Nicky Cruz jäähyväisvisiitillä Suomessa Juokse poika juokse -omaelämänkerrastaan tunnetuksi tullut 75-vuotias Nicky Cruz vieraili toukokuun lopulla Suomessa – omien sanojensa mukaan viimeistä kertaa. 55 vuotta kestänyt kiertäminen ympäri maailmaa on alkanut väsyttää, ja New Yorkin katujen kasvatti haluaa viettää enemmän aikaa perheensä seurassa. Nicky Cruz muisteli Helsingin vierailullaan nuoruuttaan, joka tuntui olevan kuin päättymätön elokuva. Hän syntyi vuonna 1938 Puerto Ricossa noituuden keskelle. Äiti oli noita ja isä pappi Saatanan kirkossa. – Synnyin kiroukseen. Enkä pelkästään minä vaan kaikki sisarukseni, 17 veljeäni ja yksi sisar, Cruz kertoo ja naurahtaa: – Isäni oli romantikko, hän ei antanut äidilleni hetkenkään rauhaa… Hyljätty lapsi – Sain kokea ahdistavaa yksinäisyyttä koko lapsuuteni ajan. Olin ei-toivottu lapsi. Elin elämääni tuntematta mitään, Cruz muistelee herkistyneenä. Äidin odottaa suojelevan lastaan. Äidinhän pitäisi olla valmis vaikka kuolemaan lastensa edestä. Mutta jostain syystä Nickyn äiti kohteli häntä hyvin kaltoin. Nickyä, ei muita lapsiaan. Miksi? – Tunnen vieläkin tuskaa muistellessani äitini pahoinpitelyjä. Muistan, kuinka heräsin 3-4 -vuotiaana verilammikossa. Silmäni olivat muurautuneet umpeen äitini lyönneistä. Nenäni oli murtunut, huuleni halki, kaksi kylkiluuta poikki. Äitini sulki minut pieneen pimeään huoneeseen, jossa jouduin kohtaamaan fyysisen kivun. Äiti, jonka pitäisi rahastaa ja huolehtia lapsestaan, heitti minut kahdeksi, kolmeksi päiväksi tuohon pimeään huoneeseen. Anelin häneltä vettä ja ruokaa, mutta kuulin hänen äänestään pelkkää myrkkyä ja kirousta, Nicky Cruz muistelee kyynelten pyrkiessä silmäkulmaan. – Muistan, kuinka yhdeksänvuotiaana äiti retuutti minua vieraiden naisten nähden ja käski minua katsomaan itseään silmiin. Tuntui kuin äiti olisi lyönyt tikarilla suoraan Nickyn sydämeen huutaessaan tälle, kuinka hän vihasi poikaa, ja kuinka Nicky ei olisi hänen lapsensa. ”Minä en ole koskaan rakastanut sinua, katoa elämästäni. Kadun päivää, jona synnytin sinut. Olet Saatanan lapsi. Sinusta ei ole mihinkään!” oli äiti huutanut raivon vallassa. Viha kovettaa Se oli viimeinen kerta, kun äiti pahoinpiteli Nickyä. Nicky kertoo olleensa täynnä vihaa, suorastaan saatanallista vihaa, istuessaan pimeässä huoneessa. – Päätin tehdä niin kuin äitini toivoi. Päätin lähteä ja jättää kaiken taakseni. Kun juoksin alasti ulos auringonpaisteiselle pihalle, päässäni pyöri yksi ainoa ajatus. ”Tapa itsesi! Tapa itsesi!” Hän kertoo kietoneensa narun kaulaansa ja kiivenneensä puuhun. Mutta juuri kun hän oli valmis heittäytymään alas, Nicky näki veljensä itkevän maassa. – Veljeni huusi minulle, etten hyppäisi alas. Lopulta hän lähti kiipeämään puuhun ja kietoi kätensä ympärilleni. Kerroin hänelle vihaavani äitiä. Pyyhin kyyneleitä pienillä käsilläni ja kerroin veljelleni, etten haluaisi enää koskaan itkeä. Enkä tulisi enää koskaan rakastamaan ketään. – Minä kuolin silloin 9-vuotiaana. Jatkoin elämääni kuin kuolleena kävellen. Uskoin, että minut haudattaisiin jo viimeistään 18-vuotiaana, hän tilittää. Nicky karkasi kotoaan New Yorkiin, jossa hän kertoo löytäneensä uuden perheen ihmisistä, joilla oli samanlainen kohtalo ja jotka ajattelivat samalla tavalla. Monia oli pahoinpidelty ja käytetty seksuaalisesti hyväkseen. – Se oli yksinäisten perhe. Hyljeksittyjen perhe, Cruz selvittää. New Yorkissa vallitsi silloin todellinen sotatila. Jos eksyit väärille kaduille, saatoit menettää henkesi. Vastakkain olivat italialaiset, irlantilaiset, puolalaiset, mustat, puertoricolaiset. Kaikki vihasivat toisiaan ja taistelivat omista alueistaan. – Elin täysin itsemurhahakuista elämää. Juoksin läpi luotisateiden välittämättä hengestäni mitään. Olin kovettanut itseni, olin tullut täysin tunteettomaksi, muistelee lopulta pelätyn Mau Mau -jengin johtajaksi ylennyt Nicky Cruz. Tuhansiksi kappaleiksi Nickyn elämä oli täysin holtitonta ja väkivaltaista. Oikeuden määräämä psykiatrikin totesi, että Nicky olisi matkalla kohti sähkötuolia ja helvettiä. Hänellä ei ollut mitään toivoa. – Maailmassa on paljon negatiivisia ajatuksia, koska ei tunneta Jeesusta Kristusta. Minäkään en tiennyt Hänestä mitään, koska olin kasvanut noituuden ja Saatanan palvonnan keskellä, Cruz kertoo. Eräänä päivänä Brooklynin sotaisille kaduille saapui kuitenkin laiha nuori saarnamies, David Wilkerson, jota Jumala oli puhutellut pienessä philadelfialaiskaupungissa ja käskenyt lähteä New Yorkiin. Maalaispapin uhkarohkeudella Wilkerson saarnasi alueella, jonne edes kaupungin poliisit eivät uskaltaneet tulla. – Kun kuulin häntä ensimmäisen kerran, hän julisti kovaan ääneen kadunkulmassa: ”Jumalalla on voima muuttaa sinun elämäsi juuri nyt”. Minä en edes nähnyt miestä väenpaljouden keskellä, mutta käskin hänen sulkea suunsa, tai hän olisi kuollut mies. Kun lopulta pääsin hänen luokseen, ajattelin että jos Jumala on lähettänyt tämän miehen, Hänellä on täytynyt käydä erehdys, Nicky Cruz muistelee naurahtaen. – David Wilkerson oli niin laiha, käsivarretkin muistuttivat spagettia. Ja mikä pahinta, hänellä oli käsittämättömän paksut silmälasit, joiden läpi oli vaikea nähdä hänen silmiään. Kuunneltuaan aikansa Cruzin haukkumista ja haistattelua Wilkerson totesi vapisevin huulin: ”Nicky, olen tullut tuomaan sinulle sanoman taivaasta. Nicky, Jeesus rakastaa sinua.” – Näin omin silmin, kuinka tämän miehen olemus muuttui samalla. Hän ei selvästikään muistanut missä oli, vaan alkoi uhmakkaasti huutaa: ”Tapa minut, jos se tekee olosi paremmaksi. Sinä voit tappaa minut ja pilkkoa vaikka tuhanteen kappaleeseen, ja levittää palaset kadulle, mutta muista Nicky, että jokainen pikkupalanenkin tulee huutamaan sinulle, että Jeesus rakastaa sinua. Sinä et koskaan voi tappaa rakkautta, koska Jumala on rakkaus.” Seuraavat kaksi viikkoa Nicky Cruz kertoo kuulleensa joka paikassa, jossa kulki, sanat ”Jeesus rakastaa”. Olipa hän tappelemassa tai ryöstämässä – ”Jeesus rakastaa” soi hänen korvissaan. Ja lopulta St. Nicholas Arenalla pidetyssä massakokouksessa Cruz antoi elämänsä Jeesukselle. Nicky Cruzin ja David Wilkersonin tapaamisesta on tehty elokuva Risti ja linkkuveitsi, jossa Pat Boone näytteli Wilkersonia ja Erik Estrada Cruzia. Todennäköisesti jo ensi syksynä teattereihin tulee uusi Gregory Andersonin käsikirjoittama elokuva Cruzin elämästä ”Thousand Pieces”, jonka nimi juontaa juurensa Wilkersonin sanoista tuhanteen kappaleeseen pilkkomisesta. Anteeksianto vapauttaa Nicky Cruz myöntää, ettei vieläkään ymmärrä, miksi äiti vihasi häntä ja pahoinpiteli poikaansa jatkuvasti. 21-vuotiaana Nicky sai kuitenkin johdattaa äitinsä uskon tielle. – Sain äidiltäni tuolloin ensimmäisen kerran suukon, ja se tuntui kuin silkin kosketukselta. Äidin ja pojan välit eivät koskaan kehittyneet sellaisiksi, millaisiksi Nicky olisi toivonut niiden tulevan. Mutta anteeksi hän kuitenkin pystyi antamaan äidilleen. – On paljon helpompi vihata kuin rakastaa toista ihmistä. Onneksi me voimme osoittaa rakkautta, joka on suurempi kuin me itse. Ja se rakkaus tulee suoraan Jumalalta, Nicky Cruz toteaa. – Ilman anteeksiantoa ja katumusta ei pärjää. Näin kävi minullekin, Jeesuksen anteeksianto oli avain taivaaseen. Jotta pystyin antamaan anteeksi äidilleni, minun täytyi ensin saada itse syntini anteeksi. Teksti: Kimmo Janas Kuvat: Juha Seila