TAITOLENTO – lentämisen vaativa, mutta nautinnollinen osa-alue Lentäjien sädekehä on toki yleensäkin kirkas ja kadehdittava, mutta ainahan omaa sädekehäänsä mielellään kiillottaa ja kirkastaa lisää. Lentäjillä on myös se etu puolellaan, että taitolentoesityksissä sädekehän kiillotus on vain sivutuote. Varsinainen sisältö on vaativan suorituksen onnistumisesta seuraava nautinto. Käväistään ensin taitolennon juurilla Lentokoneiden keksimisen jälkeen varsin nopeasti ne valjastettiin, kuinkas muutenkaan, myös sotilaskäyttöön. Siitä seurasi heti voimakas paine parantaa koneiden suoritusarvoja, nopeutta, nousukykyä ja myös ketteryyttä, olihan alkuaikojen ilmataistelut pitkään varsinaista hyörinää ja väkkärämäistä pyörintää. Samalla ohjaajien taidot nousivat tietysti myös arvoon arvaamattomaan. Siis taidot, eli syntyi käsite taitolento. Nykyisin taitolento on sotilaille vain pohjakoulutusta vielä vaativammalle lentolajille, taistelulennolle. Samalla taitolentoon on kaikkiaan tullut myös huomattava määrä erilaisia alalajeja. Käytössä on termejä kuten perustaitolento, kilpataitolento, näytöstaitolento ja kaikissa noissakin lajeissa on erilaisia tarpeita varten luotuja toimintamalleja. Esimerkkinä nyt vaikka lentoesitys uudella hävittäjällä jossakin ilmailutapahtumassa. Uuden koneen esitystä ei oikeastaan koskaan tehdä suurelle yleisölle, vaan lento-ohjelma rakennetaan lähes aina asiantuntijoita, eli potentiaalisia asiakkaita varten. Yleisö saa kaiken siinä samalla. Mennäänpä takaisin itse asiaan Taitolento voidaan ajatella lentotaitoa kehittäväksi ja sitä kautta lentoturvallisuutta parantavaksi lentolajiksi. Samalla se on äärettömän hauskaakin. Asiaa voi lähestyä monelta kantilta, mutta noin karkeasti ilmaistuna olisi hyvä edetä seuraavasti. Kun nuori lentäjä on saanut lupakirjakurssin jälkeen omaa lentokokemusta 50-100 tuntia eikä lentokoneen normaaliin käyttöön tarvitse enää kaikkea energiaansa keskittää, niin on aika lähestyä lennonopettajaa jatkokoulutuksen merkeissä. Yksi vaihtoehto jatkokoulutukselle on siis taitolento. Taitolennon opetus on syytä aloittaa teoriaopetuksella asiaan kuuluvista määräyksistä, käytettävän koneen rakenteesta ja suoritusarvoista, ihmisen fysiologian rajoitteista, riskeistä, g-arvoista, nopeuksista, minimikorkeuksista ja kaikista turvallisuuteen liittyvistä yksityiskohdista, joita on valtava määrä. Jopa ohjaamon siisteyteen ja irtonaisten esineiden poistoon tulee kiinnittää huomiota. Koneeseen vyöttäytyminenkin opetellaan uudestaan lajin vaatimusten mukaisesti. Vasta aivan lopuksi mennään yksittäisten taitolentoliikkeiden suoritustekniikkaan. Itse taitolennon lentämisen opettelu alkaa virheliikkeiden hallinnasta oikaisuineen, sakkaustilojen tunnistamisesta ja oikaisuista eri lentotiloissa, syöksykierteen, ja varsinkin sen oikaisun kertauksesta jne. Häiriön sattuessa taitolento pitää osata keskeyttää oikealla tavalla ja oikealla hetkellä. Kaikki toiminnot turvalliseen keskeyttämiseen pitää olla tiedossa ja hallinnassa etukäteen. Osa toiminnoista on oltava aivan selkäytimessä. Tämän jälkeen lähdetään opettelemaan yksittäisiä taitolentoliikkeitä edeten helposta vaikeampaan. Opettajan näyttö on ensiarvoisen tärkeää. Oppiminen tapahtuu lähinnä matkimalla. Peruslentokoulutuksesta poiketen taitolennossa olisi tärkeää, että opettaja olisi taitava ohjaamaan konetta, vaikka ei välttämättä olisikaan huippu opettaja. Hyvä mallisuoritus nopeuttaa oppilaan etenemistä. ”Ei kukaan ole mestariaan suurempi”. Yksittäisten taitolentoliikkeiden oppimisen jälkeen edetään liikkeiden yhdistelmiin, taitolentosarjoihin. Niissäkin edetään askel kerrallaan. Ensin yhdistellään kaksi tai korkeintaan kolme liikettä ja keskitytään liikkeiden välissä tapahtuviin tarkastuksiin ja joustavaan sarjan jatkamiseen. On aivan eri asia tarkastaa yksittäisessä silmukassa aloituskorkeus ja -nopeus sekä lakikorkeus ja -nopeus sekä loppuarvot kuin tarkastaa kaikki edellä mainittu ja säätää samalla aloitusarvot jo seuraavaa liikettä varten. Mitä nopeammin oppii kierrättämään katsetta juuri oikealla hetkellä oikeaan mittariin tai muuhun tarvittavaan referenssiin kuten horisontin asentoon, sitä helpompaa on oppia lisää. Opettamisen vaikeus on siinä, että yksittäisen liikkeen aikana ei ehdi puhua puoliakaan siitä mitä liikkeessä tapahtuu. Siksi näyttö on ensiarvoisen tärkeää ja opetettavaksi jää lähinnä mihin tulee kiinnittää huomiota ja sekin opetus tehdään etupäässä maassa ennen lentoa ja sen jälkeen. Tässä suhteessa taitolennon opetus poikkeaa lähes kaikesta muusta lennonopetuksesta. Erilaisia taitolentoliikkeitä Silmukka lienee yleisin ja tunnetuin taitolentoliike. Siinä aloitusnopeus on avainasemassa. Normaali lentokone menettää energiaansa eli nopeuttaan jyrkässä nousussa, joten aloitusnopeus on oltava sellainen, että silmukan laella koneen nopeus on edelleen riittävä sen ohjaamiseen. Hyvän silmukan edellytyksenä on myös aloituksessa käytettävä G eli kiihtyvyysmonikerta. Keskimäärin se on silmukan alkuneljänneksellä noin 3,5 pienentyen sen jälkeen lakipisteeseen asti ja kasvaen taas uudestaan alaspäin tultaessa. Hyvä silmukka päätyy aloituskorkeudelle ja aloitusnopeudelle. Purjekoneella tämä ei tietenkään ole mahdollista, koska siinä ei ole moottoria liike-energiaa tuottamassa, mutta korkeuden menetys pitää silläkin olla hallittua. Vaakakierre on toinen tunnettu perusliike. Siinä konetta pyöritetään pituusakselinsa ympäri. Pääsääntöisesti lentokone ei säilytä korkeuttaan kylkiasennossa, joten suoritus on todellisuudessa varsin vaativa, onhan liike ajateltu nimensä mukaisesti tehtäväksi vaakalennossa. Vaakakierteen hyvä suoritus edellyttää kaikkien ohjainten tasapainoista ja tarkkaa yhteiskäyttöä. Yhtä pääsääntöisesti suuri yleisö ei virheitä huomaa; siellähän se kone kieppuu, mikä on tarkoituksellista, mikä ei, jää yleensä normaalikatsojalle mysteeriksi. Vaakakierrettä ei yleensä pyritä tekemään täysin vaakalennossa tuon mainitun kylkiasennon takia, vaan se aloitetaan hieman nousevana. Näin kylkiasennon huomaamaton liukuminen palauttaa koneen vain aloituskorkeuteen. Silmukan ja vaakakierteen erilaisista yhdistelmistä saadaan oikeastaan valtaosa kaikista taitolentoliikkeistä. Tynnyrit, hannunvaakunat, kuubalaiset ym. ovat silmukan ja vaakakierteen tai niiden osien erilaisia yhdistelmiä. Pystyliikkeitä ja vaakatasossa tapahtuvia liikkeitä yhdistämällä saadaan erilaisia kuvioita aikaiseksi. Oma lukunsa on ns. ulkopuoliset taitolentoliikkeet. Niissä lentäjä roikkuu turvavöiden varassa kuten selkälennossa. Suihkukoneilla näitä liikkeitä ei selkälentoa lukuun ottamatta yleensä tehdä, koska negatiiviset g-voimat tulevat varsin nopeasti liian rajuiksi. Ihminen ei kestä kovin paljon negatiivisia g-voimia ja sellaisen vaihtaminen nopeasti voimakkaaksi positiiviseksi g-voimaksi, on fyysisesti jopa hieman vaarallista. Kyseessä on siis ihmisen fysiologian rajoitukset, eivät koneiden. Taitolentoon suunnitelluilla ja rakennetuilla koneilla on myös mahdollista tehdä erittäin poikkeaviakin liikkeitä. Monesti ne perustuvat koneen rakenteen ja ominaisuuksien mahdollistamiin erikoisuuksiin tai poikkeavissa lentoasennoissa tehtyihin syöksykierteisiin, jolloin näyttää siltä, että kone pyörii täysin luonnonlakien vastaisesti. Lentonäytöksissä näyttää olevan nykyisin käytössä joko sisä- tai ulkopuolinen syöksykierre koneen lentäessä ylöspäin. Lopputuloksena on liikesarja, joka näyttää lähes mahdottomalta. Tosin osa liikkeestä ei välttämättä olekaan koko ajan ohjattua vaan kokeilemalla opittua kyseisen koneen reagointia tiettyihin ohjainliikkeisiin. Liikkeestä ulostulo on tietysti taas lentäjän hallinnassa. Syöksykierre on lentotila, jossa koneen toinen siipi sakkaa, eli on menettänyt nostovoimansa ja toinen siipi ”lentää” eli aiheuttaa ainakin jonkin verran nostovoimaa. Lopputuloksena on alaspäin suuntautuva kieppuva liike, jossa lentävä siipi kiertää sakkaavaa siipeä. Syöksykierteeseen joutuminen vahingossa on usein tuhoisa, siksi sen oikaisutoimet olisi opittava jo alkuvaiheessa taitolentäjän perustaitoina. Nykyaikaisilla purjekoneilla ja suihkukoneilla tämä vaara on kuitenkin aika pieni, mutta potkurikoneiden tuhoon päättyneissä tilanteissa syy on ollut ihmeen usein ohjausvirheestä johtunut syöksykierre matalalla. Kilpataitolento Kilpailut ovat kokonaan oma juttunsa. Niissä on lähinnä osallistujien lentokokemuksen tai kaluston mukaan määräytyviä eri sarjoja. Kilpailujen ohjelma jakaantuu usein kahteen osaan, ennalta määrättyyn lento-ohjelmaan ja vapaaohjelmaan, kuten taitoluistelussa konsanaan. Kilpailu suoritetaan ns. boxissa, eli ennakkoon määritetyllä alueella, joka on kilometrin kuutio. Alue merkitään selkeästi maastoon ja sillä on alaraja sekä yläraja. Sivut ovat siis yhden kilometrin. Tuomareita on useita ja rajojen ylityksestä saa virhepisteitä. Kilpataitolento ei ole saavuttanut maailmalla kovin suurta suosiota, mutta sen harrastajat ovat varsin vannoutuneita lajilleen. Näytöslentäminen Ilmailutapahtumissa ja -näytöksissä taitolento suunnitellaan nimensä mukaisesti näyttäväksi. Kaikkien liikkeiden ei tarvitse ollenkaan mennä viimeisen päälle ’by the book’, koska suuri yleisö ei asiasta kuitenkaan kovin paljoa ymmärrä, mutta näyttävää esityksen pitäisi olla. Joitakin vuosikymmeniä sitten lentonäytöksissä erityisesti sotilaat intoutuivat varsin suuriin ylilyönteihin lentämällä suurella nopeudella yleisön takaa tai ”räimimällä” erittäin matalalla. Olihan se näyttävää, mutta muutaman keskenmenon, sydänkohtauksen ja onnettomuuden jälkeen asiaa korjattiin. Nykyisin lentonäytöksissä on tarkat määräykset liittyen korkeuden alarajoihin, yleisön yli lentämisiin ja kaikkiin turvallisuuteen vaikuttaviin yksityiskohtiin. Lento-ohjelmia joudutaan joskus muuttamaan turvallisuuden varmistamiseksi. Kuten jo tuli aiemmin mainittua, sotilaskoneiden esitykset ovat usein suunnattu ammattilaisille, ei suurelle yleisölle. Ajoittain ne saattavat vaikuttaa jopa tylsän samanlaisilta. Toisaalta sotilaiden näytöslentäjät, jotka kiertävät näytöksiä rekrytointimielessä, osaavat joskus keksiä huikeita suorituksia huomion herättämiseksi. Myös hävittäjäkoneiden valmistajat edellyttävät joskus erikoisia myynninedistämistempauksia. Edelleen on muistissa, kun F-16 hävittäjä ilmestyi ensimmäiseen lentonäytökseensä Euroopassa maalattuna täysin poikkeavasti karamelliväreihin, ja myöhemmin venäläiskoneen Kobra -niminen taitolentoliike, jota muut koneet eivät pystyneet tekemään. Markkinointia kaikki tyynni, ei paljoakaan tekemistä taitolennon kanssa. Nasevaa loppupäätelmää Huimapäiden hienot kiemurat taivaan sinessä eivät siis ole vain lentäjäsankarin päähänpistoja vaan tarkkaan suunniteltuja ja opeteltuja toimintoja, joihin eteneminen on nousujohteista ja pitkäjänteistä puuhaa. Lentokurin, eli todellisuudessa itsekurin merkitys on ratkaiseva turvallisuudelle. Ilmailun kauneimpia hetkiä lienee purjekoneen hiljaisin siivin tekemät silmukat tyynessä kesäillassa. Siihen voi yltää varsin pian lentoharrastuksen aloituksesta. Purjelento on kaiken lisäksi varsin edullinen harrastus suomalaisella toimintatavalla ja kerho-periaatteella. Taitolennon huippua ovat sotilaslentäjien osastolla tekemät esitykset. Siihen yltävät oikeasti vain parhaista parhaat. Tämän hetken maailman huippua edustaa Suomen Ilmavoimien PR-ryhmä Midnight Hawks. Siitä enemmän seuraavassa artikkelissa. Kirjoittaja on ilmailun monipuolinen ammattilainen. Hän työskentelee avustusjärjestön palveluksessa kriisialueilla. Suomessa ollessaan hän luennoin mm. ilmailun eri osa-alueista ja yleisestä kriisivalmiudesta. Yhteyden saa lehden toimituksen kautta. Jukka Nieminen