Aavikkomaraton ”Meillä oli mukana hiekkamyrskypuvut. Jos tuli myrsky, piti laitaa puku päälle ja odottaa sen laantumista. Jos tarvitsi apua sen jälkeen, piti odottaa helikopteria.” kertoo ensimmäisenä suomalaisena Marokon aavikkomaratonille osallistunut Jacques Mahne. Moni suomalainen saattaa todeta viime talven jälkeen, että eihän tänne voi talveksi jäädä kun muuttolinnutkin lentävät etelään. Suomeen 1991 ”lentänyt” Jacques Mahne on ilmeinen poikkeus. Juuri neljäkymppiä ylittänyt kolmen tyttären ja viehättävän lapualaisneidon mies kulkeutui romanssin ohjaamana Etelä-Afrikan Durbanista Suomeen, jossa on ehtinyt tutustua muun muassa yrittäjän monimuotoiseen elämään, talviin sekä tulostimen värimaailmaan.. Sauvakävelyä ja juoksua aavikolla Jacques kertoo olleensa nuorempana innokas polkupyöräilijä, retkeilijä ja jalkapalloilija. Mikä tekee 1996 Suomen kansalaisuuden saaneesta, kristillisen elämänkatsomuksen omaavasta miehestä ”jutun arvoisen”? Toki se, että on löytänyt elämäänsä Jeesuksen, on jo aihe tarinaan mutta miltä kuulostaa aavikkomaraton ensimmäisenä suomalaisena? – Osallistuin Etelä-Marokossa Huhtikuussa kilpailtuun kestävyyslajiin, joka kantaa nimeä Des Sablesin aavikkomaraton. Kisa järjestetään kerran vuodessa ja mukaan mahtuu noin 850 osallistujaa. Tapahtuma on luokiteltu maailman rankimmaksi kestävyyskisaksi. Kilpailijoiden tavoitteena on kulkea kuuden päivän aikana 230 kilometriä. Kisan käydään Saharassa, jossa olosuhteet ovat todella rankat. Kisan sivustolla www.darbaround.com kerrotaan muun muassa, että useimpien kilpailijoiden tavoite on ainoastaan päästä maaliin sijoituksesta niin välittämättä. – Kisa oli järjestyksessään 25 kilpailu ja olin ensimmäisenä suomalaisena mukana. Kisabudjettini oli noin 3800 euroa, josta osan sain tukijoilta. Hiekkaa päästä varpaisiin Jacques Mahne kertoo kisaan osallistuneiden olleen joko ns. ultramaratonistejä tai harrastajia. Jokainen kisapäivä oli oma kilpailunsa. Päivän voittajat palkittiin erikseen. -Kisan erikoisuus oli se, että joka päivä viimeisinä maaliin saapuneet lähtivät seuraavalla etapille ensimmäisinä. Järjestys oli käänteinen ja aika ratkaisi. Etappien varrella oli vielä tarkistuspisteitä, jossa tarkistettiin kilpailijan varustus. Jos esimerkiksi vesikortti oli kadonnut, sai pari tuntia aikasakkoa. Etukäteen merkatut etapit olivat pituudeltaan noin 30km per päivä. Lämpötila kohosi päivällä + 30 asteeseen. Kisan aikana yövyttiin teltoissa aavikolla. Energiaa maratonilla kuluu päivässä noin 5000 kilokaloria. Kilpailijalla on oltava mukanaan kuivamuonaa, pasta-ja liharuokaa, energiapatukoita ja nestettä. – Etapin aikana valmistettiin itse ruoka ja vettä saatiin vesipisteistä sallittumäärä, joka merkittiin vesikorttiin. Kisassa täytyi hallita energian kulutus suhteessa vauhtiin. Jacques Mahnen ensimmäinen kisa meni kokemuksen hankintaan. Vaikka jaloissa oli aavikkolenkkarit ja hiekkasukat, osoittautui Saharan santa karkeaksi jaloille. – Kolme päivää meni suht´ hyvin. Ensimmäisenä päivänä 29 km, toisena 35 km ja kolmantena 40 km. Etapit olivat fyysisesti rankkoja, hiekkaa, vuoria ja kivikkoa. Hiekka-aavikolla kävelin sauvojen kanssa, samoin vuoristossa. Kolmen päivän jälkeen oli hiekka ja kuumuus aiheuttaneet Jacques Mahnen jalkoihin pahoja hiertymiä. Mies kertoo taukopaikoilla ottaneensa kengät jaloista mutta lopulta turvonneet jalat eivät mahtuneet enää kenkiin. – Olin sairaalassa paripäivää, kunnes pääsin kävelemään. Kisa jäi harmittavasti kesken, mutta kokemusta tuli. – Ensi vuonna yritän uudelleen jos saan tukijoita, toivottavasti ensimmäisenä suomalaisena. Pauli Mörsky