veressä.

– Siinä tilanteessa tuli tuonne sisimpään helpotuksen tunne ja ymmärsin Raamatun kohdan, jossa Jeesus sanoo, että taivaan enkelit iloitsevat, kun yksi syntinen ihminen tulee Jeesuksen tykö. Ajattelin, että kun Moskovassa olin toisella sijalla, niin nyt olen päässyt sinne korkeimmalle korokkeelle.

Elämän pituinen maratoni
Kaarlo Maaninka polkaisi pyörällään kotiin ja kertoi vaimolleen olleensa hengellisessä kokouksessa, jossa Jeesus antoi hänen syntinsä anteeksi. Vaimo kuulemma katsoi, että saa nähdä, kuinka kauan tuo kestää.

Kun hän palasi kotiin ulkomaan harjoittelumatkalta reilun kuukauden kuluttua, vaimo kysäisi eräänä iltana: – Pitääkö olla saarnamies tai pappi, ennen kuin voi tulla uskoon?

– Minä vastasin, että ei. Minä olen lukenut Raamatusta, että ”jos sinulla on hätä, huuda minua avuksi, niin minä tahdon auttaa sinua”. Niin minä rukoilin siinä vaimoni puolesta ja julistin Jeesuksen nimessä ja veressä hänen syntinsä anteeksi. Tunsin silloin todellista riemua, koska tiesin sen olevan paljon helpompaa, kun kuljemme taivastietä yhdessä eteenpäin, Kaarlo Maaninka kertoo.

Ulkoontulonsa jälkeen hän kertoo käyneensä kolmen kuukauden raamattukurssin, jonka aikana kysyttiin, haluaisiko hän lähteä kurssin jälkeen matkalle Israeliin.

– Minä kysyin, että miten pääsisin matkalle koko perheen kanssa?

Parin viikon kuluttua mies palasi asiaan ja kertoi järjestävänsä koko Maaningan perheelle ilmaisen matkan, jos Kaarlo juoksisi Tiberiaksen maratonin.

– Tuo matka oli todella rohkaiseva, kun pystyni näkemään, missä Jeesus oli elänyt ja toiminut. Uskoni vahvistui Israelissa. Elämässä on tullut monia tilanteita, joissa on voinut kääntyä Jeesuksen puoleen ja pyytää apua, että selviäisin.

Elämän pituiselle maratonille on nyt lähdetty, lähtölaukaus on annettu, kun Maaningat ottivat Jeesuksen vastaan. Kilparata on pitkä ja vaatii kilvoittelua koko ajan.

– Toivon voivani jakaa tätä Elämän Sanaa niille, jotka eivät sitä tunne. Toivon Herran auttavan, että Suomen kansakin heräisi unestaan – Jeesuksen tulo on lähellä, Kaarlo Maaninka huokaisee.

Iikka Löytty