Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> Tavoittamattomien tavoittaja
<empty> 2024 Vainoraportti
<empty> Immanuelin paluu
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Christian Media Summit Jerusalemissa



Marraskuun alussa kutsui Israelin hallituksen lehdistötoimisto (GPO) 150 kristillistä mediaalan ammattilaista 30 eri maasta marinoitavaksi oikealla Israeltietoudella. Tosimies oli ainoa Summitiin kutsuttu suomalainen lehti.

Kongressin aikana kuultiin monia asiantuntijaluentoja eri aloilta ja paneelikeskusteluita, joihin osallistui niin juutalaisia, beduiini-muslimi, palestiinalaisia kuin kristittyjäkin jne. Ongelmana oli, että tieto tuli sellaisella tykityksellä, ettei sen sulattaminen, saati sitten omaksuminen, onnistu ihan käden käänteessä.

FOZ
Heti ensimmäisenä päivänä osallistuimme Friends of Zion Museumin eli Siionin ystävien museon uuden mediakeskuksen avajaisiin. Siellä museon johtaja Mike Evans muistutti meille Simon Peresin sanat: ”Jos haluat olla suuri, palvele suurta päämäärää. Mikään ei ole suurempi tavoite kuin ihmisten välinen ystävyys.”

Paikalla oli myös silmin nähden väsyneen oloinen pääministeri Benjamin Netanyahu.

– On hienoa seisoa täällä Friends of Zion -museon mediakeskuksen avajaisissa, vain pari sataa metriä Daavidin kaupungista. Barbara W. Tuchman toteaa kirjassaan ”Bible and Sword” (Raamattu ja miekka, 1956), että juutalaiset ovat ainoita ihmisiä maailmassa, jotka ovat eläneet samassa maassa, puhuneet samaa kieltä, heillä on on sama pääkaupunki ja sama uskonto ja sama nimi, kuin heillä oli 3000 vuotta sitten, hän totesi. – Kuuden päivän sodan aikana saimme yhdistetty Jerusalemin, ja niin kauan kuin minulla on vaikutusmahdollisuutta, sitä ei koskaan tulla jakamaan – ei koskaan.

Netanjahu kertoi, että sen paremmin USA:n lähetystön siirto Jerusalemiin kuin presidentti Trumpin Golanin kukkuloiden tunnustaminen Israelille kuuluvaksi alueeksi eivät herättäneet suuria mielenosoituksia tai väkivaltaisuuksia, koska nyt on tapahtumassa muutos suhteessa Israeliin monien ajatuksissa Lähi-idässä. Israelia ei enää pidetä vihollisena vaan tärkeänä yhteistyökumppanina yhteistä vihollista, militantti-islamia vastaan. Monet arabimaat ymmärtävät Iranin tukeman militantti-islamin olevan vaaraksi koko alueelle. Yhteistyö Israelin kanssa ei ole pelkästään pahan karkottamista vaan myös yhteisen hyvän tavoittelua mm. talouden ja teknologian puolella.

Tämä on tärkeää rauhan kannalta, näin rauha lopulta saavutetaan.

– Yhteiset päämäärät eivät tarkoita, että meillä olisi naapureidemme kanssa myös yhteiset arvot. Mutta kristittyjen kanssa me jaamme samat arvot. Eikä ole sattumaa, että Israel on ainoa maa Lähi-idässä, jossa kristityt saavat vapaasti harjoittaa uskontoaan niin kuin juutalaiset ja muslimitkin, pääministeri huomautti.

Golanin kukkuloille
Ehdottomasti mielenkiintoisin oli kolmas kongressipäivä, jolloin lähdimme hotellilta kohti Golanin kukkuloita. Ensimmäinen kohteemme oli Jeesuksen Vuorisaarnan pitopaikka Autuuksien vuorella Gennesaretinjärven rannalla, jossa isä Eamon Kellyn johdolla pidimme aamurukoushetken.

Vuonna 1973 Jom Kippur -sodan aikana käytiin koko pohjoisrintaman ratkaiseva taistelu Kyynelten laaksossa, jossa pieni joukko israelilaisia sotilaita pystyi pitämään rintamalinjan moninkertaisia syyrialaisjoukkoja vastaan. Syyrialaiset tankit olivat päässeet murtautumaan Etelä-Golanilla aivan Gennesaretinjärven rannikolle ampumaetäisyydelle mm. Tiberiaksesta.

Pääsimme tutustumaan kahteen israelilaiseen Merkava 4 -tankkiin, todellisiin älytankkeihin.

Kun ampuja havaitsee pakenevan kohteen, hän lukitsee sen tankin näytölle ja asejärjestelmän tietokone laskee murtosekunnissa parametrit kohteen tavoittamiseksi.

Nykyään kaikki IDF:n tankit on linkitetty toisiinsa netin välityksellä ja tankit pystyvät keskustelemaan keskenään. Näyttökartalla näkyy myös havaitut terroristit, ja kun joku tankki tulittaa vihollista, tieto kulkee automaattisesti myös muille tankeille.

Kolmas asia, joka tekee Merkavasta maailman edistyksellisimmän tankin, on sen ohjustentorjuntajärjestelmä Trophy, jonka USA on ostamassa myös omiin tankkeihinsa.

Tankit sijaitsivat muuten paikalla, jossa IDF:n sotasairaala hoiti vuosien ajan haavoittuneita syyrialaisia syyskuussa 2018 lopetetun operaatio Good Neighborin (Hyvä naapuri) aikana. Kaiken kaikkiaan yli 5000 syyrialaista (muslimia ja sunnia) hoidettiin Israelissa, mutta siitähän ei tietenkään kerrota kansainvälisessä mediassa.

Tilannekatsaus
Yom Kippur -sodan taistelualueella järjestetyssä tiedotustilaisuudessa Israelin puolustusvoimien, IDF:n kansainvälinen tiedottaja, everstiluutnantti Jonathan Conricus selvitti mediaväelle alueen haasteita ja mahdollisuuksia.

– Israelilla on useita uhkia ja useita vihollisia, jotka aiheuttavat Israelin turvallisuudelle ja puolustusvoimille haasteita. Tällä hetkellä ei ole näköpiirissä suurempaa ulkoista uhkaa, mutta jos katsomme hieman eteenpäin – jos Iran saa kehitettyä ydinaseen, se tietenkin vaikuttaa näköaloihin alueella, hän totesi.

Israelin armeija taitaa olla hänen arvionsa mukaan ainoa armeija koko maailmassa, jonka tulee huomioida koko spektri erilaisia uhkia, aina ”yksinäisten susien” terrorihyökkäyksistä toisen ääripään laajoihin hyökkäyksiin.

IDF:llä pitää olla kyky taistella sissi- ja terroristiorganisaatioita vastaan, meidän täytyy osata taistella haastavissa kaupunkioloissa sekä toisaalta erämaassa, mutta myös merellä ja ilmassa sekä tietenkin vastata myös kyberhyökkäyksiin.

– Iranin joukkoja on nyt lähes kotiportaillamme. Nämä joukot ovat osa vallankumouskaartia ja ne ovat Iranin hallituksen tukemia sekä rahoittamia. Näiden erikoisjoukkojen on tarkoitus suorittaa aktiviteettejä Iranin ulkopuolella. Ja nämä joukot ovat olleet erittäin aktiivisia viime vuosina Jemenissä, Irakissa ja Libanonissa sekä keskittäneet toimintaansa viime aikoina Syyriaan, Conricus selvitti.

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselmaa 1701 vuodelta 2006, heti toisen Libanonin sodan jälkeen, ei ole valitettavasti pantu täytäntöön. Se olisi tavallaan turvallisuustakuu Israelille ja Libanonille. Päätöslauselman mukaan Libanonin etelärajan tuntumassa oleva alue pitäisi olla vapaa ns. laittomista aseista, mutta nyt kyseinen alue on Hizbollahin toiminnan keskus.

Etelä-Libanonissa on everstiluutnantti Conricuksen mukaan noin 250 kylää, joista 240 on shiia- ja loput kristittyjä kyliä sekä yksi druusikylä.

Israelin tiedusteluarvion mukaan joka kolmannessa shiia-talossa on Hizbollahin aseistusta raketeista ja kaikkea mahdollista aina tankkien torjuntaohjuksia myöten.

– Me näemme Etelä-Libanonin yhtenä isona sotilasalueena, jossa Hizbollah käyttää siviilejä ihmiskilpinä ja siviilirakennuksia aseistuksensa piilottamiseen. Tiedämme Hizbollahilla olevan ainakin 110 000 rakettia valmiina ammuttavaksi Israeliin. Hizbollahin tulivoima on tänä päivänä muuten suurempi kuin monen Euroopan valtion armeijan, Carricus huomautti.

Joulukuussa tulee kuluneeksi vuosi varsin menestyneestä operaatio Norden Shieldistä, jonka aikana IDF paljasti ja tuhosi kuusi Hizbollahin Israelin rajan ali rakentamaa hyökkäystunnelia. Niihin oli käytetty miljoonia US-dollareita ja ne olivat varsin taidokkaita tunneleita – niissä oli sähköt, viestintälaitteet, ilmastointi, viemärit jne.

– Viimeisin tuhoamamme tunneli oli yli kilometrin pituinen ja se oli kaivettu 80 metrin syvyyteen, mikä vastaa 22-kerroksisen rakennuksen korkeutta. Tämä todistaa Hizbollahin sitoutuneisuutta tuottaa eliittiterroristeja Israeliin, Jonathan Conricus painotti.

Hedelmiä pakettiin
Golanilasta teollisuutta edusti kierroksellamme Beresheetin tehdas, joka on Israelin suurin hedelmien pakkauslaitos. Golanin kerrotaan olevan Israelin parasta aluetta kasvattaa esimerkiksi omenoita, kirsikoita ja banaaneja. Sekä ilmasto että maaperä suosivat hedelmien viljelyä. 20 prosenttia Israelista kasvatettavista hedelmistä tuleekin juuri Golanin kukkuloilta.

Beresheetin tehtaalle hedelmät tulevat 15 kibbutsista. Hedelmät lajitellaan, pakataan ja lähetetään myyntiin eri puolille Israelia. Tehdas on kibbutzien omistama ja toimii omakustannusperiaatteella, kaikki voitto palautuu kibbutzeille.

Omenoiden käsittelyssä käytetään maailman tehokkainta järjestelmää, joka hyödyntää viimeisintä teknologiaa.

Trump Heights
Kun presidentti Trump tunnusti alkuvuodesta Golanin kuuluvan Israelille, alueelle nimettiin välittömästi uusi asuinalue Trump Heightsiksi eli Trumpin kukkuloiksi. Ja varsin amerikkalaiseen tyyliin tien varteen pystytettiin heti valtavan kokoinen kyltti, jonka edessä tietenkin koko mediaväki piti kuvata…

Kun tuosta pakollisesta poseerauksesta selvittiin, oli vuorossa Trump Heights kylän virallinen tunnustustilaisuus, johon mediaväen lisäksi kokoontui myös paikallisia ”silmäätekeviä”.

Juhlatilaisuuden lopussa virallisen julistuksen allekirjoittivat yhdessä ICEJ:n tiedottaja, pastori David Parsons, rabbi Aharon Eisental sekä sheikki Salim Abu Salach.

Ja ainakin minun yllätykseksi seuraavaksi pyydettiin myös meitä media-ammattilaisia allekirjoittamaan kyseinen julistus. Itse asiassa niitä oli kolme kopiota, joista yksi päätyi paikalliselle pormestarille, yksi Israelin presidentille ja yksi – toivottavasti – presidentti Trumpille.

Grilli-illallinen
Päivän päätteeksi istuuduimme todella herkulliselle grilli-illalliselle IDF-sotilaiden kanssa.

Kyse ei ollut mistään nuotiolla paistetusta grillimakkarasta, vaan kokit olivat loihtineet sen seitsemää sorttia liha-, kana- ja vihannesruokia, joita sitten nautittiin upeasti katetuissa pöydissä pikimustan golanilaisen tähtitaivaan alla. Jokaiseen pöytään saimme yhden tai kaksi IDF-sotilasta, jotka kertoivat ruokailun yhteydessä omasta taustastaan.

Presidentin virka-asunnolla
Viimeisenä päivänä meille oli järjestetty tilaisuus presidentti Reuven Rivlinin virka-asunnolla.

– Sukumme tuli tänne vuonna 1809, koska esi-isäni uskoivat Messiaan olevan tulossa Jerusalemiin ja halusivat olla täällä toivottamassa Hänet tervetulleeksi, presidentti kertoi ja jatkoi: – No odotamme edelleenkin Hänen tuloaan.

Huhujen mukaan jotkut juutalaiset nukkuvat kengät jalassaan, että olisivat valmiit juoksemaan heti Messiasta vastaan, kun Hän saapuu.

– Mutta älkää olko huolissanne, kyllä me vaihdamme aamuisin puhtaan sukat jalkaamme, Rivlin tokaisi naurahtaen.

Hän kertoi uskovansa, että totuus keskinäisen kunnioituksen kanssa ovat tärkeimpiä tekijöitä rauhassa. Rauhaa ei saavuteta kieltämällä totuutta juutalaisesta kansasta ja heidän yhteydestään tähän Israelin maahan.

– Jerusalem oli Israelin pääkaupunki 3000 vuotta sitten ja tulee olemaan myös seuraavat 30 000 vuotta!

Olemme saaneet todistaa tänä vuonna antisemitismin lisääntymistä ympäri maailmaa. Ilmiö vaatii presidentin mukaan nopeaa ja voimakasta puuttumista asiaan ja panostamista koulutukseen sekä 0-tolenranssiin!

Hän kertoi uskovansa vakaasti, että rauha on saavutettavissa Lähi-itään.

– Voin vakuuttaa teille, että se on mahdollista, mutta siihen menee aikaa. Siinä kestää, että saamme vakuutettua ”serkkumme” ja naapurimme, jotka jakavat Israelin maan kanssamme, ymmärtämään Israelin lasten palanneen kotiin, siihen ainoaan kotiin, mikä heillä on eli Israelin maahan. Naapureittemme on ymmärrettävä, ettei meitä ole tuomittu elämään yhdessä vaan se on kohtalomme, Rivlin totesi.

Vaikka kaikki eivät olleet innoissaan juutalaisten palatessa kotimaahansa, Luvattuun maahan, ei ole täysin mahdotonta elää sovussa juutalaisten kanssa.

– Se on mahdollista ja me teemme jo tänä päivänä paljon yhteistyötä mm. teknologian alalla. Israel menestyy taloudellisesti ja olemme valmiit jakamaan hyvinvointia palestiinalaisille, kunhan he ymmärtävät meidän palanneen kotiin. Me emme ottaneet heidän kotimaatansa, vaan omamme ja olemme valmiit jakamaan sen heidän kanssaan ja olemme valmiit kunnioittamaan jokaista.

Presidentti Rivlin päätti puheensa toivottaen kristillisen median edustajille Jumalan siunausta.

Siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja...
Matka oli kaiken kaikkiaan todella antoisa, joskin uuvuttava. Nelipäiväinen kongressi oli ahdettu täyteen mielenkiintoista ohjelmaa, mutta aikataulu oli ehdottomasti liian tiivis – ja kun 150 ihmistä liikutellaan paikasta toiseen, niin kaikki ei suinkaan käy kuin Strömsössä.

Matkalla palasivat voimakkaasti mieleeni Raamatun sanat.

Jumala kutsui 4000 vuotta sitten Aabrahamin lähtemään maastansa, suvustansa ja isänsä kodista siihen maahan, jonka Jumala hänelle osoitti. Jumala teki liiton Aabrahamin kanssa ja sanoi hänelle: ”Minä teen sinusta suuren kansan, siunaan sinut ja teen sinun nimesi suureksi ja sinä olet tuleva siunaukseksi”.

Jumala lupasi valalla vannoen Israelin maan Aabrahamille, Iisakille ja Jaakobille ja heidän jälkeläisilleen ikuisiksi ajoiksi. Jumala sanoi Aabrahamille:

”Minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä”
(I Ms. 12:1-3).

Teksti: Kimmo Janas
Kuvat: Kimmo Janas ja GPO


Yhteistyössä
CMN