Tavoittamattomien tavoittaja Matti Sirviö, 67, koki vahvan lähetyskutsun parikymppisenä opiskelijana. Työ on vienyt hänet haasteellisiin olosuhteisiin muun muassa entiseen Neuvostoliittoon ja Turkkiin. Nyt hän asuu Omanin sulttaanikunnassa, jossa hän evankelioi myös taidemaalaustensa avulla. Matti Sirviö vastaa WhatsApp -puheluun kotoaan Omanin Sulttaanikunnan pääkaupungissa Muscatissa. Tämä kaukainen Persian niemimaan kolkka on ollut Sirviön koti jo kymmenisen vuotta. Hän saapui maahan ensimmäisen kerran Omanin protestanttisen kirkon kutsumana pitämään seminaariesitelmää seminaariviikonloppua lähetystyöstä. – Luennoin aiheesta, joka on Omanissa kielletty, Sirviö sanoo. Omanin kansalaiset ovat kaikki virallisesti muslimeja. Maassa on kuitenkin yli kaksi miljoonaa vierastyöläistä. Heistä valtaosa on Aasiasta ja Lähi-idän ja Afrikan maista. Kristityillä on Omanissa vapaus harjoittaa uskontoa ja kokoontua, mutta ei tehdä lähetystyötä. – Täällä Muscatissa on kaksi laajaa kirkkoaluetta, jotka valtio on kirkoille osoittanut. Kirkkoja on yli 60. Jumalanpalvelukset järjestetään muslimien pyhäpäivänä perjantaina, joka on yleinen vapaapäivä, Sirviö kertoo. Sirviö on kansainvälisen Raamattu Puhuu -seurakunnan vihitty pastori. Omanissa hänen seurakunnallaan ei ole virallista kirkkotilaa. Seurakuntalaiset kokoontuvat yksityistiloissa. Etsintä ja löytäminen Sirviö syntyi vuonna 1956 Sotkamossa. Savonlinnan taidelukiota käydessään hän oli aktiivinen luterilaisen kirkon nuorisotyössä. – Lukiossa olin ainoa tunnustava kristitty. Kerroin avoimesti uskostani kaikille. Vedin rukousryhmää viereisessä kirkossa, olin siellä kuin pieni pastori, Sirviö muistelee. Papin tai saarnaajan ammatti ei kuitenkin puhutellut Sirviötä, ja hän pyrki ja pääsi opiskelemaan Savonlinnan opettajankoulutuslaitokseen lastentarhaopettajan koulutukseen tähtäimenään ura taideterapeuttina. Sirviötä vaivasi epävarmuus uskossa. – Olin väsynyt, koin, etten osaa ja voi olla hyvä kristitty. Kaikesta huolimatta en kuullut armon sanomaa. Hän kävi läpi ”kaikki, mitä oli tarjolla” kristillisellä kentällä. Sirviö muistelee olleensa hyvin Amerikka-vastainen, mutta menneensä silti amerikkalaisen Raamattu Puhuu -seurakunnan tilaisuuteen. – Siellä kuulin juuri sen, mitä olin halunnutkin kuulla, sanoman armosta ja pelastusvarmuudesta. Koin, että puhuja välittää juuri minun sielustani. Vuonna 1975 Sirviö osallistui Sveitsin Lausannessa lähetyskonferenssiin, josta tuli käännekohta hänen loppuelämälleen. – Jumala puhui minulle. Tilaisuudessa kysyttiin, kuka haluaa antaa elämänsä lähetystyölle. Nousin heti ylös. Kutsu oli erittäin selvä. Jumala johdatti Neuvostoliittoon Sirviö kuuli sydämessään kutsun lähteä Neuvostoliittoon lähetystyöhön. Ensimmäinen matka Neuvostoliittoon oli silmiä avaava näyn tarkennus, mutta myös pettymys, sillä kyseessä oli opiskelijoiden ryyppyreissu. – Neuvostoliittoon oli aika haasteellista matkustaa ja päästä, ellei ollut kommunisti, huippumuusikko tai kuvataiteen ammattilainen, Sirviö kertoo. Sirviö mietti keinoja päästä Neuvostoliittoon evankelioimaan. Neuvostoliittoon erikoistunut matkatoimisto haki työntekijöitä Neuvostoliiton alueelle. – En osannut venäjää paljoa mutta opettelin luovasti ulkoa viisi vastausta kysymyksiin, joita oletin työhaastattelussa kysyttävän. Jumalan johdatuksesta minulta kysyttiin juuri ne kysymykset ja sain työpaikan. Sirviö pyöritti matkatoimistoa ja turistiryhmiä Jaltalla. Sitten hänestä tuli matkatoimiston Armenian ja Azerbaidžanin edustaja. Hän muutti Azerbaidžanin pääkaupunkiin Bakuun 1980-luvun alussa ja oli maassa lähes ainoa ulkomaalainen. – Tapasin ihmisiä ja kerroin heille Jeesuksesta ja Raamatusta.  Siellä ei ollut vielä silloin yhtään tunnettua azeri-kristittyä, Maanalaisissa kirkoissa oli vain venäläisiä jäseniä. Sirvio muistelee. Azerbaidžanissa Sirvö kuuli paikallisten aloitteesta kääntää Raamattu azerin kielelle. Tukholmassa oli juuri valmistunut Raamatun azerinkielinen käännös ja Sirviö koki todellisena Jumalan ihmeenä mahdollisuuden toimittaa Azerbaidžaniin azerinkielisiä Raamattuja. Myöhemmin hänestä tuli myös Azerbaidzhanin raamattuseuran perustajajäsen ja sen ensimmäinen ”presidentti”. – KGB oli koko ajan kimpussani ja lopulta minut karkotettiin maasta. YYA-sopimuksen aikaan se oli melkoinen skandaali. Sain kaksi tuntia aikaa poistua maasta, Sirviö kertoo. Hänelle sanottiin vihaisesti: et koskaan enää palaa Neuvostoliittoon. Maasta lähtiessään Sirviön mielessä soi Eino Grönin laulama iskelmä ”Vielä mä palaan luoksesi uudelleen”. Molemmat kommentit osoittautuivat todeksi. Kun hän myöhemmin palasi, ei Neuvostoliittoa ollut enää olemassa. Sirviö muutti Ruotsiin, jossa hänestä tuli Tukholman Raamattu Puhuu -seurakunnan pastori. Sirviö ei enää saanut viisumia Neuvostoliittoon ja pääsi sinne vasta Neuvostoliiton romahdettua. Hän palasi Bakuun. – Vuokrasimme lentokoneita, pidimme kokouksia, Bakussa oli 300 oppilaan Raamattukoulu. Jumala nosti sinne 1000 ihmisen seurakunnan. Nyt Azerbaidžanissa on seitsemän vahvaa seurakuntaa. Sirviö koki, että häntä tarvittaisiin seuraavaksi MUIDEN turkkilaisten kansojen keskuudessa. Hän muutti Samarkandiin, Uzbekistaniin neljäksi vuodeksi ja sieltä Kazakstaniin kolmeksi vuodeksi. näiden vuosien aikana syntyivät seurakunnat myös Kirgisiaan ja Turkmenistaniin. Turkin henkinen pimeys Istanbuliin Sirviö päätyi Raamattu puhuu -seurakunnan pastoriksi Keski-Aasian jälkeen. – Turkin henkinen pimeys on syvää. Siellä surmattiin raa’asti lähetystyöntekijöitä. Oli jatkuva pelko, mutta kaikkeen tottuu, kuoleman uhkaankin, Sirviö sanoo. Hän kutsui itseään Turkissa kuten muuallakin pastoriksi. – Meidän seurakunnallamme oli Turkissa oma poliisi. Välillä sain käskyn lähteä maasta. Lähetystyöntekijä on kuin synonyymi terroristille. Turkissa Sirviön elämään tuli uudelleen taide, lähes 30 vuoden jälkeen. – Turkissa eläminen oli kalliimpaa kuin Kesi-Aasiassa. Olisin voinut hankkia lisäansioita opettamalla englantia, mutta taiteilijaystävät houkuttelivat maalaamaan kanssaan Kappadokiassa. Siellä maalasin abstraktin työn nimeltä Ylösnousemus. Työ myytiin 2000 Yhdysvaltain dollarilla. Turkin jälkeen Sirviö koki sydämessään kutsun lähteä Arabian niemimaalle. – Täällä Omanissa taide on minulle tärkeä evankelioimisen väline. Kaikkien töitteni aiheet eivät ole uskonnollisia, mutta kerron aina näyttelyissä töiden hengellisestä sanomasta kuten ylösnousemuksesta ja anteeksiannosta. Taiteen kautta on mahdollista evankelioida niin, ettei kuulija edes tajua olevansa evankelioinnin kohde. Päivi Arvonen