Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> THE OTHER DANISH GUY
<empty> Startup-oppia Moosekselta
<empty> Miestenleiri Bergvikissä
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Ilmaherruus taivaan ylivoimaa



Kerosiinin haju alkaa olla jo aika voimakas lobbareiden tyrkyttäessä sotamaailman ihmeitään Suomelle. Ilmavoimien Hornetien ikä on kääntymässä ehtoopuolelle eikä itseään kunnioittavat hävittäjävalmistajat meinaa pysyä housuissaan. Yli 50 hävittäjän myynti kiinnostaa kaikkia, koska miljardeja on jaossa.

Suomen Ilmavoimat on tiettävästi maailman vanhimmat itsenäiset ilmavoimat. Kaikki alkoi kreivi von Rosenin lahjoittamasta lentokoneesta, joka laskeutui jäälle Vaasan edustalla maaliskuussa 1918.

Ennen toista maailmansotaa päättäjät tekivät hirveän virheen hankkimalla Suomeen pommikoneita hävittäjien sijaan. Virheestä maksettiin kova hinta. Hävittäjiä jouduttiin haalimaan jopa käytettyinä, kun tarve oli valtava. Sodan aikana ilmasota kääntyi kuitenkin Suomen eduksi, paljolti yksilösankareiden ansiosta. Yli sadan ilmavoiton Ilmari Juutilainen on tiettävästi ainut Ässä koko maailmassa, jonka koneeseen kukaan ei ole koskaan osunut. Saunailloissa hieman kateelliset kaverit toki väittivät, että Illu oli niin huono lentäjä, että eihän siihen kukaan osunut. Sellaisia velikultia.

Kaksi moottoria ratkaisi
Sittemmin rauhansopimus kielsi Suomelta pommikoneet ja Ilmavoimien doktriini muokattiin sen mukaiseksi, hävittäjätorjunta jäi ainoaksi Ilmavoimien päätehtäväksi. Pelkistäen, hävittäjillä estetään viholliskoneiden pääsy maavoimiemme toimintaa kiusaamaan.

Ensimmäinen suihkukone oli brittiläinen, vaneripäällysteinen Vampire. Sitä seurasi pieni, mutta pippurinen Folland Gnat. Yliääninopeuksiin ja ohjusaseistukseen siirryttiin 60-luvulla Mig-21F:n myötä. Sen seuraksi ostettiin myöhemmin Draken Ruotsista. Kahden hävittäjän käytöllä saavutettiin taktista etua, mutta se tarkoitti myös kahta huoltojärjestelmää. Strategista voimaa hankittiin ostamalla salaa Ruotsin luolatiloihin seisomaan lisää Drakeneita rauhansopimuksen salliessa vain 60 hävittäjää Suomen maaperällä. Ylimääräisiä lentäjiä koulutettiin kotimaassa reserviin.

Hornet ostettiin vahvan poliittisen taitoluistelun jälkeen. Venäläinen Mig-29 pudotettiin pois kilpailusta vedoten sen kahden moottorin tuomaan huolto-ongelmaan. Samalla syyllä perusteltiin varsinaisen tarjouskilpailun ulkopuolelta ostettua Hornetia, nyt kaksi moottoria edustikin turvallisuutta, ei huolto-ongelmia.

Hornet on osoittautunut käyttökelpoiseksi, vaikka huollot ovat selvä pulma ja kenttäkelpoisuudessakin on toivomisen varaa. Hornet muutti myös Ilmavoimien doktriinin, sen aseet eivät ole enää pelkästään puolustuksellisia ja harjoituksissa harjoitellaan muutakin kuin Suomen puolustusta ilmatankkauksineen kaikkineen.

Kaiken pilaava politiikka
Hornetin seuraajankin valinta tulee olemaan vahvasti poliittinen julkilausuma, haluttiin sitä tai ei. Sitoudumme toimittajamaahan pitkäksi aikaa. Useiden miljardien kauppahinta on vain osa kokonaishintaa.
Käyttökustannukset, päivitykset ja huollot ovat hankintahintaakin suurempi setelikasa. Se kasa kiinnostaa kaikkia valmistajamaita. Varsin todennäköisesti näemme kilpailussa myös lastenkasvatuksesta tutut keinot; uhkailu, lahjonta ja kiristys. Ehkä hieman hienostuneimmin sanoin kuvattuna. Katteettomia vastakauppalupauksiakin varmaan joudutaan taas sietämään.

Suomalaiset poliitikot hokevat kilpaa, että mennään suorituskyky edelle. No, ehkä sinne päin.

Mikä suorituskyky ja minkä edellä
Aikoinaan 1950-luvulla amerikkalaista Starfighter-hävittäjää kaupattiin sanomalla, että lentäjä on koneessa lähinnä varajärjestelmä. Aika pian myyntipuhe vaimeni, kun kone sai lempinimen ”widowmaker” eli leskentekijä. Tietokoneleluista huolimatta se lentäjä on tulevaisuudessakin koneen tärkein osa, ja kallein.

Nykyaikainen ilmasota on ohjussotaa. Lentäjä tuskin enää näkee vihollista paljaalla silmällä. Ei haittaa, jos tulevaisuuden lentäjä osaa myös lentää, mutta kieltämättä tietokonepelaaminen ja kokonaisuuden hahmottaminen muodostaa koko ajan suuremman osan lentopojan työkuormasta.

Kokonaissuorituskyky on kuitenkin edelleen enemmän riippuvainen koulutusjärjestelmän tehosta, koko henkilöstön taidoista mekaanikosta taistelunjohtajaan, eli huomattavan paljon tekniikasta riippumattomista inhimillisistä tekijöistä. Mene siinä sitten suorituskyky edellä ostamaan lentävää alumiinista aselavettia.

Konekauppa on myös mielikuvapuuhaa
Nyt tarjouskilpailussa mukana olevien koneiden joukossa ei ole yhtään huonoa konetta. Tosin ei siinä ole mukana myöskään kaikki hyvät koneet. Suomessa kukaan merkittävässä asemassa oleva henkilö ei vahingossakaan uskalla mainita Venäjää tai Kiinaa hankintakeskustelun yhteydessä. Poliittisen pelin ensimmäinen erä päättyi 5-2 jo silloin, kun tarjouspyynnöt lähetettiin.

Esillä olevat koneet ovat hieman eri ikäisiä. Osa on ollut jo käytössä jonkin aikaa, siitä seuraa myyntiargumentti ”sodassa koeteltu”. Yksi on juuri otettu koeluonteiseen käyttöön, siis ”seuraavan sukupolven” kone. Myyntimiehen kannalta ihanteellisen häilyvä käsite. Otetaan esimerkiksi Mig-21. Sen ensimmäinen versio voitaneen lukea toisen sukupolven suihkuhävittäjäksi. Israelin modernisoima Mig-21 näyttää haastavan helposti yli 30 vuotta uudemman F-16 koneen. Migin perusrakenne on edelleen jonkin verran käyttökelpoinen uusilla romppeilla (tutka, sensorit, aseet) varustettuna. ”Sukupolvi” on varsin hämäävä sana, myyntimiehen unelma.

Sitten on Ruotsin JAS Gripen E, uusi versio jo jonkin aikaa käytössä olleesta JAS-koneesta. Varmaankin ”koeteltu uutuus.” Gripen E ei ole vielä edes sarjatuotannossa. Käyttökokemuksen puute on riski, mahdollisuus vaikuttaa tuotteen lopulliseen muotoon on etu.

Mitä Suomi tarvitsee?
Edelleen on niin, että meidän on pystyttävä pitämään ilmaherruus omassa ilmatilassamme tai vähintään kiistämään se, joko kokonaan tai edes ajallisesti ja/tai alueellisesti. Kyse on strategiasta ja taktiikasta, etupäässä. Lentävällä alumiinilla ei ole suurinta roolia kokonaisuudessa.

Miten tuo ilmaherruus sitten säilytetään? Ensinnäkin on estettävä Ilmavoimien lamauttaminen. Tarvitaan siis kalliosuojia, hajasijoitusta, harhautusta, sähköteknistä suojautumista, ilmatorjuntaa ja taktisia siirtoja. Tähän mennessä on siis melko lailla yksi lysti mikä on konetyyppi.

Sitten on syytä pohtia infraamme. Millaisia tukikohtia ja maantietukikohtia meillä on, millaisia kalliosuojia, millaisia tutka- ja muita sensorijärjestelmiä, millaista taktiikkaa voimme käyttää jne. Nyt alkaa olla konetyypilläkin merkitystä. Suurikokoinen kone tarkoittaa todennäköisesti kalliolouhintaa, Hornetin kaltainen herkkyys kiitotien epäpuhtauksille on haitta maantietukikohdassa, koneen ns. kääntöaika, eli kuinka nopeasti kone voidaan saattaa uudelle lennolle tankkauksen ja aseistuksen jälkeen on tärkeää. Kaikella tuolla on merkitystä – rahallisesti.

Jos konetyyppi ei sovi hyvin meidän olemassa oleviin tiloihin, koulutukseen ja yleisjärjestelyihin, niin piilokulut, joita ei kauppahinnassa mainita, nousevat valtaviksi.

Ostammeko lentokoneita? Emme, me ostamme mitä suurimmassa määrin toimittajamaahan vahvasti sidoksissa olevan valtavan suuren järjestelmän. Yhteistyön pitää kestää kaikenlaiset poliittiset myrskyt monta vuosikymmentä. Konetyypin painoarvo on mm. siinä millaisen aseistuksen siihen saa, sen huoltovarmuus, koneen valmius uusille päivityksille ja uusille aseille, eli toimiiko se myös 25 vuoden päästä hyvin, eikä vain välttävästi. Tarjouspyynnöt lähetettiin vain sellaisille valmistajille, joiden yhteistyötahtoon ja -kykyyn uskotaan ainakin jonkin verran.

Israel, näyttely- ja koealue
Israel osti F-35:n. Oli pieni pakko. USA pitää Israelia asenäyttely- ja koealueena. Hyvä muistaa, että USA kielsi israelilaisen huippuhävittäjä Lavin valmistuksen kokonaan, ettei se olisi vienyt sen F-16 markkinoita.

Yksi Israelin F-35 on jo menetetty hieman epäselvissä oloissa. Virallisen ilmoituksen mukaan kone vaurioitui käyttökelvottomaksi lintutörmäyksessä. Syyria väittää vähän muuta. Kuvia vaurioista ei ole julkaistu. Olisi katastrofi, jos paljastuisi, että Syyria on osunut siihen 60-luvun ohjuksillaan.

Israelille F-35 voi toki olla käyttökelpoinen. Huhujen mukaan sillä on jo käyty huomaamatta syvällä Iranin ilmatilassa.

Israel sai luvan huoltaa F-35:n itse. Kaikilla Euroopan mailla tätä vaihtoehtoa ei ole.

Israel osti samalla myös F-15:n uuden version työjuhdaksi. F-35 asekuorma on vaatimaton, joten suuren kuorman F-15 sen kaverina on aika luonnollinen valinta.

Israel käyttää siis tulevaisuudessakin kahden konetyypin taktiikkaa kuten Suomikin teki ennen. Kallista, mutta tehokasta. Jatkuvasti käynnissä oleva sota opettaa päätöksentekoa.

F-35:n heikkous huonon liikehtimiskyvyn lisäksi on sen huolto. Lockheed Martinin johtaja Greg Ulmer sanoi helmikuussa (Times of Israel), että F-35 hävittäjän käyttökulut ovat keskimäärin 35 tuhatta dollaria lentotunnilta, ja tavoite on laskea kulut 25 tuhanteen tunnilta vuoteen 2025 mennessä. Siis tavoite.

Muiden koneiden lukuihin toivotaan päästävän ennen vuotta 2040. Toivotaan. Siinä vaiheessa kone on jo ylittänyt käyttöikänsä puolivälin.

F-35 käyttöaste on raskaista huolloista johtuen huomattavan alhainen. Niitä tarvittaisiin siis paljon enemmän kuin 64 päästäksemme tavoiteltuun koneiden määrään päivittäisessä käytössä. Mahtoikohan puolustusministeri ajatella tätä esittäessään konemääräksi sata kappaletta?

Marginaalit
USA tarjoaa Suomelle myös jo vanhenevaa F-18 super Hornetia. Siihen olisi helpohko siirtyä, mutta siirto olisi samaa luokkaa kuin aikoinaan Suomessa tehty siirtyminen Mig-21 F-versiosta Bis-versioon, eli väliaikaisratkaisu. Varsin pian joutuisimme menemään uudestaan lentokonekauppaan.

Ranskalaisen Rafalen kohdalla, vaikka hyvästä koneesta onkin kyse, ei voi välttää ajatuksia maavoimien helikoptereiden ja myös ranskalaisen ydinvoimalan yli kymmenen vuoden viivästyksistä. Ranska on nykyisin toimitusvarmuuden suhteen kaukana Caravelle- ja Mirage-ajoista.

Brittien kanssa meillä on ollut onnistunutta yhteistyötä pitkään. Vampire, Folland Gnat ja Hawk. Ei varmaan yhteistyön kannalta olisi ongelmia. Heidän Eurofighter Typhooniin saa uutukaisen Meteor-ohjuksen kuten Ranskan Rafaleenkin. Typhoon on kaksimoottorinen, voimakas hävittäjä, jonka käyttökokemukset ovat tiettävästi hyvät.

Jävlar JAS
Politiikka sen paremmin kuin yhteistyökään ei kai ihan heti tule kompastuskiveksi ruotsalaisten kanssa. Draken oli alun alkaen kovasti myös suomalaisinsinöörien luomus, merivoimilla on varsin laajaa yhteistoimintaa jatkuvasti, ilmavoimat harjoittelevat yhdessä hyvä ettei joka viikko, huolto voidaan varmasti ja ennen kaikkea aidosti tehdä myös Suomessa.

Alkuperäinen JAS sai kovia kolauksia, kun kaksi prototyyppiä kieltäytyi yhteistyöstä. Koneet tuhoutuivat uuden tietokoneohjauksen lapsentauteihin. Ihan samanlaisen ongelman kanssa painii parhaillaan Boeing 737Max. Ei kyse ole mistään ainutlaatuisesta ilmiöstä.

Uuden JAS ”E-typen” voisi kuvitella sopivan aika hyvin Suomen oloihin. Sen etu on pieni koko ja kenttäkelpoisuus. Aivan kuten Draken aikoinaan myös JAS pystyy hyödyntämään hyvin meidän maantietukikohtia ja on tankattavissa ja ladattavissa 10 minuutissa varusmiesmekaanikkojen voimin. Siinä ei lentopoika g-housuineen ehdi kunnolla edes kuspissille.

Tähän ei muilla ehdokkailla pystytä. Mitä tukalampi tilanne, sitä tärkeämpää on koneen korkea käyttöaste ja nopea kääntöaika.

JAS laukkaa myös kahdella muulla merkittävällä edulla; siihenkin saa uuden Meteor-ohjuksen ja sen käyttökulut ovat tiettävästi koko ryhmän pienimmät.

Ei yksi mies sotaa kaipaa
Ei tässä ollut tarkoitus markkinoida mitään. Kun en ole lentänyt yhdelläkään noista koneista, niin sitä kuuluisaa lentäjän perstuntumaa eli käyttökokemusta ei ole.

Keskeinen viestini on, että koneen suoritusarvojen mahdollisia pikkupuutteita voi aina korvata taktisilla ratkaisuilla, mutta epävarmaa tai monimutkaista huoltoa tai Hornetista tuttua varaosien huonoa saantia ei korvata millään. Tärkeää olisi myös koneen luotettava käytettävyys rauhanajan tunnistuslentotoimintaan, kuka tässä nyt sotaa kaipaa.

Korkeatasoisen koelentueemme lentäjät tulevat tietysti saamaan oikeuden kertoa suosikkinsa. Se tulee tapahtumaan ns. kieli keskellä suuta. Sitten aivan muut henkilöt taiteilevat verbaaliakrobatialla ”suorituskyky edellä”-lausunnon, kun lastenkasvatusmenetelminä tunnetut uhkailu, lahjonta ja kiristys ovat muokanneet poliittista ilmapiiriä riittävästi.

Lentäjän suosikki voi olla aivan erilainen kuin mekaanikon tai taistelunjohtajan suosikki. Huoltopäällikkö saattaa miettiä ihan muuta kuin poliitikko, saati maksaja, veronmaksaja.

Seuraava hallitus pelaa ottelun viimeisen erän ja tekee historiallisen, merkittävän ja kalliin päätöksen. Toivottavasti päätös on 5-0, ja vielä toivottavammin Suomen, ei myyjän eduksi.

Kirjoittaja on ilmailun monipuolinen ammattilainen, joka on lentänyt 40 erilaisella lentokonetyypillä.

Jukka Nieminen


Yhteistyössä
CMN

aitoavioliitto