 Viini ja kristinusko ovat kuuluneet perinteisesti yhteen, muuttihan Jeesuskin veden viiniksi kesken hääjuhlia. Keski-Euroopassa viininvalmistustaito on vuosisatoja säilynyt ja siirtynyt eteenpäin luostarien muurien suojassa. Meillä Suomessa, luterilaisessa kulttuurissa munkit ja viininvalmistus ovat vielä varsin harvinainen yhdistelmä.
Varsin yleinen – ja ilmeisen väärä käsitys munkkiluostareista salaperäisine riitteineen ja salaseuroineen on varmaankin lähtöisin elokuvamaailmasta. Todellisuus on kuitenkin aivan toinen ainakin uudessa Valamon luostarissa Heinävedellä. Koko paikan ilme on erittäin valoisa idyllisine pihapiireineen ja ystävällisesti hymyilevine munkkeineen.
Kipinä paloi 11 vuotta
Oppaanani toimiva Isä Andreas kertoo äitinsä olleen ns. hiljainen uskovainen, joka kuitenkin muisti rukoukset ja opetti lapsikatraalleen elämän suuntaviittoja.
Ensimmäisen varsinaisen kosketuksen hengelliseen maailmaan hän kertoo saaneensa Krasnagoraan vuonna 1982 tekemällään matkalla.
– Heräsin eräänä aamuna varttia vaille kuusi kirkonkellojen soittoon ja lähdin ottamaan tarkemmin selvää äänen alkulähteestä, Isä Andreas muistelee.
Kyseessä oli pieni katolinen kirkko, jonka aamumessuun hän osallistui muutaman paikallisen ihmisen kanssa.
– Ilmapiiri oli niin hyvä, että totesin aamupalapöydässä nuoremmalle tyttärelleni, että isä lähtee vielä joskus luostariin.
Samalta matkalta hankittiin tuliaisiksi kytemään jääneen ajatuksen lisäksi perheen ensimmäinen ikoni, puuhun veistetyt Kristuksen kasvot.
– Tuo ikoni on vieläkin kunniapaikalla keliani ikonostaasissa, Andreas huomauttaa.
Neljä vuotta myöhemmin Andreas – tai silloin vielä Kalevi Numminen – vaihtoi luterilaisen uskonsa ortodoksisuuteen ja teki päätöksen lähteä luostariin heti, kun nuorimman tyttären ’molemmat jalat olisivat tukevasti maankamaralla’.
– Ortodoksimunkkihan ei saa olla naimisissa, mutta munkiksi hyväksytään eronnut tai leski, jolla ei ole huollettavia lapsia, selvittää Andreas avioeronsa jälkeisiä tilanteita.
Ja keväällä 1993, kun tieto Riikka-Liinan virasta Turun kaupungilla oli vahvistunut, isä lähti haistelemaan Valamon luostarin ilmapiiriä.
– Sovimme Isä Panteleimonin ja nykyisen piispa Arsenin kanssa, että siirryn seuraavana syksynä Valamon luostariin.
Tee työtä ja rukoile
Kun Andreas oli totutellut munkkielämään kolmisen viikkoa, Isä Panteleimon tarjosi hänelle työnjohtajan tehtäviä. Ja parin kuukauden kuluttua uraputki vei Andreasta jo jälleen eteenpäin, nyt tarjolla oli pahasti velkaantuneen luostarin taloudenhoitajan vakanssi.
– Tutustuttuani taseihin illalla, vastasin seuraavan aamuna Panteleimonille ja Arsenille – varmaankin jonkinlaisessa shokissa – että otan työn vastaan, Andreas naurahtaa.
Ja niin alkoi vuoden 1995 alussa Isä Andreaksen varsinainen luostarielämä Valamon tunnuslauseen ’tee työtä ja rukoile’ mukaisesti.
Siviilielämässään metallialan yritystä vetänyt Andreas sai luvan viedä luostaria eteenpäin kuin pk-yritystä. Ja niin lähdettiin hänen kertomansa mukaan liikkeelle erittäin nopein harppauksin.
Luostari on laitos, jossa hyödynnetään jokaisen luostariveljen maallinen osaaminen mahdollisimman hyvin luostarielämään. Ja sen lisäksi tulee hengellinen puoli.
– Joku on ihmetellyt, että miten kaiken työnteon keskellä ehtii rukoilla. Mutta ei työ suinkaan estä hiljentymistä. Eikä rukouksen tarvitse olla pitkä, kunhan se tulee sydämestä, Andreas toteaa.
Yhden miehen aivoriihi
Kun Isä Andreas siirtyi taloudenhoitajan tehtävistä eläkkeelle 9,5 vuotta myöhemmin, luostarin talous oli saatu vakaalle pohjalle. Andreas saattoi keskittyä toiseen lempilapseensa, luostarin viinin tekemiseen.
Luostariviinit tulivat kuvaan vuonna 1997, ja niitä voidaan pitää todellisena onnenpotkuna Valamon taloudelle.
Venäjän puolelle jäänyt Valamon luostari oli ns. katumusluostari, ja sinne lähetettiin mm. alkoholisoituneita munkkeja, joten viininvalmistus ei tietenkään tullut kyseeseen. Uudessa Valamossa ei näin ollen ollut viininvalmistusperinnettä.
– Meidän piti keksiä, millä saadaan luostarin kassavirrat nousemaan ja samalla saada ihmiset kiinnostumaan luostarista matkailunähtävyytenä, Isä Andreas muistelee.
Pidettyään kertomansa mukaan yhden miehen aivoriihtä nousi esille kolme muita tärkeämpää kehityskohdetta; pysyvät näyttelyt luostarin alueella, museo sekä viinin valmistus.
Kun silloinen arkkipiispa, nykyinen Nikean metropoliitta Johannes antoi siunauksensa Andreaksen viini-idealle, päästiin vauhtiin todenteolla.
– Paitsi että luostarin talous alkoi parantua, myös näkyvyyttä tuli kiitettävästi. Vuonna jolloin aloitimme viinin valmistuksen, meillä kävi Valamossa 25.000 vierasta edellisvuotta enemmän, Andreas huomauttaa.
Ehtoollisviiniä Valamosta
Vaikka varsinaisia perinteitä ei ollutkaan, saatiin viinin valmistus liikkeelle viinimestari Timo Kettusen avustuksella sangen kivuttomasti. Ja jälkeä on myös syntynyt, viime vuonna Valamon Kultaomena voitti Suomen Paras -juomasarjan. Luostarin omista omenoista tehty, mehiläisvahalla maustettu juoma onkin hyvä esimerkki suomalaisesta hedelmätislaustaidosta.
Valamossa pyritään marjojen kohdalla omavaraisuuteen, mutta esimerkiksi lakkoja, mansikoita ja vadelmia joudutaan ostamaan alueen muilta viljelijöiltä.
Tällä hetkellä Valamolla on tuotannossa kymmenen tuotetta; 6 marjaviiniä, 2 likööriä, omenabrandy sekä ehtoollisviini. Moni lukija ei ehkä tiedäkään, että yli puolet Suomen seurakunnissa käytettävästi ehtoollisviinistä on peräisin juuri Valamon luostarin kätköistä.
Kimmo Janas
|
