 Rautatieläisten Kristillinen Yhdistys ry täyttää tänä vuonna 120 vuotta. Alkukoti on ollut Helsingin NMKY, johon kuuluneet rautatieläiset perustivat oman valtakunnallisen yhdistyksen. Vuosisadan alussa Valtion Rautatiet pitivät tarpeellisena matkasaarnaajien palkkaamista. Tehtäviin kuului mm. vieraileminen radanrakentajien ”topparoikkien” luona evankelioimistyössä. Tähän tehtävään palkattiin myös Kalle Kauppinen, joka toimi tuolloin veturinkuljettajana Oulussa ja vihittiin papiksi 1924.
Ajat ovat muuttuneet ja toimintakenttäkin laajentunut alkuvaiheista, mutta yhdistyksemme tarkoitus on edelleen sama; evankeliumin levittäminen. Vuonna 1926 Tampereella perustettiin Kansainvälinen rautatielähetys (RHI), johon nykyään kuuluu 12 yhdistystä ympäri maailmaa. Puheenjohtajana on tällä hetkellä sveitsiläinen Ullrich Berger. Hän on myös veturinkuljettaja ja hoitaa puolet työajastaan papin tehtäviä Sveitsin rautateillä. Tarkempia tietoja jäsenmaista, eri maiden yhteyshenkilöistä ja tulevista kansainvälisistä tapahtumista löytyy osoitteesta:
www.railhope.net.
Tässä artikkelissa omia muistojaan kertovat kunniapuheenjohtajamme Esa Lipasti, emerituspuheenjohtaja Reino Tanjunen, ”Jumalan tulen kantajat Suomen Rautateillä” -historiikin laatinut tietokirjailija Unto Martikainen sekä yhdistyksen rahastonhoitaja ja RHI:n hallituksen jäsen Tuulia Passila.
Muistoja
RKY-ajoilta ´Ystävyys on suuri asia. Se on elämää elävöittävä lääke. Kristus on ystävyyden lähtökohde ja ystävyyden kolmas osapuoli.´ (apotti Aelred)
En lainaa ystävänpäivän innoittamana Aelradia, vaikka hän onkin kirjoittanut viisaan kirjan hengellisestä ystävyydestä kirjassaan De spiritualia amicitia, vaan siksi, että kuvat kulkee ja mieleeni tulvii niin monia hienoja ystäviä ja kivoja, lämmittäviä muistoja, joita olen saanut kohdata rautatieläisten porukassa. On ollut hyvää, mukavaa ja uskonelämää hoitavaa olla teidän seurassanne. Ilman ystävää ei selviä kukaan perille. Varsinaiset vaikuttajat siihen, että tulin sakkiin mukaan olivat kaksi kesää, jolloin työskentelin vaununkorjauspajalla Seinäjoella ja sitten pitkä jakso Pieksämäellä, jossa oli aktiivinen, mukavien rautatieläisten piiri, joka haastoi mukaansa. Siellä toimivat Karppiset, Taivassalot, Hyväriset, Hukat, Jäntit ja monet, monet muut. Kun sitten jäin eläkkeelle tuli meille kotiin yllättävä ystäväjoukko Pieksämäeltä ja herrat Helsingistä Rautatiehallituksen toimistopäälliköt Veikko Karjanmaa ja Eero Räty tiedustelemaan, että voisinko ottaaa RKY:n puheenjohtajan tehtävät ja kutsuivat minut Rautialassa heinäkuussa 1997 pidettävään vuosikokoukseen mukaan. Siitä se sitten alkoi vuoteen 2012 asti kestänyt puheenjohtajakauteni. Eroamisen syynä oli Irjan sairastuminen ja oma vanhemiseni. Suurella kiitollisuudella muistelemme uusia rakkaita ystäviämme, joita saimme Irjan kanssa Rautialassa ja RKY:n piireissä eri puolilla rakasta Suomea, kirkkopyhiä, Talvi- ja Kesäpäiviä pitäessämme, ”himmetä ei muistot koskaan saa.” Teitä me usein kaipailemme ja muistelemme ja puolestanne rukoilemme. Olitte tärkeitä ja rakkaita meille. Kiitollisia olemme myös työmme jatkajille hyvää työtä tehneille ja tekeville Reino Tanjuselle, Arto Auraselle ja Iikka Löytylle. ”Herra hoitaa lapsiaan” ja ”kyllä Jumala Tiituksen löytää.”
Rakkain terveisin
Irja ja Esa
Ikkunasta katsottaessa ”Jeesus Kristus on sama, eilen, tänään ja iankaikkisesti” Hebr. 13:8
Tämä kansainvälisen rautatielähetyksen teema soi mielessäni, kun tuumailen kohtaamisiani ja kokemaani RKY:ssä, sen toiminnassa ja eri tilanteissa tapaamiani upeita rautatieläisiä sekä seurakuntien ja kirkkokuntien johtavia viranhaltijoita.
Oli vuosi 1966 Oulun aseman säilytystavaran luukulla. Siihen tulee mies ja toteaa:”Olen Veikko S. Karjanmaa. Olen menossa tarkastamaan puutarhuri Anja Tuomisen johtamaa VR:n Oulun puutarhaa”. Siinä jutustellessamme hän toteaa olevansa Rautatieläisten Kristillisen Yhdistyksen sihteeri. Samalla hän esittelee toimintaa ja kutsuu minut Rautialan kesäpäiville. Siitä se sitten alkoi tutustuminen teihin rkyläiset. Tultuani ylioppilaaksi Lassinkallion iltalukiosta Oulusta pyrin teologian opiskelijaksi Helsingin yliopistoon. Rautatieläistä onnisti.
Lukuisa joukko rautatieläisiä tuli aikaa myöten tutuiksi eri liikennepaikoilta erilaisissa kokoontumisissa kesä- ja talvipäivillä sekä RKY:n kirkkopyhien yhteydessä. Ensimmäisen kosketuksen kansainväliseen rautatielähetykseen sain Jyväskylänä talvipäivillä 1970-luvun alkupuolella. Sieltä muistan mm. Alpo Hukan puolisoineen. Näkymä samalla ristin tiellä kulkemisesta, hyvästä, vapaasta ja kannustavasta ystävien yhteydestä ja talkoohengestä teki vaikutuksen. Muistelut Rautialan erilaisista talkootöistä, muistelut varhaisista lapsuusajan matkoista eri paikkakunnilla järjestetyille talvi- ja kesäpäiville ja lapsuuden aikaisista RKY:n pyhäkouluista olivat mielenkiintoista kuunneltavaa. Mielenkiintoinen yksityiskohta on, että Vesilahden seurakunnan kappalaisen virkatalosta, Rautialasta oli lähtöisin Oulun hiippakunnan piispa L.P. Tapaninen puolisoineen. Rautialan luonnonkauniissa, jo rautakautisessa ympäristössä pidettyjen kokousten päätteeksi laulettu hengellinen laulu: ”Eipä koskaan Herran kansa ainiaaksi erkane” jäi soimaan sielun sopukoihin.
RKY oli kaiken aikaa tukenani ja erityisesti Veikko S. Karjanmaa sekä monet rakkaat RKY:läiset. RKY:ssä olin usean vuoden varapuheenjohtajana Esa Lipastin ollessa puheenjohtajana. Hänen jälkeensä olin jonkin aikaa yhdistyksen puheenjohtajana. Unohduksissa eivät myöskään ole rakkaat ystävät kansainvälisessä rautatielähetyksessä RHI:ssä, aivan Intiaa myöten. Heitäkin on ollut ilo tavata ja jakaa ajatuksia ja kokemuksia yhteisestä uskosta ja rautatieläisyydestä. Päällimmäisinä mielessäni ovat Turun ja Unkarin kansainväliset kokoukset kohtaamisineen.
Sille perustukselle, jolle yhdistys on rakennettu, on ollut hyvä jatkaa toimintaa yhteiseksi hyväksi. Jokaista teitä rkyläistä muistaen ja kiittäen.
Juhlivalle 120-vuotiaalle yhdistykselle siunausta, onnea ja menestystä toivottaen
Reino Tanjunen
Muistoja Rautatieläisten Kristillisen Yhdistyksen taipaleelta
Olen syntynyt 1950 Polvijärvellä, käynyt kouluni Joensuussa ja valmistunut kartoittajaksi keväällä 1979. Maanmittaustöihin pääsin samana vuonna, kun Joensuun rata-alueen päällikkö, rakennusmestari Väinö Halonen palkkasi minut rataosaston kunnossapitoryhmän töihin. Työkaverini olivat kaikki alle kolmekymppisiä ja jokainen heistä näytti olevan Valtionrautateillä kuin kotonaan. Heti aluksi huomasin, että mittaustyöt vaativat jatkuvaa liikekannalla olemista, valmiutta sopeutua uusiin oloihin ja kykyä omaksua uutta. Niinpä minusta tuntui, että halusin olla oikea rautatieläinen. Työryhmään kuuluminen edellytti raskaisiin ulkotöihin tottumista, kun piti radanrakennushankkeiden myötä suorittaa talvikelillä maaperätutkimuksia routaisesta maasta. Myöhemmin, kolmen vuoden kuluttua ratapiirin konttoripäällikkö järjesti minulle siirron kenttätöistä toimistotehtäviin, kun tiesi minun opinnoistani korkeakoulussa.
Siinä vaiheessa minulla oli perhe, johon kuului sosiaalihoitajana toimiva vaimo ja pikkuinen, pirteä Jenni-tytär.
Joensuusta Helsinkiin
Aika riensi eteenpäin ja uudet tehtävät VR:llä odottivat minua. Kun historia oli ollut opinnoissani pääaine, saatoin tehdä paluuni arkistojen äärelle. Arkistonhoito-opinnot olin aloittanut äskettäin Joensuun Maakunta-arkistossa ja sain arkistoalan tutkinnon valmiiksi keväällä 1983. Jo saman vuoden syksyllä sain Joensuun piiristä siirron arkistonhoitotehtäviin rautatiehallitukseen.
Minulla ei myöskään ollut siihen mennessä hengellistä kotia, joka sekin löytyi, kun virkatehtävät Helsingissä alkoivat. Uusi työ VR:n keskushallinnossa merkitsi myös monia uusia työkavereita, joista erityisen tärkeä oli jaostopäällikkö Veikko S. Karjanmaa, joka vastasi koko rataosaston noin 5000 työntekijän henkilöstöhallinnosta ja työsopimusasioista.
Uudet RKY-ystävät
Tässä vaiheessa Veikko S. Karjanmaa alkoi varovaisesti juurruttaa minuun kiinnostusta tulla mukaan RKY:n Helsingin piirin toimintaan ja osallistua kokouksiin. Jenni-tyttäreni oli kuusivuotiaana mennyt Keravan Musiikkiopistoon, missä hän kävi viulutunneilla ahkerasti viikoittain. Esiintymistahto ja musiikin tuoma ilo veivät hänet rautatiehallituksen ruokalaan ja soittamaan RKY:n ystäville, joita olivat rovasti Alpo Hukka, konttoripäällikkö Eero Räty ja rouva Maija Räty. Rautialan kultaiset kesäpäivät
Rautialan Ystävät ry:n jäsenmaksujen kokoaminen ja kirjanpitotyö tuli osakseni niin ikään jossakin vaiheessa. Tästä työstä korvauksena saimme Jennin kanssa lomailla muutaman päivän Vesilahdella, Rautialan kesäkodin vehmaissa maisemissa. Erityisesti kesä 1985 on jäänyt mieleeni, kun Kansainvälisen Rautatielähetyksen (Internationale Eisenbahnermission) presidentti Wilhelm Rohde puolisoineen vietti muutaman päivän Rautialan kesäkodissa. Monet keskustelut hänen kanssaan muistan arvokkaina kokemuksina, jotka olivat henkisen ja hengellisen kasvun rakentumiseksi tärkeitä. Opetusneuvos, rovasti Esa Lipasti Irja-puolisoineen kuuluu niin ikään RKY:n johtohahmoihin ja Rautialan kesäkodin tuttavuuksiin.
Arto Aurasen puheenjohtajakausi on ollut merkittävä vaihe RKY:ssä, kun hänen johdollaan valmistui historiateos ”Jumalan tulen kantajat Suomen rautateillä” vuonna 2016.
Uuden puheenjohtajan Iikka Löytyn kaudella ”Siipipyörän” toimitustyö jatkuu, kuten RKY:n työkin Jumalan armon avulla ja Herra pitää varmasti siitä huolen.
Unto Martikainen
Rautialan tilan vaiheita 1500-luvulta nykypäivään Rautialaan kuului 1540-luvulla kaksi taloa, Martin ja Niilon tilat, Martin tilan ollessa Rautialan kantatila. Suomen Museoviraston tekemässä kartoituksessa vuonna 1910 on Rautialasta, Klaus Kurjen tien varrelta, löytynyt rautakautinen kalmisto, osittain ent. kappalaisen virkatalon puutarhassta, tilalta on löydetty mm. rautakautisia esineitä ja pihapiirissä on myös kuppikivi. Kartoituksessa löydettiin lisäksi pihapiiristä kymmenen matalaa röykkiötä ja kivikehää.
Tila kuului ennen yhdistyksen omistukseen siirtymistä Vesilahden seurakunnalle ja toimi kappalaisen perheen asuntona. Kun seurakunta päätti luopua kiinteistöstä, tieto myyntiaikeista kulkeutui mutkien kautta Toijalan piirin puheenjohtaja Reino Tannille ja hänen aloitteestaan tila on ollut jäsenten virkistys- ja kokoontumispaikkana.
Rautialan kiinteistö on siis ollut yhdistyksen omistuksessa vuodesta 1962 ja virallisia vihkiäisiä vietettiin juhlavasti Rautialassa sunnuntaina 2.9. Paikalla oli yhdistyksen jäseniä ympäri Suomea mm. Iisalmesta ja Joensuusta asti. Vihkiäispuheen piti asessori Tauno Sutinen ja vihkimisessä avustivat Akaan kirkkoherra Viljo Lampola, Vesilahden kirkkoherra, rovasti Simo Laatikainen, Sääksmäen kirkkoherra Elja Penttilä ja rovasti Hannes Kauppinen sekä pastori Pentti Kortekangas. Tervehdyksensä juhlaan oli lähettänyt myös piispa E. G. Gulin. ”Olkoon tämä uusi kotinne Teille ja Teidän lapsillenne kolmanteen ja neljänteen polveen pyhä maa, missä kuullaan Jumalan puhuvan”.
Meidän tuntemaamme Rautiala ei ole vain paikka, jossa voi nauttia luonnon rauhasta ja kauniista luonnosta. Se on myös kulttuurihistoriallisesti merkittävä kohde, jonka juuret ovat kaukana menneisyydessä.
Tuulia Passila
|
