Joseph Cohen: Jumalalle kaikki on mahdollista Joseph Cohen on seurannut Jeesusta Kristusta jo lähes 36 vuotta, joista viimeiset 30 vuotta hän on julistanut evankeliumia. 12 vuotta sitten Pyhä Henki kutsui hänet kokopäiväiseen palvelutyöhön. Jumala on lähettänyt Cohenin viemään ilosanomaa USA:n lisäksi Trinidadiin, Kanadaan, Jamaicalle, Grenadaan, Venezuelaan ja Puerto Ricoon. Viimeiset kolmisen vuotta Joseph Cohen on tuottanut ja isännöinyt viikottaista televisio-ohjelmaa ’New Hope in the Lord ’ (Uusi toivo Luojassa), jossa Jumalan pyhät jakavat todistuksiaan. Ohjelma näkyy tällä hetkellä yli 400 kaupungissa New Yorkin ja Connecticutin osavaltioissa. Sitä on mahdollista seurata myös internetin välityksellä osoitteessa www.newhopeinthelord.com. Mutta annetaanpa Joseph Cohenin kertoa tarinansa: Jumala on todellakin ihmeitä tekevä jumala. En olisi koskaan uskonut (juutalaisena) seuraavani Jeesusta. Mutta Jumala tiesi jo ennen maailman luomista, että Hän valitsisi minut kertomaan ilosanomaa Hänen rakkaudestaan, anteeksiannostaan ja hyväksymisestään. Varhaisemmat lapsuusmuistoni tuovat mieleen kaksi tapausta. Nelivuotiaana kysyin vanhemmiltani, miksi minun täytyy kuolla. Onko se normaali kysymys nelivuotiaalta? Enpä oikein usko. Vanhempani (jotka eivät tuolloin vielä olleet messiaanisia juutalaisia) vastasivat: "Että teet tilaa uusille ihmisille". Nuorelle kaverille se oli ihan järkeenkäyvä selitys. Kiitän Jumalaa, että vanhempani ottivat myöhemmin Jeesuksen vastaan. Viisivuotiaana otin lapion ja aloin kaivaa takapihaamme etsiessäni helvettiä. En tietenkään löytänyt sitä, mutta jotakin minä kuitenkin löysin – paljon kastematoja. Uskon, että jokaisen ihmisen sielussa on tieto Jumalasta ja paholaisesta, taivaasta ja helvetistä. Valitse tie Me voimme kulkea kahta eri tietä. Toinen on suora ja kapea (Jeesus Kristus) ja se johtaa iankaikkiseen elämään. “Miten ahdas onkaan se portti ja kapea se tie, joka vie elämään, ja vain harvat löytävät sen!" (Matt. 7:14). Toinen tie on leveä ja kiemurainen ja se johtaa ikuiseen kadotukseen. ”Menkää sisään ahtaasta portista. Monet menevät avarasta portista ja laveaa tietä, mutta se vie kadotukseen." (Matt. 7:13). Helvetistä puhutaan jokapäiväisessä kielenkäytössä paljon enemmän kuin taivaasta. "kuuma kuin helvetissä", "painu helvettiin" jne. Toisaalta taivas tulee esille vain silloin tällöin "Taivaan Isä", "Voi taivaan tähden" jne. Uskon, että Jumalan nimeen kirotaan, koska sielu tietää, ettei ilman katumusta ja Kristuksen puoleen kääntymistä ole anteeksiantoa synnistä. Me haluamme mieluummin elää pimeydessä kuin kääntyä valoa kohden, ja olemme siksi vihaisia Jumalalle. “Ja tuomio on tämä: valo on tullut maailmaan, mutta pahojen tekojensa tähden ihmiset ovat valinneet sen asemesta pimeyden. Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.” (Joh. 3:19-20) Perinteitä ja hyviä tekoja Kävin nuorena heprealaista koulua ja opin Mooseksen kirjoista uskontoni historian. 13-vuotiaana minulla oli Bar Mitzvah. Kuusitoistavuotiaaksi asti kävin temppelissä lähes joka sunnuntai. Kun sain osa-aikatöitä, en voinut enää jatkaa säännöllisiä temppelissä käyntejäni. Mutta siitä pidin huolen, että osallistuin Roshashana (Uusi vuosi) ja Yom Kippur (Sovituspäivä) -juhliin. Niiden vietto oli minulle edelleen erittäin tärkeää. Kasvoin hyvin konservatiivisessa kodissa. Me uskoimme Jumalaan, mutta emme puhuneet Hänestä. Kuinka voit puhua jostakin, jota et tunne? Kyse oli enemmänkin perinteestä ja hyvien tekojen tekemisestä. Juutalaisuus ei merkinnyt minulle mitään, ennen kuin uudestisynnyin. Silloin vasta tajusin, että koko Raamattu on juutalainen kirja. Vanhassa liitossa Jeesus on piilotettu ja Uudessa Hänen paljastetaan. Jeesus tuli ensin juutalaisille, sitten kreikkalaisille. Jumalan sana kehottaa meitä levittämään evankeliumia ensin juutalaisille. Jeesus, Hänen perheensä, kaikki opetuslapset ja ensimmäinen seurakunta olivat juutalaisia. Pakanat oksastettiin oliivipuuhun, kun Pietari kertoi Corneliukselle Jumalan pelastussuunnitelmasta. Siihen asti pakanat olivat olleet pimennossa. Biletys vie mennessään Kouluaikanani olin mukana monissa aktiviteeteissä, jotka täyttivät sen aukon, joka syntyy ihmiselle ilman Kristusta. Lukiosta päästyäni nuo harrastukset jäivät. Kun ei ollut mitään ylimääräistä tekemistä, aloin tuntea tuota tyhjyyttä. Halusin seurata isäni jalanjälkiä vähittäiskaupan myyjänä. Muistan, kuinka istuskelin yhtenä päivänä töiden jälkeen paikallisen baarin edessä ihmettelemässä elämän tarkoitusta. Jäinkö jostain paitsi, kun en ollut baarissa muiden mukana? Oliko noilla ihmisillä todellakin vastaus elämän tarkoitukseen? Näytti, että heillä oli todella hauskaa. Täyttäisikö juhliminen tuntemani tyhjyyden? Töissä oli eräs asiakas tullut luokseni ja kysynyt: "Miksi näytät niin surulliselta? Hyvännäköinen nuorimies koko elämä edessäsi." Sydämessäni tiesin hänen olevan oikeassa. Miksi sitten tunsin itseni niin surulliseksi? Päättelin, etten menettäisi mitään vaikka lähtisinkin juhlimaan. Aloitin oluen juomisella, joka vaihtui pian viineihin ja väkeviin alkoholijuomiin. Ja kun ne eivät tyydyttäneet, siirryin marihuanaan. Jonkin ajan kuluttua se johti minut käyttämään muita huumeita. Lukioaikana vanhemmat pojat olivat houkutelleet minut kortinpeluuseen. Aluksi se oli pelkkää huvittelua, mutta muuttui lopulta pakkomielteeksi. Koukuttavien aineiden käytön johdosta vainoharhaisuus ja masennus iskivät minuun. Baari, jossa olin aloittanut ryyppäämiseni, palkkasi minut baarimikokseen. Omistaja itse oli myös huumausaineiden käyttäjä. Niinpä monesti en mennytkään baariin töihin, vaan hänen kotiinsa. Me vedimme kokaiinia hänen luonaan ja jatkoimme sitten juhlimista baarissa. Baari avasi ovensa klo 15, ja monesti istuin siellä aamutunneille asti. Luulin uuden elämäntapani täyttävän sisäisen tyhjyyteni, mutta totesin sen olevan valetta. Toisaalta minulla oli kuitenkin turvani. Se ei tullut uskostani, työstä, ystävistä, taloudellisista tai materiaalisista hyödykkeistä, vaan siitä, että asuin vanhempieni luona. Eräs asia sai minut lähtemän kodistani. Ja kun olin omillani, koko maailmani romahti ja riippuvuuteni lisääntyivät entisestään. Saatanan sitomana Erään kerran joku tokaisi minulle: "Tuolla elämäntyylillä sinä et elä kolmikymppiseksi." Viha täytti sydämeni, koska tiesin hänen olevan oikeassa. Nyt kun katson taaksepäin, on Jumalan ihme, että selvisin noista biletysvuosistani. Jouduin ansaan luullessani noiden asioiden täyttävän sisäisen tyhjyyteni. Orjuutettuna hakeuduin ammattiauttajan puheille. Hän ei koskaan puhunut Jumalasta. Hänen strategiansa oli rakentaa luottamustani kertomalla minulla olevan voimaa muutokseen. Mutta muutos tuli vasta, kun Kristus astui elämääni. Nähtyäni Hänet tunne-elämäni muuttui. Voiman, turvallisuuden ja toivon tunteet täyttivät minut, mutta hetken kuluttua olotilani palasi entiselleen. Herran vierailu oli selvästi päättynyt. Vähitellen masennus tuli niin pahaksi, että kaihtimeni pysyivät kiinni aurinkoisimpanakin päivänä. Saatana oli todellakin saanut minut sidotuksi. Mikään ei tuonut sisäistä tyydytystä, ei edes uskontoni, juutalaisuus. Kirjoitin itsemurhaviestin pari vuotta ennen pelastumistani, join pullotolkulla viiniä ja nielin laittomia pillereitä. Huoneen pyöriessä ympärilläni huusi Jumalaa avukseni. Synagogassa olisimme lukeneet hepreankielistä rukouskirjaa. Joinakin öinä, kun katselin taivaan tähtiä, sanoin: "Tähti kirkas, voisinpa toivoa mitä toivon tänä iltana." Kotonani sanani Jumalalle kuuluivat: "Pelkään elää, mutta en uskalla kuollakaan, koska en tiedä mitä tapahtuu kuoleman jälkeen." Sitten sopersin: "Auta minua." Juuri noita sanoja Jumala oli odottanut. Kun ymmärtää Hänen olevan vastaus, Jumala puuttuu peliin. Vastauksia alkaa tulla Seuraavassa kuussa Jumala alkoi vastata rukoukseeni. Minulle lähetettiin kuuluisan juutalaisen evankelistan, Morris Cerullon kirjoittama kirja "Two Men from Eden" (Kaksi miestä Edenistä). Se todella tempaisi minut mukaan, koska kirja kertoi Jeesuksesta. Eräänä päivänä kanssani juhlinut kaveri alkoi puhua Jeesuksesta. Ajattelin hänen menneen sekaisin. Hän oli erittäin uskonnollinen, kävi aina kirkossa, mutta ei koskaan aikaisemmin ollut puhunut minulle Jeesuksesta. Kuten monilla juutalaisilla, minullakin oli väärä kuva kristityistä. Ajattelimme, että jos et ole juutalainen, olet kristitty – mikä ei tietenkään pidä paikkaansa. Tosiasiahan on, ettei uskonto tee sinusta kristittyä vaan henkilökohtainen suhde Jeesukseen. Kun ystäväni oli puhunut minulle Jeesuksesta, käskin hänen lähteä lätkimään. Hänen juhlimisensa oli ohitse, mutta minä halusin vielä jatkaa. Aina silloin tällöin tiemme kuitenkin kohtasivat. Ystäväni ei enää juhlinut – ei siksi ettei olisi pystynyt, vaan koska ei halunnut. Näin hänessä tapahtuneen sisäisen muutoksen. Se oli juuri sellainen muutos, jollaisesta sielunhoitaja oli puhunut minullekin. Ystäväni oli saanut rauhan, ilon, tyytyväisyyden ja rakkauden, jota hänen uskontonsa ei voinut hänelle antaa. Cerullon kirja sekä ystävässäni tapahtunut muutos saivat minut miettimään, voisiko Jeesus olla juutalainen Messias. Kuinka vääriä toivon siemeniä minuun olikaan kylvetty baarielämäni aikana. Mutta nyt elämääni kylvettiin Jumalan siemeniä. Ollessamme kerran taas pilvessä baarissa erään ystäväni kanssa lauloimme keksimäämme laulua. Sanat menivät jotenkin tähän tapaan: "Herra, auta minua Jeesus, olen mennyt hukkaan." En silloin ymmärtänyt, kuinka meidän kummankin sielumme itki Jumalan pelastuksen perään. Lukiessani lehteä silmiini osui ilmoitus, joka käsitteli transsendenttistä meditaatiota. Elämässäni ei ollut rauhaa, ja olisi tuollaista tarjolla. Se kuulosti hyvältä, joten lähdin mukaan. Meidän käskettiin istua hiljaa ajatukset tyhjinä ja toistella hiljaa mantraa. Tämä vapauttaisi sielumme rauhan tilaan. Carol, ystäväni josta tuli kristitty, antoi minulle kirjan ennen lähtöään raamattukouluun. Se oli Billy Grahamin kirjoittama kirja "Peace with God" (Rauha Jumalassa). Jälleen kerran laitoin kirjan sivuun. Samaan aikaan aloin huomata autojen puskureissa tarroja "Minä löysin sen". Kyselin itsekseni, mistä oli oikein kysymys ja mistä löytäisin "sen". Eipä aikaakaan, kun Carol kysyi, lähtisinkö hänen kanssaan raamattukoulun järjestämään konserttiin. Lähdin mukaan ja yllätyksekseni kuulin väliajalla monien yleisössä nousevan ylös ja lausuvan nuo samat sanat "Minä löysin sen". He kertoivat löytäneensä vastauksen elämälleen kohdattuaan henkilökohtaisesti Jeesuksen. Monien tapahtumien kautta Jumala oli johdattamassa minua totuuteen, joka poikkesi täysin odotuksistani ja tahdostani. Pelihelvetissä Pari kuukautta konsertin jälkeen eräs ystäväni, joka ei ollut vielä edes 30-vuotias, vajosi koomaan ja kuoli huumausaineiden yliannostukseen. Seisoessani hänen arkkunsa vieressä kuulin äänen sanovan: "Näin sinullekin käy, jollet anna minun korjata elämääsi." Käännyin ympäri nähdäkseni, kuka puhui minulle. Minun oli turha kääntyä, sillä ääni tuli sisältäni eikä ulkopuolelta. Tiesin, että se oli Jumala. Kun lähdin muistotilaisuudesta, eräs kaveri jätti minut kyydistä tutun baarin ulkopuolelle. Kuulemani ääni sai minut havahtumaan ja elämäntapani tuomitseminen sai minut juomaan entistä rankemmin. Kaikista maailman koukuttavista asioista pelaaminen oli kaikkein pahinta. Henkinen ahdistus oli kauhistuttava. Kun löin isoja vetoja, en joutunut käsittelemään rahaa, koska kaikki tapahtui puhelimen välityksellä. Oli helppoa lyödä vetoa isoistakin summista, eikä se haitannut ennen kuin tappiot alkoivat kasaantua. Silloin henkinen ahdistus pakotti minut sielunhoitajan pakeille. Pitääkseni kiinni tästä tavasta, turvauduin valehteluun. Eräänä päivänä päätin lähteä peliriippuvuuksien kanssa kamppailevien vertaisryhmään. Viattomasti pelaamisen railo aukeni minulle ollessani neljäntoista vanha. Minulla oli tapana pelata korttia kaverin kellarissa koulun jälkeen. Kävellessäni hänen luokseen pelkkä ajatuskin korttipeluusta sai adrenaliinin suihkuamaan suonissani. Jos kellarissa paloi valo, ilo täytti sydämeni, sillä tiesin pääseväni pelaamaan sinä päivänä. Kuten mikä tahansa, sekin lähti liikkeelle pienestä. Kutsuimme sitä viiden sentin peliksi. Purkissa ei ollut pipareita vaan vaihtokassa. Vanhempani tukivat tietämättään rahoillaan pelaamistani. Vuosien mittaan pelien taloudellinen puoli kasvoi varsin mittavaksi. Pelaamiseni muuttui kuitenkin hallitsemattomaksi siinä vaiheessa kun siirryin lyömään vetoa. Teini-ikäisenä en ryypännyt, käyttänyt huumeita tai pillereitä joka päivä, mutta sitä vastoin pelasin joka päivä. Näe muutoksia Yksi osoitus siitä, että Jumala puhui minulle Jeesuksesta, oli peliriippuvaisten vertaisryhmässä saamani tukihenkilö. Hän antoi minulle neuvon: "Noudata ohjelmaamme, käy eri tilaisuuksissa viikon varrella, mutta älä seuraa mitään urheilulajeja televisiosta tai paikan päällä." "Jos käännät elämäsi Jumalan puoleen, tulet näkemään muutoksen". Hän ei sanonut, että käännä elämäsi Jeesuksen puoleen, koska tiesi minun olevan juutalainen eikä halunnut loukata minua. Noudatin hänen ohjeitaan, ja kun televisiosta tuli urheilua, suljin sen välittömästi. Jumala-osuus tapahtui neljä kuukautta myöhemmin. Ajatus, etten enää koskaan pelaisi, tuntui pelottavalta. Siitä sain potkua elämääni, mutta se myös kulutti minua. Muutaman kuukauden kuluttua viimeisimmästä vedosta tulee kuluneeksi 37 vuotta! Usein huumeiden käyttäjän lopettaessa aineiden käyttö, tilalle tulee muita himoja. Niin kävi minunkin elämässäni. Lievittääkseni pelaamisesta luopumisen tuskaa ryyppäsin ja käytin huumeita entistä enemmän. Tällä kertaa käynti temppelissä juhlapyhinä tuntui erilaiselta. Luin jumalanpalveluksen aikana Carolin antamaa kirjaa. Monesti rabbin rukoillessa hepreaksi hän kääntyi ympäri ja pyysi seurakuntaa olemaan hiljaa. Minulle se oli seurusteluaikaa pikemminkin kuin Jumalan kunnioittamisen aikaa. Asia joka vaivasi minua, koskien tuota kirjaa, oli että miksi minulla ei ollut sisäistä rauhaa. Mutta jos meillä ei ole todellista rauhaa, niin sehän tarkoittaa vain, ettemme ole rauhassa Jumalan kanssa. Ja se voi tapahtua ainoastaan vastaanottamalla Jumalan uhri, jonka Hän antoi koko ihmiskunnalle poikansa Jeesuksen veren kautta. Sovituspäivän tilaisuuden jälkeen menin rabbin luo ja kerroin hänelle mieltäni vaivaavista asioista. Kuunneltuaan tovin minua hän antoi varsin oudon vastauksen: "Onko tämä se Joey, jonka Bar Mitzvahissa olin mukana, jolla on näin paljon ongelmia?" Tässä oli hengellinen johtajani, joka ei antanut minulle minkäänlaista lohtua. Silloin tajusin, ettei uskontoni voisi parantaa kipuilevaa sydäntäni. Nyt ymmärsin, että kaavoihin kangistunut uskonto ei ole muuta kuin sääntöjä ja perinteitä. Näytä minulle totuus Vuoden loppua kohden koin mahdollisimman inhottavia tuntemuksia ruumiissani. Tunsin raskautta ja pimeyttä ympärilläni. Juhlin uutta vuotta juomalla neljännespullollisen viskiä raakana ilman jäitä ja vesiä. Peilikuvani näytti kuolleelta. Kaveri joka oli aikoinaan väittänyt, etten eläisi kolmikymppiseksi, oli erehtynyt jo vuodella. 31-vuotiaana ilman toivoa maksani oli erittäin kivulias. Tunsin, kuinka maksakirroosi oli iskemässä minuun. Runsaan kahden vuoden ajan Jumala käytti erilaisia keinoja paljastaakseen itsensä minulle. Itsepäisyyteni ja uskonnolliset kuvitelmat olivat estäneet minua uskomasta, että Jeesus on juutalainen Messias. Viikkoa myöhemmin makuuhuoneessani sanoin Jumalalle: "Näytä minulle totuus". Olin aina uskonut Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumalaan. "Jos Jumalan poika Jeesus Kristus oli kuollut syntieni takia, näytä minulle joitakin todisteita. Jos se pitää paikkansa, uskon Jeesukseen." Sitten aloin tunnustaa asioita, joiden tiesin olevan syntejä. En olut koskaan tiennyt, että sellaiset asiat kuin anteeksiantamattomuus, ylpeys, itsekeskeisyys, kateus, pelko jne. olivat sydämen syntejä. Sanoin Jumalalle: "En tiedä, mitä olin tekemässä viimeiset kolme vuotta." Ajatukseni olivat niin synnin vääristämiä. Tehdessäni tätä aloin itkeä hysteerisesti ja sitä kesti lähes tunnin. En muista, koska olin edellisen kerran itkenyt. Sydämeni oli täynnä vihaa, katkeruutta ja vastenmielisyyttä. Nyt tiedän Pyhän Hengen parantaneen vahingoittunutta sydäntäni. Koko ruumiini alkoi nykiä. Pyytämäni todisteet alkoivat vyöryä päälleni aaltoina. Jumala vapautti minua vuosien stressistä ja jännittyneisyydestä. Sen jälkeen lämpö täytti ruumiini. Ja tämä tapahtui kylmänä talvi-iltana. Mutta ruumiini ei ollut kylmä, se oli kuuma kuin pätsi. Nyt tiedän Jumalan täyttäneen minut läsnäolollaan Pyhässä Hengessä. Ensimmäistä kertaa elämässäni tunsin itseni sisältä puhtaaksi ja koin ihmeellistä sisäistä rauhaa. Tuntui pelottavalta, mutta tiesin Jumalan paljastavan itsensä minulle. Nousin sohvalta ylös ja heitin menemään kaikki minua sitoneet asiat. Sillä hetkellä en enää tuntenut pelihimoa. Jumalan yliluonnollinen voima työskenteli mahtavasti minun kanssani tuona iltana. Päivä kerrallaan jo lähes 36 vuotta minua on vapautettu. Jumala vapautti myös tuosta voimakkaasta masennuksen hengestä. Minua vuosia kiduttaneen masennuksen kanssa lähti myös pelon henki. Ymmärrän, että Jumala on johdattanut minua jo yli 20 vuotta vankilatyöhön elämäntapani takia. Todistukseni kautta Jumala on tuonut toivoa monille. Villoja Jumalalle Tuon yliluonnollisen tapaamisen jälkeen Jumalalla oli muutakin minun varalleni. Yhtäkkiä alkoivat kirkonkellot soittaa ylistyslaulua, jonka sanat ovat hyvin raamatulliset. Kun ihminen katuu vääriä tekojaan ja pyytää Jeesusta sydämeensä, hänestä tulee osa kuninkaallisia, Jumalan kuninkaita ja pappeja. Näin tapahtui tammikuun 8. Päivänä. Miksi kellot soittivat juuri tuota laulua kaksi viikkoa joulun jälkeen? Minulle se oli jälleen yksi merkki. Kaikista joululauluista Jumala osoitti juuri tämän henkilökohtaisesti minulle. Toinen osoitus Jumalan käden puuttumisesta peliin oli tuon kirkon sijainti. Miten tuo laulu kuului olohuoneeseeni, vaikka lähin kirkko oli puolentoista kilometrin päässä? Olisivatko kyseessä olleet enkelit? Tästä yliluonnollisesta kokemuksesta huolimatta halusin silti lisää todisteita Jeesuksesta. Aivan kuten Gideon laittoi villoja Jumalalle, minäkin pyysin vielä yhden merkin. Muutama kuukausi myöhemmin menin kirjakauppaan ostamaan Uutta Testamenttia. Jäljellä oli vain yksi pieni kirja. Myyjä näytti minulle takasivulla olevaa punaista väriä. Kyse oli kirjapainossa sattuneesta virheestä. Mutta minä päätin ostaa sen värivirheestä huolimatta. Luettuna sitä muutaman kuukauden ajan kuulin jälleen Jumalan äänen. Hän pyysi minua kääntämään takasivun auki. Normaalista vasen sivu olisi ollut valkoinen tyhjä sivu, mutta ei tässä kirjassa. Tuijottaessani sivua näytti kuin siinä olisi ollut sivusiluetti kasvoista. Jumala puhui minulle ja vahvisti epäilyni. Sitten Hän pyysi minua ottamaan kynän ja piirtämään ääriviivat kuviolle. Yllätyksekseni siitä paljastui minun oma kuvani. Voimakas tunne valtasi minut. Tahriintunut punainen väri, joka peitti siluettia, kuvasti Jeesuksen verta. Hänen verensä osti anteeksiannon minulle. Tuon tapauksen jälkeen en ole enää kyseenalaistanut Jeesuksen Messiaanisuutta. Kyseenalaistin kuitenkin transsendenttisen meditaation jatkamisen. Jos en mietiskellyt kahdesti päivässä, tunsin oloni levottomaksi ja hermostuneeksi. Yhtenä aamuna mietiskeltyäni päätin, etten toistaisi sitä iltapäivällä. Kysyin Jumalalta, että jos tämä ei ole sinusta, täytä minut voimalla ja rauhalla. Ja Jumala teki juuri näin. Ei kaikki, joka tuntuu hyvältä ja terveelliseltä ole Jumalasta. Kunnia Jumalalle, joka on tehnyt ihmeellisiä asioita elämässäni. Verellään Hän on pelastanut minut ja voimallaan nostanut minut. Minä en kuole vaan elän ja julistan Hänen tekojaan psalmin 118:17 sanoin.