Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> ICCC Suomi
30 vuotta
<empty> Sana ohjaa vaikeissakin päätöksissä
<empty> Tuli terrorismin ja sodankäynnin välineenä
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Nakkilan kirkon vaiheilla


Kuten moni muu suomalainen viime kesänä, harrastimme mekin kotimaanmatkailua; tosin Nakkilan kirkon vaiheille meidät saatteli vuokranantajan toimeenpanema remontti, jonka jaloista poistuimme yhden pidennetyn viikonlopun ajaksi Satakunnan suuntaan.

Evakkomatkamme aikana ihastelimme tietenkin kauniita maisemia, tutustuimme meille entuudestaan tuntemattomiin ihmisiin sekä kiinnitimme huomiota seutukunnan historiallisiin tapahtumiin.

Majoitusta Kokemäellä
Etsimme edullista, mutta kuitenkin miellyttävään ympäristöön sijoittuvaa majoitusvaihtoehtoa ja sellainen löytyikin Kokemäeltä, Anttilan marjatilalta, jossa viljellään herneitä ja marjoja, valmistetaan marjatuotteita ja tarjotaan hostel-tasoista ja kodinomaista majoitusta. Tilan päärakennus on rakennettu vuonna 1790 ja siirretty ryhmäkylästä nykyiselle paikalleen vuonna 1830, joten nimenomaisessa paikassa viettää yönsä historian siipien havinassa. Tulkoon vielä todettua, että majoituskohde sopii erinomaisesti myös lapsiperheille.

Kokemäki itsessään on muutaman tuhannen asukkaan, ainakin osittain idyllinen pikkukaupunki, jonka kenties merkittävin historiallinen kohde on piispa Henrikin saarnahuone. Saarnahuoneen kerrotaan olevan keskiaikainen hirsiaitta, jossa perimätiedon mukaan piispa Henrik saarnasi sekä vietti elämänsä viimeisen yön noin vuonna 1156. Nykyaikainen tutkimus ei tue perimätietoa, mutta ilmeisesti kyseessä on kuitenkin Suomen vanhin säilynyt puurakennus. Saarnahuonetta ympäröi arkkitehti Pehr Johan Gylichin suunnittelema uusgoottilaista tyyliä edustava, vuonna 1857 valmistunut tiilinen Pyhän Henrikin kappeli.

Ilosanomaa Suomeen
Pyhän Henrikin kappelin pihamaalla oli hetkeksi pysähdyttävä muistelemaan kaikkea sitä historiaa, jota kouluissa opetetaan piispa Henrikin aikaan liittyen. Kansanperinteen mukaisesti talonpoika Lalli surmasi Köyliönjärven jäällä edellä mainitun piispan, mutta kuten edellä, myös tämän perimätiedon todenperäisyyden suhteen on esitetty merkittäviä epäilyjä. Kautta Suomenniemen ovat opettajat myös kertoneet, kuinka näihin aikoihin evankeliumin ilosanomaa tuotiin Suomeen väkipakolla, aseilla uhaten. Pakolla kastetut kävivät sitten historiankirjoituksen mukaan kastattamassa itsensä pois tästä uudesta uskosta esimerkiksi järvessä, jota tästä syystä Hämeenlinnassa kutsutaan Katumajärveksi.

Historiankirjoituksen perusteella emme voi kehua tapaa, jolla sanoma Jeesuksesta tuotiin Suomeen, mutta voimme kuitenkin olla kiitollisia siitä, että evankeliumi saavutti eräänä päivänä suomalaiset. Ja eikö olekin niin, että ei ole aina ollut kehumista myöhempienkään sukupolvien tavoissa levittää evankeliumia? Edellä kirjoitetut rivit muistuttavat meitä myös siitä, ettei ulkoinen kääntymys ketään pelasta, vaan tarvitaan sisäinen muutos, kuten eräs kuuluisa seppä aikanaan totesi: “Yksi sinulta puuttuu, ja sen mukana kaikki - Kristuksen sisällinen tunto.” Ja vaikka nykyaikainenkaan historiantutkimus ei pystyisi tarkasti kuvaamaan satojen vuosien aikaisia tapahtumia Suomessa, tiedämme varmuudella evankeliumin kuitenkin eräänä päivänä saapuneen ja muuttaneen täten koko kansakunnan historian ja tulevaisuuden. Missä olisimmekaan kansakuntana ilman Jeesusta ja evankeliumin muuttavaa voimaa?

Vanha Rauma
Kokemäeltä ei ole pitkäkään matka Raumalle, yhteen Suomen kauneimmista kaupungeista, jossa vanha ja uusi näyttävät ainakin turistin silmin elävän rauhanomaista rinnakkaiseloa; joskin jollakin tavoin erillään toisistaan. Meren rannalla sijaitseva Rauma perustettiin jo vuonna 1442 ja puhuttaessa Vanhasta Raumasta tarkoitetaan vanhaa puutalokaupunginosaa, joka on lähdetiedon mukaan Pohjoismaiden laajin, yhtenäisin ja parhaiten säilynyt vanha puukaupunkialue, jossa paikallisten asukkaiden kertoman mukaan viihtyvät myös raumalaiset, eikä ainoastaan turistit. Vanha Rauma valittiin Unescon maailmanperintöluetteloon muutamia kymmeniä vuosia sitten.

Liikkuessaan seuduilla, joilla on todistetusti ollut asutusta jo satojen vuosien ajan, on hätkähdyttävää pysähtyä hetkeksi miettimään, millaisia mahtoivat olla ne ihmiset, jotka nimenomaisilla kaduilla ja kujilla omana aikanaan astelivat. He olivat niitä, jotka omilla toimenpiteillään rakensivat sekä omaa kotiseutuaan, mutta myös koko suomalaista yhteiskuntaa, joka tänään on meidän käsissämme. Menneet suomalaiset sukupolvet ovat liputtaneet vankan jumaluskon puolesta ja juuri usko Jumalaan ja pyrkimys elää Hänen asettamiensa standardien mukaisesti on tuonut siunauksen maamme ylle. Rauman kaupungin lipputangoissa liehuivat viime kesänä jääkiekkojoukkue Rauman Lukon liput viime keväisen jääkiekkomestaruuden johdosta, mutta vedettäköön sekä Raumalla että kaikkialla Suomessa korkeimpaan salkoon Jumalan ainosyntyisen Pojan – Messias Jeesus – ristilippu, jonka varjossa saamme jatkossakin kokea taivaallista siunausta.

Säkylän kaunis kirkko
Raumalta lähdettyämme, ennen Kokemäelle palaamista, poikkesimme Säkylässä, jossa lienee yksi Suomen kauneimmista puukirkoista; ainakin kirkonrakentajista kirjoittaneen Heikki Klemetin kerrotaan ajatelleen Säkylän kirkon olevan yksi Suomen rakennustaiteen kauneimmista saavutuksista. Nykyinen kirkko rakennettiin vuonna 1776 aiemman tulipalossa tuhoutuneen kirkon tilalle. Säkylän kirkkoa kutsutaan myös kuningas Kustaa III:n kirkoksi, koska hän antoi kirkolle rakennusluvan. Tulee mieleen Persian kuningas, Koores, jonka Raamatussa osoitetaan sanoneen näin: “Kaikki maan valtakunnat on Herra, taivaan Jumala, antanut minulle, ja hän on käskenyt minun rakentaa itsellensä temppelin Jerusalemiin, joka on Juudassa.”

Kuinka suloista onkaan elämä siellä, missä kansojen johtajatkin notkistavat omasta halustaan polvensa Kaikkivaltiaan edessä. Yksi tällaisista johtajista oli kuningas Daavid, jonka viimeiset sanat Toisen Samuelin kirjan mukaisesti kuuluivat: “Näin puhuu Daavid, Iisain poika, näin puhuu korkealle korotettu mies, Jaakobin Jumalan voideltu, ihana Israelin ylistysvirsissä: Herran Henki on puhunut minulle, ja hänen sanansa on minun kielelläni; Israelin Jumala on sanonut, Israelin kallio on puhunut minulle: Joka hallitsee ihmisiä vanhurskaasti, joka hallitsee Jumalan pelossa, hän on niinkuin huomenhohde auringon noustessa pilvettömänä aamuna, kun maa kirkkaassa valossa vihannoi sateen jälkeen...”

Nakkila ja sen kirkko
Seuraavana aamuna lähtiessämme Kokemäeltä etsimme kesäkahvilaa, jonka puitteissa kuvattiin joitakin vuosia sitten elokuva “Postia pappi Jaakobille”. Kesäkahvila Kanelin kyllä löysimme, mutta aikaisesta aamusta johtuen emme päässeet kahvilaan sisälle. Jatkoimme kotimaan kierrostamme tutustuen Ulvilaan, Poriin, Harjavaltaan ja tietenkin Nakkilaan, josta jo artikkelin otsikossakin mainitaan. Varmaan jo varhaislapsuudessa olin kuullut sanonnan “Nakkilan kirkon vaiheilla” tietämättä toteamuksen alkuperästä tai kyseisen kirkon sijainnista mitään. Niinpä oli oikeastaan pakko pyörähtää Nakkilassa, joka kerrankin sattui olemaan sopivasti kulkureitin varrella.

Nakkilan seurakunnan kotisivuilta voimme lukea: “Tunnettu sanonta ”Siinä Nakkilan kirkon vaiheilla” lienee saanut alkunsa siitä, että paikalliset isännät eivät matkoillaan kehdanneet kotona kertoa pitävänsä matkataukoa kirkon läheisyydessä sijainneessa kievarissa, vaan salakielisesti ilmoittivat pysähtyvänsä ”siin Nakkila kirko vaiheill”.

Nakkilan kirkkoon liittyy muutakin hvyin mielenkiintoista. Nakkilan ensimmäinen kirkko oli vuosina 1763-64 valmistunut puinen ristikirkko, jota laajennettiin 1887 ristikirkoksi; ja oletan edellä mainitun kuuluisan lausahduksen olevan peräisin juuri tämän kirkon ajalta. Nakkilan uusi kirkko valmistui vuonna 1937. Rakentamisen mahdollisti tehtailija J.W. Suominen, joka lahjoitti rahat uuden kirkon rakentamiseen. Erityisen mielenkiintoiseksi lahjoituksen tekee se, että Suominen teki tämän kuolinvuoteeltaan. Olisi varsin inspiroivaa saada tietää, millaisten ajatusten ja tilanteiden saattelemana hän tällaiseen ratkaisuun päätyi. Ehkäpä hän halusi tulla muistetuksi hyväntekijänä?

Huittislainen presidentti
Kierroksemme Satakunnassa päättyi Huittisiin, joka ei kovinkaan paljon ole muuttunut sitten lapsuusvuosieni, jolloin vierailin useinkin tässä presidentti Risto Rytin syntymäkaupungissa. Presidentti Rytin kerrotaan olleen koulutiensä alkaessa varsin vallatonta sorttia. Kun kylän opettajatar ei saanut pidettyä kuria koulussa ja Ida-äitikin kutsuttiin sinne poikien vallattomuuksia selvittämään, otettiin Risto jo parin kouluviikon jälkeen pois koulusta. Risto päätyi yksityisopetukseen, opettajana kansanopiston johtaja Knaapinen, joka ei kuitenkaan kiireiltään ehtinyt säännöllisesti Ristoa opettamaan. Tuleva presidentti oli kuitenkin erinomainen oppija. Tästä osoituksena muun muassa se, että hänet otettiin kymmenvuotiaana suoraan Porin lyseon toiselle luokalle. Presidentti Rytinkään kohdalla lähtökohdat eivät siis määritelleet tulevaisuutta, vaan vallaton koululainen kiipesi lopulta suomalaisen yhteiskunnan huipulle, ollaanpa hänen myöhemmästä ajattelustaan ja toimenpiteistään sitten mitä mieltä tahansa.

Suomi on rikas maa. Monella tavalla, myös historiallisesti. On tasapainoisempaa kulkea kohden tulevaisuutta tuntien synnyinmaamme monimuotoista historiaa, joka väkisinkin määrittelee nykypäivän suomalaisten ajattelua ja tekemisiä. Ja vaikkei Jumala asukaan käsin tehdyissä temppeleissä, vaan on läsnä kaikkialla, on erinomaista, että eri puolilla Suomea – toinen toistaan upeammat – kirkkorakennukset muistuttavat meitä siitä tosiseikasta, että suomalaisten historiaa on vuosisatojen saatossa rakennettu Jumalan Sanan varaan.
Olkoon niin jatkossakin.

Iikka Löytty


Yhteistyössä
CMN