Tenorit Pyhän kokemisen välikappaleina Sankaritenorien ääni on koskettanut kuulijoita aina Caruson ajoista lähtien, ja useimmille meistä ovat tuttuja esimerkiksi napolilaislaulut ’O Sole Mio’ tai ’Palaja Sorrentoon’. The Three Tenors eli espanjalaiset Placido Domingo ja José Carreras sekä italialainen Luciano Pavarotti pitivät yhteiskonsertin vuonna 1990, jonka jälkeen maailmalla on liikkunut useita kolmen tai neljän tenorin kokoonpanoja, kuten esimerkiksi Il Divo tai katolilaispapeista koostuva The Priests. Kaksi suosittua suomalaistenoria, Reijo Ikonen ja Lasse Riutamaa yhdistivät voimansa ja muodostivat tenoriduo Tenorissomon, joka esittää italialaisen laulutaiteen helmiä sekä hengellisiä lauluja. Duo haluaa omien sanojensa mukaan koskettaa kuulijan sydäntä ja tarjota lepohetken ja energiaa arjen keskellä. Ykköstenori ja sankaritenori Tenorit haluavat heti haastattelun aluksi huomauttaa, etteivät ole ratsastamassa maassamme vallalla olevalla virsibuumilla, vaikka duon debyyttilevylle onkin päätynyt kaksi virttä. – Itse asiassa nuo virret tulivat mukaan vasta nauhoitustilanteessa. Vakio-ohjelmistommehan koostuu isommista kirkkomusiikkiteoksista. Nuo kaksi virttä otettiin mukaan tavallaan keventämään muuten aika mahtipontisia musiikkiteoksia, selventää Lasse Riutamaa. – Nuo virret eli ’Oi muistatko vielä sen virren’ sekä ’Mua siipeis suojaan kätke’ onnistuivat mielestäni todella hyvin Mikko Heleniuksen erinomaisten nuorekkaiden sovitusten ansiosta, lisää Reijo Ikonen. Levylle valittujen kappaleiden löytymisessä oli miesten kertoman mukaan suuria ongelmia. Toki maailmaan lauluja mahtuu, mutta kahdelle tenorille sopivia duettoja onkin jo huomattavasti työläämpi löytää. – Parasta tällaisessa duetossa on se, että me pystymme laulamaan kahteen äänen koko ajan, eikä tarvitse sovitella vuoroja koko ajan, kuten esimerkiksi isommissa kokoonpanoissa. Esimerkiksi Il Divon kohdalla on ongelmana löytää jokaiselle tenorille yhtä paljon laulettavaa, Ikonen kertoo. – Kun ryhmässä on enemmän kuin kaksi tenoria, joku joutuu hyppäämään tavallaan väärään fakkiin, huomauttaa Riutamaa. – Tai sitten harmonia kapenee niin, ettei se enää miellytä korvaa. Reijo Ikonen on lyyrinen korkea tenori, tavallaan ykköstenori ja Lasse Riutamaa on puolestaan matalampi tenori, mutta miesten äänet risteilevät jonkin verran esityksissä. – Reijon äänityyppi on siis kevyt lyyrinen (leggiero) ja minä puolestani lyyris-dramaattinen (lirico spinto), joka tunnetaan myös sankaritenorina, naurahtaa Riutamaa. Tenorissimo enemmän kuin vain kaksi tenoria – Lassen nimi oli minulle tuttu jo opiskeluajoiltani Sibelius-Akatemiassa, ja kun kiersin alueoopperoita, hänen nimensä tuli taas vastaan Jyväskylän teatterissa, muistelee Reijo Ikonen. Varsinainen tutustuminen liittyy kuitenkin vasta Reijo Ikosen uskoontulonsa jälkeen levyttämään Surusta nousee laulu -levyyn. Yhdistävänä tekijänä oli mm. kummankin kanssa työskennellyt sovittaja Seppo Järvinen. – Kun levy julkaistiin, soitti Lasse ja onnitteli minua. Se oli todella positiivinen kokemus, kun kollega vilpittömästi onnittelee tehdystä työtä, Ikonen kertoo. Reijo Ikonen alkoi levynsä ilmestymisen jälkeen tehdä kirkkokonsertteja mm. kerran kuussa Helsingin Vanhassa kirkossa Lasse Riutamaan keskittyessä samaan aikaan ylistysmusiikkipuolelle. – Kerran sitten soitin Lasselle ja ehdotin yhdessä laulamista Vanhassa kirkossa, Reijo Ikonen kertoo. Vuonna 2002 tapahtuneesta ensikokeilusta jäi miesten sydämiin hehkumaan kipinä, että joskus voisi tosissaan lähteä esiintymään yhdessä. – Viime vuonna, kun takana oli jo 500 konserttia, aloin kaivata tosissani jotakin lisää ja ehdotin Lasselle kiinteämpää yhteistyötä, Ikonen muistelee. Ja niin syntyi Tenorissimo -kokoonpano, joka pitää sisällään tenoreittemme lisäksi myös urkutaiteilija Matti Pesosen, sellisti Aino-Maija Riutamaa de Matan sekä kanteletta ja harppua soittavan Ulla-Stina Uusitalo-Ikosen. Pyhän kokemista Kaikissa kirkkokunnissa mietitään tänä päivänä, miten saataisiin lisää seurakuntalaisia, millä houkutella uskosta osattomia hengellisiin tilaisuuksiin. – Nyt jotkut ovat keksineet tuoda kirkkoihin humppaa ja tangoa sekä muitakin sirkustemppuja, Reijo Ikonen arvostelee. Tenorissimon asemaa vahvistaa kummankin tenorin ura klassisella puolella. – Kun asema on vakiintunut ja ihmiset suhtautuvat meihin tosissaan, on meidän helppo risteillä eri kirkkokuntien välillä, huomauttaa Lasse Riutamaa. Kumpikin mies myöntää näkynään olevan Pyhän kokemisen välittäminen, mutta konsertteihin ei suinkaan lähdetä saarnaamaan, vaan evankeliumin ilosanoma tulee esille niin kappaleiden sanoituksissa kuin välijuonnoissakin. – Kun ihminen kokee Jumalan läsnäolon korkeatasoisen musiikin välityksellä, hän tulee automaattisesti evankelioiduksi, eheytyneeksi, kokonaiseksi, Riutamaa tarkentaa. Tenorit ovat kannuksensa jo ansainneet, joten nyt he voivat kokea tiettyä vapautta ilmaisussaan. – Uskon kuulijoiden aistivan, että me olemme aikamiehiä, tosimiehiä, emmekä yritä väkisin miellyttää ketään, Lasse Riutamaa lisää. Nythän seurakuntien tilaisuuksissa ei käy samoja ihmisiä kuin oopperassa tai klassisen musiikin konserteissa. – Kun pohdiskelimme esimerkiksi Kolmen Tenorin suosiota, ymmärsimme ihmisten kuuntelevan heitä juuri heidän hienon musiikkinsa takia, mutta myös siksi, että heitä on kolme tenoria. Aloimme miettiä, että miksi emme voisi lähteä viemään samaa ilmiöitä suomalaisiin kirkkoihin, Ikonen toteaa. – Henkilökohtainen työnäkyni on taidemusiikin palauttaminen jumalanpalvelusyhteyteen. Taidehan on uskonnon äidinkieli, Lasse Riutamaa huomauttaa. Ikosen ja Riutamaan esiintymiset ovat viimeisen päälle harkittuja mustine pukuineen ja asentoineen. Parinkymmenen Tenorissomo -kirkkokonsertin perusteella voidaan jo todeta, että miesten näky on toteutunut, ihmiset ovat saaneet kokea konserteissa jotakin ennen kokematonta, jotakin jota eivät uskoneet kokevansa kirkoissa. Kimmo Janas