| |
|
| Läheisen menetys synnyttää taivaskaipuun |


Oman lapsen menetys on varmasti jokaiselle vanhemmalle elämän kaikkein kovin koettelemus.
Mertsi Kantosen elämän alkuun liittyy vahvaa dramatiikkaa.
– Syntymästäni en oikein muista mitään, Mertsi naurahtaa. – Mutta äitini ja isäni ovat kertoneet, että en meinannut olla elossa ollenkaan äitini mahassa.
Äitiä lähdettiin viemään synnytyssalista toiseen huoneeseen, jossa lapsi olisi leikkauksella poistettu kohdusta. Äiti oli alkanut voimakkaasti rukoilla. Matkalla leikkaussaliin hän tunsi yllättäen valtavaa potkimista mahassaan ja pyysi päästä takaisin synnytyssaliin.
– Niin minä olin tullut sieltä ulos terveenä potrana poikana. Äitini oli kertomansa mukaan luvannut Jumalalle rukoillessaan, että jos tämä lapsi saa elää, he antavat hänet Jumalan käyttöön, Mertsi kertoo ja myöntää tuntevansa toki kiitollisuutta mutta myös jonkinlaista painolastia.
– Pystynkö täyttämään tuosta lupauksesta edes hitustakaan.
Nyt kun tapahtumasta on kulunut jo useampi kymmenen vuotta, todisteita lupauksen täyttymisestä todellakin löytyy.
– Vuonna 1979 tartuin kitaranvarteen Alajärven Nuorisokuorossa, ja siitä lähtien olen saanut olla tavalla tai toisella palvelemassa ensin Alajärvellä ja myöhemmin täällä Seinäjoella. Näin jäljestäpäin ajatellen, olen kaikissa elämäni vaiheissa ollut selkeästi johdatuksessa.
Mielenkiintoinen tieto on myös, että legendaarinen Niilo Ylivainio asui 1960-luvulla pitkiä aikoja Mertsin synnyintalossa.
– Ylivainio oli yhdessä vaiheessa Alajärven helluntaiseurakunnan saarnaaja eli kuten nykyisin sanotaan, johtava pastori, Mertsi tarkentaa.
Kuolemankylästä maailmalle
Alajärven Kuolemankylässä lapsuutensa elänyt Mertsi Kantonen tapasi nykyisen vaimonsa Tiinan Alajärven helluntaiseurakunnan nuortenillassa 1980-luvun alussa. Vuonna 1984 olivat vuorossa häät ja muutto Seinäjoelle, jossa perhe on asunut siitä lähtien lyhyttä Lappajärvellä vierailua lukuun ottamatta.
Mertsi kävi vielä Alajärvellä Kauppaoppilaitosta kevään 1985. Hiihtolomalla mies kävi kyselemässä Rintamäen Urheiluliikkeestä töitä.
– Väinö Rintamäki kysyi, että onko minulla minkäänlaista kokemusta työkokemusta. Vastasin, että meillä on maatalo, huvilaveistämö ja saha, ettei ole oikein ollut vapaa-ajan ongelmia. Väinö ojensi kätensä ja kysyi, että koska sä pääset, Mertsi muistelee hymyillen.
Naimisiin mennessä myös vaimo Tiina myös opiskeli vielä. Pariskunta oli päättänyt, että opinnot suoritetaan ensiksi loppuun, ennen kuin ruvetaan suunnittelemaan jälkikasvua.
Urheilumyyjän menestynyt vakanssi vaihtui myöhemmin omaan yrittäjyyteen 1988, joka onkin sitten jatkunut nähin päiviin Art Filippus -mainostoimistona (artfilippus.fi).
Tulikuoro syntyy
Mertsi muistelee, kuinka he Seinäjoelle muutettuaan olivat huokailleet, kun eivät olleet vielä löytäneet tuttuja uudesta seurakunnasta. Alajärvellähän he olivat olleet varsin aktiivisia seurakunnan eri tehtävissä. Asian puolesta rukoiltiin mm. soluillassa. Parin viikon kuluttua Mertsi sai yllättäen puhelun seurakunnan vanhemmistoveljeltä, että nuorisokuoroon tarvittaisiin vetäjä. Mertsi ei tuntenut soittajaa, mutta ei kuitenkaan miettinyt turhan kauaa, vaan otti työn vastaan.
– Siitä se sitten lähti. Jonkin ajan kuluttua Tiinalle tarjottiin töitä seurakunnan keittiössä ja lapsityössä. Olen sanonutkin nuorille, että jos toivotte hengellisellä rintamalla töitä, niin olkaa valmiit siihen rukoukseen.
Seurakunnan nuorisokuoroa hän johti kymmenisen vuotta. Jo pitkään toimineeseen Jeremiah -yhtyeeseen Mertsi meni pianistiksi, ja kun rumpali muutti Saksaan, Mertsi istuutui rumpupatterin taakse. Myöhemmin Jeremiah nimi muutettiin ja Open Mind -yhtyettä tuli vedettyä kymmenisen vuotta. 1989 käynnistyi Tulikuoro, jonka kanssa Mertsi lähti toteuttamaan näkyään.
– Olin aina surkutellut pienten seurakuntien nuoria, jotka eivät koskaan pääse nuorisopäivillä lavalle, vaan joutuvat tyytymään kuuntelijan rooliin. Kutsuimme alajärveläisen Timo Katajan kanssa Sjoen kauppaoppilaitoksen juhlasaliin nuoria eri puolilta Etelä-Pohjanmaata, ja heitä tulikin runsaat sata heti aluksi. Kehittelimme siihen myös bändin, ja koko ensimmäinen viikonloppu treenattiin, jonka päälle pidettiin konsertti. Siitähän tuli aika menestys, Mertsi muistelee.
Tulikuoro esiintyi vuoteen 1995 asti niin juhannuskonferenssissa, kuin erilaisissa tapahtumissa eri puolilla maata.
– Parhaimmillaan meillä oli 182 laulajaa ja 12-miehinen orkesteri. Se oli todella hienoa aikaa, mukana oli 14-25 -vuotiaita nuoria. Vuonna 1994 äänitimme jopa live-kasetin lähinnä kuorolaisille ja tuttaville.
Elämä pysähtyy
Lappajärvelle Kantoset muuttivat 1996 puoleksitoista vuodeksi, jonka jälkeen palasivat takaisin Seinäjoelle. Mertsi kierteli jonkin aikaa Open Mindin kanssa sekä Tiina Välimäen kanssa eri seurakunnissa ja mm. Matti Karin tilaisuuksissa pitkin Suomea.
Vuonna 1994 perheeseen syntyi esikoinen Kasimir. Isä-Mertsi piti tuohon aikaa huoltoasemaa Joupissa. Neljä vuotta myöhemmin syntyi toinen poika, Konsta.
Yhtenä päivänä vuonna 2014 Mertsin ollessa mainostoimistossa töissä ja Tiinan kotitalousopettajana perhettä kohtasi pysäyttävä tieto – 16-vuotiaassa Konstassa oli havaittu imusolmukesyöpä. Sairautta jatkui lähes neljä vuotta, kunnes 2018 joulupäivän aamuna klo 08.57 poika ummisti kodin makuuhuoneessa silmänsä lopulliseen uneen.
– Se oli hetki, joka todella pysäytti. Olisi halunnut huutaa niin kovaa kuin ääntä vaan lähti. Se hetki ei unohdu koskaan, Mertsi huokaisee.
– Viimeisen seitsemän vuoden aikana maailman meno on muuttunut varsin radikaalisti. Olen lohduttanut itseäni tiedolla, että Konsta on nyt niin hyvässä paikassa, eikä tarvitse näitä murheita kantaa.
Jäljellä ovat hienot ja kauniit muistot. Mertsin työhuonetta koristaa kuva Konstasta kävelemässä kohti laiturin päätä, josta maisema jatkuu usvan peitossa. Poika on kulkemassa jonnekin…
Taivaskaipuu
Tulevaisuuden osalta Mertsi toivoo perheelleen terveyttä ja rukoilee Kasimirille lisää töitä markkinointi- ja viestintäalalta.
– Maailman tilannetta ajatellen toivoisin, että voisimme auttaa lähimmäisiä. Konstan menehtymisen jälkeen sain erilaiset lasit silmilleni. Olen kutsunut sitä ”automerkkiefektiksi”, eli auton vaihdon jälkeen huomaa liikenteessä vastaan tulevan paljon samanmerkkisiä autoja. Tämän kokemuksen jälkeen katson ihmisiä eri tavalla. Erilaisissa kriiseissä olevia ihmisiä ja perheitä on tosi paljon. Vastauksia ja viisaita neuvoja ei ole, mutta pitää pyrkiä vaan olemaan rinnallakulkija. Minulle kuuntelijan rooli on haastava, mutta muutaman kerran olen saanut olla siinä roolissa ja toivottavasti siitä on ollut apua toiselle.
Mertsi myöntää, että Konstan poismenon jälkeen hänelle on tullut voimakas taivaskaipuu.
– Se alkoi jo silloin, kun äiti kuoli. Olin soittamassa Carlos Annacondian kokouksessa, kun minulle tuotiin tieto äitini menehtymisestä 58-vuotiaana. Taivaskaipuu kasvoi isäni menehdyttyä 2010 ja Konstan sairastamisen aikana menetin myös veljeni ja siskoni. Äitini usein tapasi sanoa, että ”taistellaan vaikka jalat verillä, että ollaan aikanaan perillä”. Tähän haluan pyrkiä, Mertsi Kantonen toteaa.
Iikka Löytty

|
|
|

|
|
|