Olimme 1,5 vuotta aiemmin menneet Ukrainassa naimisiin vaimoni perheen, sukulaisten ja ystäviemme ympäröimänä.

En voinut käsittää, että sama kaunis paikka, missä juuri hetkeä aiemmin, lämpimänä ja kirkkaana kesäpäivänä sanoimme toisillemme tahdon loppuelämäksemme, ja jossa oli niin paljon iloa, vapautta ja rakkautta, oli nyt muuttunut alueeksi, jossa vallitsi pelko ja paniikki, täysin tuntemattomasta tulevaisuudesta.

Paikka, jossa asuimme ensimmäiset puoli vuotta ennen Suomeen muuttoa, oli yhtäkkiä muuttunut sotatantereeksi, jossa elävän musiikin tahdittamat kauniit kahvilat ja toripaikat raivattiin tyhjäksi ja tilalle tuli tiesulkuja ja hiekkasäkkejä korkeiksi pinoiksi pommien varalta.

Olimmehan vasta muutama kuukausi sitten vielä asuneet siellä, ja nauttineet Ukrainan elävästä ja rikkaasta kulttuurista, jossa varsinkin ruoka, musiikki ja perhekulttuuri loistivat lämpiminä kesäpäivinä, mutta iloisten ihmisten ja hymyilevien kasvojen sijaan näin nyt, miten siviilit, naiset ja lapset olivat jo saaneet surmansa pommien iskiessä tavallisten kansalaisten kerrostaloihin, ja miten he nyt itkivät kuolleiden sukulaistensa vieressä surun murtamina.

Maailma järkkyi
Ensimmäinen huoli oli luonnollisesti vaimoni vanhemmat ja perhe, sukulaiset ja ystävämme mukaan lukien. Ovatko he turvassa?

Miten kaukana Venäjän armeija heistä on? Joutuvatko he rintamalle? Selviävätkö he?

Tuona yönä rauhamme ja maailmamme järkkyi, ja huoli, jota aiemmin emme kummatkaan olleet joutuneet kokemaan, tuli vastaan ja kovaa tulikin.

Ensimmäisten parin kuukauden aikana varsinkin vaimoni oli mukana evakuoimassa satoja ihmisiä Ukrainasta ja Puolan rajalta Suomeen turvaan. Jumala on siunannut vaimoani luonteella, joka aktivoituu kriisitilanteissa, joissa hänen paineensietokykynsä toimii ihmeellisellä tavalla. Vaimoni toimi lääkärinä Ukrainassa monta vuotta teho-osastolla, jossa vaadittiin nopeaa päätöksenteko kykyä paineen ollessa erittäin suuri.

Nyt oli kyseessä tilanne, jossa vaimoni kielitaito pisti hänet tilanteeseen, jossa hän auttoi koordinoimaan evakuointibusseja ja toimi tulkkina lukemattomien ihmisten välillä.

Oma ensimmäinen reaktioni sotaan oli viha. Muutamaan kertaan ajatus tuli mieleeni, tarttuisinko aseeseen puolustaakseni vaimoni perhettä ja sukulaisia, oli se kieltämättä vaikeaa.

Minulla meni hetki ennen kuin pääsin noista ajatuksista eroon ja kysyin Jumalalta, miten voin muuten auttaa.

Lähdin Puolan ja Ukrainan rajalle kysymään, miten voisin olla avuksi, ja Jumala avasi oven, jossa liityimme upeaan tiimiin, joka vei ruoka- ja välineapua ja evankeliumia vastaanottokeskuksiin, rautatietoreille sekä Ukrainan rajalle ja syvemmälle Ukrainaan.

Meitä oli ympäri maailmaa eri järjestöistä.

Näiden parin viikon aikana näin, miten Jumala toi lohdutusta ihmisille, kun toivoa ei muuten ollut.

Ihmiskauppiaat saalistavat
Vastaanottokeskuksissa otimme ihmisiä vastaan. Annoimme ruokaa, sim-kortteja, vaatteita ja kerroimme evankeliumia ja rukoilimme heidän puolestaan. Näin miten voimakkaasti Pyhä Henki kohtasi heitä, jotka olivat täysin surun murtamia.

Ikävä kyllä näissä vastaanottokeskuksissa oli myös ihmissalakuljettajia, jotka ihmisten ollessa kaikista heikoimmillaan, yrittivät tulla etsimään naisia ja lapsia omiin likaisiin tarkoituksiinsa.

Pyhä Henki johdatti minua niin, että kolmen päivän aikana sain viisi miestä ja yhden naisen kiinni ja johdatin Puolan poliisin ja armeijan sotilaat heidän luokseen.

Eräs näistä ryhmistä väitti itseään kristityiksi avustajiksi, mutta he paljastuivat lopulta ihmiskauppiaiksi… koko tiimimme oli koko ajan erittäin valppaana näiden ihmisten vuoksi.

Ihmisillä halu seurata Jeesusta
Tapasimme yhdessä vastaanottokeskuksessa 10-vuotiaan ukrainalaisen pojan nimeltä Nikita.

Jumala käytti tätä nuorta poikaa niin voimakkaasti, että hän profetoi jopa meidän tiimillemme asioita, jotka menivät täysin nappiin.

Yhtenä päivänä hän profetoi muiden sodasta paenneiden lapsien ylle niin tarkkoja profetioita, että nämä lapset itkivät ja kohtasivat Jumalan voimakkaasti ja jonka seurauksena he antoivat elämänsä Jeesukselle…

Toinen kaverini sai yliluonnollisesti ukrainan kielen… siellä hän sitten julisti evankeliumia, jutteli tuntikausia ihmisten kanssa ja johti jopa ylistystä, kaikki ukrainan kielellä…

Rajalla vaikeinta oli nähdä armeijaan kutsuttujen isien sanovan mahdollisesti viimeiset jäähyväiset vaimoilleen ja lapsilleen, se mursi sydämeni joka kerta pieniksi paloiksi.

Johdin Ukrainan rajalla monesti tuntikausia ylistystä, välillä ilmasireenien tahdissa ja aina jossain välissä joko minä tai joku tiimiläisistämme julistimme evankeliumia, ja kerta toisensa jälkeen ihmiset nostivat kätensä merkkinä halutessaan seurata Jeesusta.

Todistimme, kuinka sadat ihmiset antoivat Ukrainan rajalla elämänsä Jeesukselle. Niin monta tarinaa, että ei pysty kaikkea kirjoittamaan.

Jumalan Henki kosketti
Kolmesti olen nyt käynyt sota-aikana Ukrainassa. Toisella kertaa menin tervehtimään vaimoni perhettä ja auttamaan hänen isäänsä töiden hoidossa, sillä hänellä todettiin syöpä.

Sairaalaan kun menin tervehtimään, laukut tarkistettiin pommien varalta. 

Tällä hetkellä Venäjän armeija on pommittanut sähköjä niin paljon, että ihmisiä, joilla olisi muuten hengenvaarallinen, tarpeellinen, akuutti leikkaus, ei voida edes leikata.

Jouluna palasin viimeisimmältä matkalta Kiovasta takaisin Suomeen.

Menimme auttamaan ihmisiä Irpinin, Butsan ja Hostomelin alueille. Sinne mistä sota Hostomelin lentokentän valtauksesta alkoi.

Rakennukset on pommitettu maan tasalle, silti siellä ihmisiä vielä oli hengissä, ja osa ei halunnut jättää ”kotiaan,” vaikka seiniä ei ollut enää pystyssä.

Saimme kutsun erääseen uuteen seurakuntaan, jossa oli pääosin ihmisiä, joiden asunnot oli pommitettu raunioiksi. Tämä oli vasta heidän neljäs kokouksensa.

Johdin ylistystä soittaen erästä laulua, jonka vaimoni käänsi englannista ukrainaksi, ja opettelin sen päivää ennen reissua.
Jumalan Henki kosketti ihmisiä sen kautta.

Kokouksen jälkeen Jumala osoitti minulle vanhemman rouvan ja selvisi, että hän ei nähnyt kunnolla. Rukoilin ensin pari kertaa ja joka kerta hänen näkönsä alkoi terävöityä. Kolmannen rukouksen jälkeen hän alkoi itkeä ja kertoi, että nyt hän alkoi nähdä myös värejä. En edes tiennyt, että hän oli myös värisokea. Siinä hän sitten parani ja koki Jumalan voiman ja rakkauden.

Parantumisia ja uskoontuloja
Kiertelimme myös Butsan alueita, joka nousi koko maailman tietoon julmista Venäjän tekemistä siviilien joukkohaudoista ja suurista määristä siviiliuhreja, joita kadut olivat täynnä. Vieläkin vaikea edes kirjoittaa siitä, kun lukuisat tarinat nousevat mieleen.

Onneksi on myös Jumalan ihmeitä tämän keskellä.

Kävin eräässä isossa koulussa, jossa opettaja vei meidät koulun bunkkeriin. Hän sanoi, että venäläiset sotilaat löysivät sen alueen monet bunkkerit ja tappoivat paljon ihmisiä, mutta heidän bunkkeriaan he eivät löytäneet. Onneksi, sillä se oli aivan täynnä lapsia.

He elivät bunkkerissa yli 40 päivää. Pommit kuulemma iskivät ympäri koulua, mutta yksikään pommi ei tähän taloon osunut. Tämä naisopettaja sanoi, että se oli ihme. 

Vierailimme lukuisten ihmisten luona, joille ukrainalaiset ystävämme olivat onnistuneet rakentamaan väliaikaisia taloja konteista.

Rukoillen, jakaen vaatteita, ruokaa ja evankeliumia. Joku sitten aina parani ja joku tuli uskoon.

Tuntui, että minne menimmekin, niin Pyhä Henki toimi vahvasti ja herkemmin kuin muistan omassa elämässäni Hänen toimineen. Sanoohan Raamattukin, että Pyhä Henki on myös meidän lohduttajamme. Ukrainassa näin uudella tasolla, mitä se tarkoittaa.

Eräänä aamuna suihkussa ollessani kuulin, kun kaksi rakettia lensi talomme yli. Seuraavana yönä talomme kaikki asukkaat heräsivät paineaaltoon ja valtavaan räjähdykseen. Naapurimme auton varashälytinkin laukesi ja valotkin alkoivat vilkkua. Iski ilmeisesti aika lähelle. Meni siinä hetki, ennen kuin sain unen päästä taas kiinni.

Aamulla kuulin, että yöllä oli ollut yksi suurimmista Venäjän armeijan raketti- ja itsemurhadroneiskuista, jossa pelkästään Kiovan alueelle ammuttiin kymmeniä raketteja. 

Jumala oli lähellä
Mutta kaiken tämän keskellä, Jumalan yliluonnollinen armo ja vapaus vallitsi. Tuntui että Jumala oli todella lähellä, ja kun vain aukaisi suun ihmisiä kohdatessa ja mainitsi sanan Jeesus, niin ilmapiiri muuttui. Valtavan pimeyden ja surun keskellä Jumalan todellisuus tulee erilailla konkreettiseksi. Evankeliumi Jeesuksesta tuli Ukrainassa sanoinkuvaamattoman konkreettiseksi ja todelliseksi. Olivathan rukoushuoneemme seinätkin täynnä isoja luodinreikiä muistuttamassa joka hetki sodan todellisuudesta.

Rukoilkaa Ukrainan puolesta, rohkaisen myös viemään ruokaa, lämpimiä vaatteita ja varustelähetyksiä sekä ennen kaikkea, menkää kertomaan Jeesuksesta.

Ihmiset tarvitsevat kaikkea tätä, Jeesuksen voimakasta evankeliumia ja ihmisiä, jotka toimivat Jeesuksen käsinä ja jalkoina auttaen konkreettisilla tavoilla.

Johan Lahtela