Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> Tavoittamattomien tavoittaja
<empty> 2024 Vainoraportti
<empty> Immanuelin paluu
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Eräs Puolan matka…


Sunnuntaina helmikuun 27. päivä katson TV:tä yhdessä vaimoni Merjan kanssa. Venäjä on hyökännyt Ukrainaan ja pakolaisten hätä näkyy ruudulla. Merja kysyy minulta, lähtisitkö hakemaan pakolaisia, jos sellainen mahdollisuus tulisi. Vastaan, että lähtisin.

Tiistaina 1.3. ystäväni Jouko soittaa ja kysyy: ”Lähdetkö kuljettajaksi hakemaan pakolaisia, jos saadaan bussi?” Epäröin hetken, kun olin luvannut olla töissä ja kysyn, koska lähdettäisiin? En pystynyt lupaamaan... Vartin päästä soitan Joukolle.

Olen kyllä valmis, lähdetään heti, kun saadaan bussi. Jouko on kysynyt myös Ismoa kuljettajaksi, ja hän on lupautunut. Muutama päivä menee ja bussia ei saada. Monella liikennöitsijällä on bussit tilausajossa, kun pandemia on hellittänyt. Jouko kysyy bussia, Ismo kysyy, minä kysyn. Nyt näyttää hankalalta. Olen juuri kirjoittamassa viestiä Joukolle, että kysyn vielä Antilta, jolla on useita busseja. Samalla hetkellä saan viestin Joukolta, että hän on saanut bussin Antilta. Kiitos Herralle! Matka voi onnistua.

Nyt meitä on kolme, jotka voimme ajaa. Kolme äijää hakemaan lapsia ja naisia pois sodan jaloista, ei taida olla paras mahdollinen ryhmä? Samoihin aikoihin Nadja, jolla on sukua Ukrainassa, rukoilee kotonaan Suomessa, miten voisi auttaa pakolaisia.

Tiimi kasassa
Jouko toimii primusmoottorina ja on yhteydessä Operaatio Toivoon sekä ICEJ:hin, jotka organisoivat näitä matkoja.  Operaatio Toivo ottaa ensimmäisenä yhteyttä ja heidän kanssaan lähdetään matkaa rakentamaan. Tässä vaiheessa Jouko alkaa selvittää kiireellä tiimistä puuttuvaa sairaanhoitajaa ja tulkkia. Joukolle ennestään tutun Elinan kautta tulee tieto Päivistä, joka lopulta paljastuu myös Joukolle ennestään tutuksi. Pienien neuvottelujen jälkeen Päivi lupautuu, kun Elina lähtee mukaan. Enää puuttuu tulkki.

Tiistaina lähtöpäivän aamuna tilanne on vielä auki, kunnes Joukon tuttu tulkki Terttu soittaa, että hänen ystävänsä Nadja saattaisi lähteä mukaan. Niinpä Jouko soittaa Nadjalle ja kertoo asian, joka lupaa hetken selvitellä lähtövalmiutta. Muutaman minuutin päästä Nadja soittaa ja lupautuu lähtemään samana päivänä matkalle tulkiksi. Nyt tiimi on koossa.

Saimme automme tiistaina 8. maaliskuuta ja lähdemme Helsinkiin, josta saamme avustuskuorman, sairaalatarvikkeita, ym. tarpeellista. Laiva Tallinnaan lähtee klo 10:30 seuraavana aamuna. Jouko on järjestänyt meille yöpaikat tukijoiden luota. Mietimme mihin voisimme jättää täynnä avustustarvikkeita olevan bussimme, kun se ei mahdu majoituspaikkanamme olevan omakotitalon pihaan (kiitos Joukon enolle, Ilmarille majoituksesta).

Ajan Vantaalla teollisuusalueella ja etsimme parkkipaikkaa. Jouko huomaa yhden hallin pihalla liikettä ja menee kysymään, hän saa luvan pysäköintiin heti. Ikkunan takana näkyy kaksi susikoiraa, jotka varmasti nostavat metelin, jos bussiimme murtaudutaan.

Aamulla haemme bussin ja hallin omistaja lupaa meille parkkipaikan jatkossa, jos tarvitsemme! Hän vielä soittaa myöhemmin ja haluaa lahjoittaa pyörätuolin ukrainalaisille. Tämä on kaikki suurta Taivaan Isän johdatusta.

Tässä kohtaa mainitsen, että olemme kumpikin Joukon kanssa saaneet matkalle omat sponsorit, jotka avustavat matkaamme.

Meillä on koko tiimi jo koossa, laivalla tapaamme toisen bussin väkeä, jonka kanssa meidän on tarkoitus mennä samoihin osoitteisiin Puolassa.

Pidämme yhteisen palaverin toisen bussin vapaaehtoisten kanssa ja sovimme yhteydenpidosta. Elinalla on mukana 6 radiopuhelinta yhteydenpitoon, niiden kantama vain osoittautuu liian lyhyeksi, mutta kännykät toimivat.

Polttoaine kallista Baltiassakin
Keskiviikko klo 12:30 saavumme Tallinnaan, pidämme yhteisen rukoushetken, kiitämme Jumalaa ja pyydämme siunausta matkalle. Lähdemme Via Balticaa pitkin kohti Puolaa. Ismo osaa reitin ulkoa ja tietää parhaat kahvi- ja ruokapaikat. Minäkin olen ajanut Varsovaan aikaisemmin, joten matka sujuu joutuisasti. Virossa on satanut lunta ja rapa lentää ensimmäiset noin 200 km. Polttoaineen hinta on myös Baltiassa noussut paljon, tankkasimme ennen Puolaan rajaa Marijampolessa, dieselin hinta oli 2,090 euroa. Kiitos taas kerran tukijoillemme.

Matkan edetessä Jouko ”yhteysupseerina” hoitaa yhteyksiä Operaatio Toivoon ja Puolan päähän. Jouko myös hoiti tiimimme muonituksen, hän oli kuin Duracell-pupu ulkona autosta heti pysähdyksen jälkeen ja toi koko porukalle kahvia, sämpylöitä, hampurilaisia ja hedelmiä.

Saamme tietää avustuskuorman purkupaikan ja ajan, joka on torstai n. klo 13.00 paikallista aikaa, runsaan 100 km:n päähän Varsovasta. Meille jää hyvää aikaa, joten pidämme toisen bussin kanssa ruokatauon ja palaverin. Päätämme etsiä majapaikkaa, koska paluumatka on yhtä kyytiä Tallinnaan, pois lukien wc- ja tankkaustauot.

Netistä löytyy vihdoin hotelli, johon mahtuu molempien bussien porukka. Saavumme Raczkin kylään hotelli Kordegardaan iltayöstä. Hyvä ja edullinen hotelli, voin suositella.

Autoa ei saa jättää
Torstai 8.3. klo 6:40 laitan auton käyntiin. Olemme n. 800 km Helsingin eteläpuolella, silti pakkasta on 8 astetta. Lähtö aamurukouksen jälkeen klo 7:00 kohti purkupaikkaa Varsovan kautta.

Tiimi on hitsautunut hyvin yhteen, tunnelma autossa on rauhallinen ja hyvä. Kuljettajien kesken lentää oma herja, jota naisten on välillä mahdoton ymmärtää, kun vinoilemme toisillemme. Varsovan läpiajossa oli Ismon paikallistuntemus tosi arvokasta, vältimme pahimmat ruuhkat. Varsovasta jatkoimme E 75-tietä kohti Czestochovaa, tältä tieltä ajoimme vielä melkoisen matkan purkupaikkaan. Tämän sijainti jääköön turvallisuussyistä mainitsematta. Meitä oli jo ennen matkaa varoitettu mahdollisista venäläisistä häiriköistä, jotka urkkivat tietoja ja voivat häiritä matkaa.

Ilma oli lämmennyt +2 asteeseen ja aurinko paistoi, kun ajoimme takaisin Varsovaan.

Varsovassa ajoimme annettuun osoitteeseen. Ihmisiä ei näkynyt missään, vaikka olimme oikeassa paikassa. Hetken kuluttua tuli muutama henkilö ja oikea paikka oli 300 metrin päässä puomin takana. Ajoin automme sinne ja toisen auton porukka oli lähtenyt syömään, joten Jouko ajoi heidän autonsa lastauspaikkaan. Huomautin myöhemmin, että sotilas ei saa jättää asetta, eikä kuljettaja autoa… Meille oli myös organisaation taholta ohjeistettu, että autoa ei saa jättää yksin.

Nyt alkoi varsinainen työ, meillä oli puutarhapöytä ja tuoli mukana, josta muodostettiin toimisto auton takaoven viereen, jossa tulkkimme Nadja naputti sormet jäässä melkein kaksi tuntia Joukon avustuksella pakolaisten passien tiedot koneelle. Ismo tarkasti, että auto on kunnossa, Päivi ja Elina numeroivat ja pakkasivat matkatavaroita autoon, sekä kävivät välillä tarkastamassa sisällä, miltä siellä järjestys näyttää. Omaksi tehtäväkseni jäi lähinnä vahtia autoa. Lähellä oli onneksi poliisi ja muutaman sadan metrin päässä vielä useita poliisiautoja.

Melkoisten ponnistelujen ja istumajärjestyksen säätämisen jälkeen kaikki 41 ukrainalaista, joista 18 lasta (yksi 8 kk ikäinen vauva), 22 naista ja 1 iäkäs mies olivat autossa ja pääsimme lähtemään Varsovasta klo 18:00. Autossa Päivi ja Elina huolehtivat matkalaisista jakamalla heille evästä, juomaa ja huopia sekä lääkkeitä tarvitseville.

Ja sitten takaisin Suomea kohden
Jouko kertoi maahanmuuttoviraston ohjeista, miten hakea turvapaikkaa ja suojelustatusta, hän myös kertoi, että Suomessa rajavartijoihin ja poliisiin voi luottaa ja he auttavat. Tämä ei ole aivan sama kaikissa maissa. Tämän tulkattuaan Nadjalla oli melkoinen homma kulkea pitkin auton käytävää Päivin ja Elinan kanssa ja palvella matkalaisia. Jouko jatkoi paperitöitä, hän oli myös tehnyt Nadjan kanssa matkustajaluettelot toiselle autolle. Minä ja Ismo huolehdimme ajamisesta. Jouko jatkoi majoituspaikkojen selvittämistä. Noin klo 20:00 pysähdyimme syömään ja matkalaiset saivat lämpimän aterian.

Seuraava pysähdys oli Liettuan rajalla klo 00:00, jolloin vaihdoimme kuljettajaa ja Ismo siirtyi ratin taakse. Haimme tiimille kahvit huoltoasemalta, emme herättäneet matkalaisia, auto oli aivan hiljainen, sillä kaikki nukkuivat. Olihan tämä pitkästä aikaa monelle hetki, jolloin tiesivät, että heidän henkensä ei ollut vaarassa ja edes jonkinlainen majapaikka on tiedossa. Osa heistä oli majaillut rautatieasemalla useita vuorokausia. Osa taas oli kulkenut bussilla pitkän matkan venäläisten pommitusten alla. En voi, enkä osaa kuvitella heidän kärsimyksiään, muutamat lapset eivät pystyneet vieläkään syömään mitään, kun koti oli tuhottu ja isä jäi taistelemaan maansa puolesta.

Ismo ajoi klo 00:00 – 6:00 kuusi tuntia yhteen putkeen kaikki raskaimmat tunnit, kiitos siitä. Tankkauspysähdys tehtiin ja yksi toinen pikainen pysähdys, kun haettiin pystykahvia Latvian rajan jälkeen. Jouko taas nopeana miehenä juoksi sisälle, kun me muut menimme tarpeillemme. Jouko kertoi matkamme tarkoituksen ja huoltoaseman pitäjä tarjosi meille kahvit ja sämpylät. Täälläkin oli halu auttaa. Nukuin 40 minuuttia kolmen jälkeen. Ismo ehti torkkumaan vasta klo 6:00 jälkeen perjantaiaamuna. Muut tiimin jäsenet torkkuivat, kuka mitenkin. Kaikille yö jäi lyhyeksi.

Finlandi, Finlandi...
Perjantaina 12.3. klo 06:00 saavuimme Viron ja Latvian rajalle. Viron tulli pysäytti meidät ja kysyi montako ukrainalaista ja suomalaista on matkassa. Tulli keräsi ukrainalaisten passit ja halusivat myös yhden kuljettajan passin, annoin omani, kun oli valmiina rintataskussa. Passit todennäköisesti skannattiin. Juttelin sen ajan toisen tullimiehen kanssa, joka kyseli reitistämme ja matkastamme. Pysähdys vei n. 20 minuuttia. Jatkoimme kohti Tallinnaa, Pärnussa pysähdyimme avoinna olevaan huoltoasemaan ja matkalaiset pääsivät wc:hen ja ostimme evästä. Bussin WC oli käytössä koko matkan, mutta oli jo tässä vaiheessa melko täynnä. Tallinnaan saavuimme klo 9:00. Ajoaika Varsovasta Tallinnaan oli pysähdyksineen 15 tuntia.

Laivamatkalla Helsinkiin Tallink-Silja tarjosi ukrainalaisille keittolounaan. Olimme varautuneet, että matkalaiset olisivat joutuneet Suomen tulliin, mutta ketään ei tarkastettu. Satamassa, kun matkalaiset tulivat terminaalista, niin iäkäs nainen polvistui bussin vierelle jalkakäytävälle. Hän nosti ristityt kätensä ylös, kiitti ja sanoi ”Finlandi, Finlandi”. Hän oli päässyt turvaan. Kyllä itku oli herkässä meillä kuljettajilla.

Satamasta osa lähti rautatieasemalle ja sieltä Kajaanin kautta Kuhmoon, osa Vesannolle, osa tuli mukanamme Saloon, josta matkasivat toisella kyydillä Somerolle. Useita vietiin Koskelle, johon paikallinen yrittäjä oli järjestänyt lounaan koko ryhmälle Joukon pyynnöstä ja hoitanut kunnanjohtajankin ottamaan vastaan pakolaisia. Turkuun jäi osa, yksi meni Merimaskuun, jossa oli tuttuja tai sukulaisia. Kolme Jouko vei kotiinsa yöksi (kiitoksia Hannalle), jotka lähtivät lauantaiaamuna kohti Pietarsaarta.

Yhdessä onnistutaan
Tiimimme toimi niin kuin olisimme ennenkin tehneet työtä yhdessä. 

Kiitos Jumalalle johdatuksesta, Hän antoi meille kolmelle kuljettajalle, jotka suunnittelimme matkaa, avuksi sairaanhoitajan, tulkin ja turvahenkilön, joita ilman emme olisi tulleet toimeen. Tällaisella matkalla, kun haetaan naisia ja lapsia, niin naispuoliset henkilöt saavat ehkä helpommin kontaktin matkalaisiin.

Kiitos Elina, Nadja, Päivi, Ismo ja Jouko. Kiitos Antille bussin järjestämisestä ja kaikille tukijoillemme, ilman teitä ei matka olisi ollut mahdollinen.

PS. Kilometrejä tuli muuten 2980, ja polttoainetta kului 840 litraa. Ei kun seuraavaa matkaa järjestelemään…

Vesa Tiensuu

 


Yhteistyössä
CMN