”Minulle työ oli ennen kaikkea lähetystyöntekijöiden palvelemista. Oma osuuteni mahdollisti sen, että he saivat tehdä työtään ja viedä evankeliumia vaikeakulkuisille alueille. Työ Itä-Afrikassa oli rankkaa, mutta sisäisesti rikasta.”

Suomalaisten lähetyslentäjien historia alkoi vuonna 1975 kun salolainen Seppo Kurkola aloitti MAF:n palveluksessa. Silloin järjestö ei vielä toiminut Suomessa.

– Vuonna 1970 sain lentolupakirjan. Lähetystyö kiinnosti ja erityisesti lähetyslentotyö. Suomen Lähetysseura näki tässä mahdollisuuden, vaikka lentäminen lähetyksen puitteissa oli silloin aivan uutta maassamme. Lähetysseura halusi olla edelläkävijä ja avata ilmatilaa suomaisille lähetyslentäjille. Suomen Lähetysseuran silloinen johtaja Alpo Hukka oli aidosti kiinnostunut asiasta. Minulla oli ongelmana vähäinen lentotuntien määrä. Lähetysseura lähti mukaan ja avusti merkittävästi vielä jäljellä olevassa valmennuksessa ja lentotuntien kartuttamisessa, kertoo Seppo Kurkola.

Koti Afrikassa
Seija ja Seppo Kurkola asuvat nykyisin Norjassa. Heidän kotinsa oli vuosikymmeniä Afrikassa. Kummatkin tyttäret avioituivat aikanaan norjalaisten lähettien kanssa. Soili on puolisonsa kanssa ollut lähetystyössä Norsunluurannikolla ja Silja Etiopiassa.

– Työ Afrikassa oli mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Juuri sellaista mitä olimme odottaneet. Se veti hetkessä sisälle uuteen ja kiehtovaan maailmaan. Minulla työ oli ennen kaikkea lähetystyöntekijöiden ja paikallisten palvelemista, sanoo Kurkola.

Esimerkiksi Etiopiassa lähetysasemat usein sijaitsevat syrjäisillä paikoilla. Monet lähetysjärjestöt olivat rakentaneet työnsä MAF:in kuljetusten varaan.

– Lähetystyöntekijöiden lisäksi kuljetin potilaita sairaaloihin, rahtia, postia, koulukyytejä, avustustarvikkeita ja kotieläimiä. Kerran kyyditsin lähetystyöntekijän omistamaa, täysikasvuista friisiläislehmää. Lehmä rauhoitettiin, nostettiin koneeseen ja peitettiin rahtiverkolla. Matka lehmä kyydissä onnistui hyvin. Lähetti oli hyvin tyytyväinen, sillä lehmästä hän sai joka päivä tuoretta maitoa.

Lentoja yhdessätoista maassa
Seppo Kurkolan asemapaikkojen ja lentokenttien lista piteni vuosien kuluessa. Kurkolat asuivat Etiopiassa, Tansaniassa ja Keniassa. Lentoja hän suoritti yhdessätoista eri Afrikan maassa. Eniten lentotunteja kertyi Cessnan 1-moottorikoneella. Myöhemmässä vaiheessa työvälineiksi tulivat monimoottorikoneet.

Afrikka näytti taivaalta katsottuna lähes täydelliseltä.

– Maisemat olivat niin upeita, että tunsin olevani todella etuoikeutettu. Luonnon koskematon kauneus oli todella pysäyttävää. Alkuaikoina villieläinlaumoja piti välttää. Toisinaan piti kauniita eläimiä ihmetellä aika lailla alhaaltakin, kuvailee Seppo Kurkola pilke silmäkulmassa.

Työn alkuvaiheessa korppikotka otti saman suunnan kuin Kurkolan ohjaama lentokone.

– Tein päätöksen väistää lintua sen alapuolelta. Korppikotka teki aivan saman päätöksen ja yritti väistää konettani alapuolelta. Tämä koitui kotkan kuolemaksi. Näin peilistä kuinka kotka kieppui alas vetäen perässään antennia johtoineen. Tämän jälkeen väistin aina lintuja ylhäältä ja ongelmat poistuivat.

Laskeutumispaikat laitumena
Koneen laskeutumista varten raivatuilla, nurmikon peittämillä, maapohjaisilla laskeutumispaikoilla paimennettiin usein lehmiä. – No, mikäpä siinä, sillä laskeutumiskenttä kasvoi hyvää ruohoa. Teimme yleensä yhden tarkistuslennon matalalla laskeutumispaikan yli hätistelläksemme pois lehmät ja muut paikalla liikkuvat eläimet. Samalla ilmoitimme, että olemme valmistautumassa laskeutumiseen. Usein paimenet eivät paljoakaan piitanneet aikeistamme. Erään kerran suuri lehmälauma jatkoi rauhassa ruohon syöntiään lähestymistäni huolimatta. Lopulta lensin niin matalalla, että konetta ylös vetäessäni kannuspyörä hipaisi lehmien selkiä ja koneen sisälle kuului kop kop. Sen jälkeen ei kyllä yhtään lehmää näkynyt.

Kyläläiset kiinnostuneita ja uteliaita
Seppo Kurkola kertoo, että koneen pysähdyttyä laskukiidostaan ja sen rullattua pysähdyspaikalle ympärille kerääntyi poikkeuksetta runsaasti kyläläisiä.

– Toisinaan piirsin puukepillä maahan ringin koneen ympärille. Sanoin, että ringin sisäpuolelle ei saa astua. Varsin hyvin ihmiset tottelivat eivätkä astelleet liian lähelle konetta. Toisinaan kiinnostuneet katselijat kuitenkin ympäröivät koneen. Monien huulet lopsahtelivat koneen ikkunaan ja runkoon. No, olihan siinä ihmettelyn aihetta puolin ja toisin. Koululaiset ryntäsivät aina koneen lähelle, oli sitten välitunti tai ei. Koneen ympärillä oli aina monenlaista hyörinää.

Laskeutumiskentälle yöksi jätetyllä koneella oli aina vartiointi.

– Tullessani eräänä aamuna koneen luo vartijaa ei näkynyt. Havaitsin siiven alla kostean alueen maassa. Yöllä vedenpoistoventtiilistä oli laskettu johonkin astiaan kerosiinia. Kyläläiset käyttävät sitä valopetrolin asemasta keittämiseen. Aina kutenkin ennen lennolle lähtemistä tarkistimme tankista mittatikulla polttoaineen määrän, koska mittarin osoittamaan polttoainemäärään ei aina ole luottamista.

Reilun kymmenvuoden lentouran jälkeen Seppo Kurkola siirtyi MAF:in hallinnollisiin tehtäviin Itä-Afrikassa ja sitten Englannissa. Seppo Kurkola arvioi, että nykyään lähetyslentäjät tekevät enemmän humanitääristä työtä kuin aikaisemmin. Hän kokee kehityksen suunnan osittain ongelmalliseksi.

– Humanitäärisellä puolella löytyy kyllä paljon muitakin toimijoita, mutta lähetystössä tarve on jatkuva ja siinä on kysymys erityistehtävästä, jonka täyttymystä olemme kutsuttu edistämään.

MAF tukee lähetystyötä
Useat toisessa maailmansodassa palvelleet sotilaslentäjät halusivat sodan jälkeen tukea lähetystyön edistymistä. Murray Kendon, Edwing Hartwing ja Stuart Sendall-King perustivat Mission Aviation Fellowship (MAF) lentolähetysjärjestön.

Järjestö sai nopeasti ilmaa siipiensä alle ja toiminta laajeni varsin nopeasti. Maailmanlaajuisen huomion kohteena järjestö oli ensimmäisen kerran vuonna 1956. Huaorani-intiaanit surmasivat MAF lentäjä Nate Saintin ja neljä muuta lähetystyöntekijää Ecuadorissa. Tapahtumasta uutisoitiin lehdistössä ja siitä kirjoitetiin kirjoja ja tehtiin kaksi dokumenttielokuvaa.

MAF on kansainvälinen järjestö, jonka toimintaa rahoittavat kristilliset kirkot ympäri maailmaa. Lentokoneita operoi 35 maassa ja työntekijöitä on 130.

Järjestön palveluksessa on vuosien varrella ollut useita suomalaisia lentäjiä ja tukihenkilöitä. Viimeksi työssä ovat palvelleet lentäjä Roy Rissanen, Jarkko Korhonen ja Peter Griffin. Roy Rissanen, joka on tehnyt pitkän uran lähetyslentäjänä useissa Afrikan maissa sekä Mongoliassa. Jarkko Korhonen palveli vaimonsa Piritan kanssa Tansaniassa, missä Peter ja Päivi Griffin aloittivat kesäkuussa 2022. Työhön on valmistautumassa lentäjä Iisakki Saari. MAF Suomen eli Suomen Lähetyslentäjät ry:n toiminnanjohtaja Janne Ropponen on toiminut lähetyslentäjänä Ugandassa ja Mongoliassa.”

Mikä MAF ?
Mission Aviation Fellowship (MAF) on 1945 perustettu kristillinen järjestö, joka operoi 120 lentokoneella kehittyvien maiden alueilla, missä etäisyydet ovat pitkiä, maantiet puuttuvat tai ne ovat vaikeakulkuisia ja turvattomia. MAF jatkaa avustuslentotyötä edelleen alueilla, missä avuntarve on suurin. MAF Suomi on mukana tekemässä totta näistä lennoista jo vuodesta 1976. Suomessa järjestämme muun muassa nuorten ilmailuleirejä, lentokoulutusta sekä tuemme MAF:n lento-operaatiota sekä niissä palvelevia suomalaisia työntekijöitä. MAF:n työ auttaa ilmastonmuutoksesta kaikkein eniten kärsivien alueiden ihmisiä kehittyvissä maissa. Myös Suomessa MAF on aktiivinen ilmastokysymyksissä ja on toiminut ekologisen ja sähköisen lentämisen kansainvälisen konferenssin pääjärjestäjänä vuodesta 2019 alkaen.

Lisätietoa: maf.fi.

Eero Ketola