| |
|
| Elämän valinnat |
 Olemme saaneet huomata, miten viimeaikoina on voimakkaasti noussut esille tietynlainen paine saada kristillinen arvomaailma piiloon arkielämästä. Erilaiset ilmiöt ja negatiivinen uutisointi kristillisistä arvoista ovat muokkaamassa yleistä käsitystä siihen, että kristillisyydessä on jotain mätää.
Kun itse olen kokenut uskoontulon jo lapsuusvuosina, olen nähnyt omin silmin, mikä elämänrikkaus ja siunaus on ollut elämässäni saada omistaa usko ja luottamus Jeesukseen. Elämäntyöni olen varsinaisesti tehnyt liikemaailmassa, eri aloilla ja eri tehtävissä.
Kristilliset arvot ja niistä kiinnipitäminen ovat olleet minulle se voimavara, jonka avulla näen, että olen selvinnyt ”säilyttäen uskon ja hyvän omantunnon”, (1. Tim.1:19) – kuten Paavali sanoo.
Ilman tuota vakaumusta ja Jumalan varjelusta tuskin olisin noita vuosikymmeniä selvinnyt ilman elämän haaksirikkoa – sen verran suurina näen elämän vaarat ja karikot esimerkiksi liikemaailman monimuotoisessa ruletissa.
Vakaumuksen
kristitty
Olin n. 25-vuotas ja palvellut silloista työantajaani, nahka-alan yritystä kansakouluvuosien jälkeen uskollisesti jo liki 10 vuotta, kun tuli ajatus hakeutua vakuutusalalle. Suunnitelmat lähtivät etenemään työpaikkahakemuksen teolla, jossa eräässä suosittelupaperissa luki, että ”minut tunnetaan ahkerana, rehellisenä, sekä raittiina nuorena miehenä, ja että olen myös vakaumuksen kristitty.”
Vähän vierastin työpaikkasuosituksessa tuota mainintaa, mutta kirjoitettu mikä kirjoitettu! Tottahan tuo oli, sillä olinhan jo 6-vuotiaana uskonratkaisuni tehnyt – päätöksen seurata Jeesusta,
äitini rukoillessa pyynnöstäni siunausta ja voimaa tälle elämäni päätökselle.
Jo silloin koin tarvitsevani Jeesusta elämäni ohjaajana. Isäni oli kaatunut sodassa. Köyhän perheen lapsena olo oli orvon tuntuista ja olin joskus hyvinkin surullinen siitä, että naapurin serkuillani oli isä, joka saapui sodan päätyttyä kotiin. Minun isäni oli palannut jo pari kuukautta ennen syntymääni, tosin valkoisessa arkussa, josta oli vain valokuva todisteena ja muistona.
Uskovainen äitini oli kertonut minulle Jeesuksesta – ja minäkin halusin elämässäni lähteä tuolloin hänen seuraajakseen.
Mainitsemani työpaikkahakemus lähti kahteen yhtiöön, ja pian sainkin toisesta, sen paikallisesta konttorista tiedon, että olin kymmenien hakijoiden joukosta valittu kolmen ehdokkaan joukkoon, joita noteerataan pääkonttorilla kenttäpäällikön kanssa käytävässä keskustelussa, ja siellä lopullinen valinta tehdään. Ilmoitettiin päivä ja kelloaika, ja niin sitten aikanaan Keski-Pohjanmaalta vain matkalle Turkuun arvioitavaksi.
Uskolla on
hintansa
Oli helteinen kesäpäivä, kun ajelin nuoren vaimoni kanssa tuohon haastatteluun.
Tiesin etukäteen, että haastattelija on keski-iässä oleva, evp. armeijan upseeri, joka nyt oli uudessa siviiliammatissa.
Neuvonnassa minut ohjattiin hänen puheilleen. Esittäytymisen jälkeen hän otti laatikosta paperini jotka olivat edenneet postin välityksellä hänelle. Hän teki jonkun kysymyksen, joista mielestäni selvisin hyvin. Sitten hän selasi hakemukseni sivuja todeten että täällä on yksi poikkeuksellinen lausunto; ”ahkera, raitis, - rehellinen ja vakaumuksen kristitty”! Sitten oli pitkä hiljaisuus.
”Mitä tuo vakaumuksen kristitty sinulle tarkoittaa – minä en sitä käsitä?” Hän toi mielensä pohjalta jonkin ampiaisyhteiskuntaesimerkin, antamatta edes kunnon mahdollisuutta vastata kysymykseen, jonka oli tehnyt. Samalla ojentaen tyhjän matkalaskulomakkeen, todeten: ”Tuolla voit hakea matkakorvauksen kuluistasi. Ei tämä yhtiö näitä miehiä tarvitse.” Jo silloin sain todeta ensikerran selkeästi sen että ”uskolla on hintansa!”
Kuitenkin elämän eri tilanteissa olin päättänyt että Jesaja 60:1 ajatus: ”Nouse ole kirkas…” – se on elämän ohje, josta aion pitää kiinni vastakin – ja todennäköisesti ilman tuota päätöstä en olisi selvinnyt noissa liikemaailman ympyröissä niin että olisin säilyttänyt uskoni.
Piilokristillisyys ei ole toimivaa eikä varjelevaa laatua!
Tällaisia miehiä tarvitaan
En lannistunut tuosta Turun matkasta, vaan odotin päätöstä toiseen vastaavaan hakemaani tehtävään toisessa yhtiössä. Myös sieltä kohteesta sain kenttäpäällikön vieraakseni – hän todella tuli kotiimme haastattelemaan minua. Ja yllätys… yllätys! Jälleen entinen armeijan lentäjäkapteeni, joka oli samoin armeijasta eläköityessään siirtynyt vakuutusyhtiön palvelukseen. Kahvia odotellessa hän kertoili näistä taustoistaan. Sitten hän kaivoi laukustaan paperinipun – hakemukseni esiin.. Entisestä kokemuksesta johtuen, melkein nousi tukkani pystyyn, kun näin minkä lomakkeen hän nipusta nosti päällimmäiseksi. Se oli tuo, joka teki aiemmasta haastattelumatkastani bumerangin.
Hän totesi, että oli paikallistasolla jo vähän selvittänyt tilannetta … ja sitten täällä oli yksi sellainen suosituslausunto, jota ei ollut yhdelläkään muulla 35 hakijasta. ”Lyödään kättä päälle – tällaisia miehiä me tarvitaan.”
Juotiin vaimon keittämät kahvit ja sovittiin päivä jolloin aloitan. Ja niin alkoi asunnon järjestelyt Keski-Suomesta uusiin tehtäviin. Se oli yksi uusi elämänvaihe, jonka koimme Jumalan johdatukseksi.
Valinta ikuisuutta
varten
Tämä kertomus esimerkkinä siitä, miten kristillisyys ei aina ennenkään ole ollut jokaisen elämänkatsomuksen mukaan myönteinen asia. Mutta jos annamme asiamme Jumalan käsiin, olen oppinut vuosikymmenien aikana sen, että Jumala pitää huolen niistä, jotka ovat päättäneet seurata häntä.
Psalmin runoilija toteaa psalmissa 73:16-17.
”Minä mietin päästäkseni tästä selvyyteen; mutta se oli minulle ylen vaikeata, kunnes minä pääsin sisälle Jumalan pyhiin salaisuuksiin ja käsitin, mikä heidän loppunsa on oleva.”
Omien henkilökohtaisten elämänkatsomusasioiden päätösvalta ja valinta. Se on meillä itsellämme.
Joidenkin vähäisten ajallisten asioiden päätösvalta mahdollisesti muilla. Mutta muistetaan, että se valinta, missä vietämme ikuisuuden – se valinta on ennen kaikkea meillä itsellämme! Ja se on elämämme tärkein valinta!
Keijo Niskala
|
|
|
|
|
|
