Kolme Itä-Helsingistä kotoisin olevaa miestä muodostavat Rap-yhtyeen Pastorit. 2009 perustettu poppoo julistaa Jumalan sanaa englanniksi ja suomeksi.
Pike ja Jorski tapasivat ensimmäistä kertaa Minttu-kirkossa 2006. Ylä-asteelta tuttuja olivat Jorski ja Josi. Uskoontulon jälkeen Jorski ja Pike näkivät 2009 Keuruun Juhannus-konferenssissa ja siellä ystävyys alkoi ja he alkoivat hengailla yhdessä. Myöhemmin Josi tuli uskoon ja mukaan täydentäen kaksikon kolmikoksi.
– Aluksi mun piti lähtee tekee yhen kundin kanssa musaa, mutta ideat eivät synkanneet. Meillä oli eri sanoma mitä halusimme tuoda esille musiikissa, joten se homma ei lähtenyt pyörimään.
Perinteisen mies
Paavo Väyrynen on ihastuttanut ja vihastuttanut poliittisella toiminnallaan suomalaisia aina 70-luvulta lähtien. Kovaksi taktikoksi ja peräänantamattomaksi taistelijaksi profiloituneen keskustapoliitikon yhteiskunnallista ajattelua ja toimintaa ohjaavat perinteiset arvot sekä kristillissiveellinen elämänkatsomus.
Suurten ikäluokkien mies Paavo Väyrynen syntyi Kemin maalaiskunnassa 1946 nelilapsisen perheen toiseksi nuorimmaksi. Vanhemmat Eemeli ja Anna-Liisa Väyrynen olivat oman aikansa suoraselkäisiä, uutteria suomalaisia, maamme jälleenrakentajia, joiden kristillisyys näkyi ennen muuta arjen hyveinä. Paavo Väyrysen lapsuus- ja varhaisnuoruusvuodet olivat leikkeineen, koti- ja kouluaskareineen onnellista aikaa, vaikka oman sururaitansa perheen riepumattoon jätti Kauko-veljen menehtyminen aasialaiseen vuonna 1957.