Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> Tavoittamattomien tavoittaja
<empty> 2024 Vainoraportti
<empty> Immanuelin paluu
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

Suomi sydämessä


Dov Segev-Steinberg kertoo tunteneensa jo pikkupoikana vetoa Suomeen. Ja viime syksynä haave viimein toteutui hänen aloittaessaan Israelin suurlähettiläänä Helsingissä.

Kun Dov Segev-Steinberg tuli esittämään 1.9.2016 valtuuskirjansa presidentti Niinistölle, Presidentinlinnan edessä soitettiin Suomen ja Israelin kansallislaulut.

– Katsoin ylös taivaalle kyyneleet silmissä ja ajattelin, mihin kahden holokaustista selviytyneen juutalaisen jälkeläinen onkaan edennyt. Palannut Eurooppaan, missä ei tarvitse kertoa ihmisille, mitä tapahtui juutalaisille sodan aikana. Ja saan edustaa itsenäistä Israelin valtiota. Paluu Eurooppaan merkitsee myös tietyn henkilökohtaisen ympyrän sulkeutumista, hän kertoo.

Segev-Steinbergin molemmat vanhemmat syntyivät Euroopassa – isä Puolassa ja äiti Unkarissa. He selviytyivät holokaustista teini-ikäisinä ja muuttivat Israeliin heti sen itsenäistyttyä.

Lappi kiehtoo
– Kun kasvoin 1960-luvun Israelissa, minulle ja monille ikätovereilleni nimi ”Suomi” oli paljon tutumpi kuin vaikkapa Ranska tai USA – ja ehkä erityisesti nimi ”Lappi”, suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg muistelee.

Hän kertoo kasvaneensa lastenkirjojen parissa. Erityisen vaikuttava oli ruotsalaisen naiskirjailijan ja valokuvaajan tekemä kirjasarja, joka kertoi lapsista eri puolilla maailmaa. Yksi kirja kertoi Noriko-sanista, Japanin tytöstä. Oli kirjat myös afrikkalaisesta pojasta ja israelilaisesta lapsesta.

– Mutta oli myös kirja Elle Karista, Lapin tytöstä. Siinä oli mustavalkoisia kuvia saamelaistytöstä. Minusta se oli todella erikoista Tel Avivin rannoilla kasvaneena. Tyttö oli saamelaisvaatteissa, oli lunta, poroja, saamelaiskota jne.

Lappi oli yhtä kuin Suomi. Tuon kirjan välityksellä israelilaiset lapset oppivat Lapista, poroista, saamelaisista, järvistä, saunasta jne.

– Ajattelin, että joku päivä minun pitää päästä tuonne. Se on tosi erilaista ja ainutlaatuista.

Ja täällä minä olen nyt, suurlähettiläs Dov Segev-Steinberg toteaa hymyillen tyytyväisenä.

Israelilaiset ovat nyt löytämässä Suomen matkakohteena. Tällä hetkellä Lappi on todella suosittu israelilaisten matkailijoiden keskuudessa. Itse asiassa israelilaiset ovat toiseksi suurin ryhmä Lapissa kiinalaisten jälkeen.

– Olin viime joulukuussa 3 päivää Rovaniemellä ja olin todella haltioissani ja ymmärrän, mikä vetää israelilaisia sinne; lumi, revontulet jne. Ja kun he tulevat Lappiin, he pian löytävät myös Suomen muut osat. Meidän on nyt vain tartuttava tähän tilaisuuteen, Segev-Steinberg kannustaa.

Israelilainen cowboy
Diplomaattiuransa alussa Dov Segev-Steinberg oli ensin muutaman vuoden kadettina, jonka jälkeen siirtyi politiikan tutkimuskeskukseen. Ensimmäinen ulkomainen komennuspaikka kadettina vuonna 1990 oli Teksas, jossa hän toimi mm. musiikinopettajana amerikanjuutalaisten lasten kesäleirillä neljänä kesänä.

– Opetin heille juutalaisia kansantansseja ja heprealaisia lauluja säestäen haitarilla. Olen opiskellut ja soittanut pianoa monia vuosia; jazzia, klassista jne., suurlähettiläs paljastaa.

Toiminta-alue käsitti Teksasin lisäksi New Meksikon, Arkansasin, Lousianan ja Oklahoman, jossa hän kierteli kertomassa juutalaisesta kulttuurista ja Israelista eri seurakunnissa ja eri tapahtumissa. – Teksasista sain siirron Kairoon 1993, jossa olin talousneuvonantajana kaksi vuotta. Se oli todella mielenkiintoista aikaa nähdä alueella tapahtuvia muutoksia. Vaikka emme ole aina olleet hyvissä väleissä keskenämme, voimme silti elää rauhassa rinta rinnan, Segev-Steinberg toteaa.

Elämme mielenkiintoista aikaa
– Moni piti minua hulluna hakiessani tänne, missä on lunta, kylmää ja pimeää suuren osan vuotta.

Olen syntynyt Tel Avivissa, missä on todella kuumaa, ja useimmat ulkomaisista asemapaikoistani kuten Intia, Egypti, Etelä-Afrikka ja Qatar ovat olleet hyvin kuumia maita. Halusin edes kerran elämässäni kokea jotain erilaista. Minkälaista on asua Pohjois-Euroopassa, miltä lumi tuntuu, minkälaista on elää kylmässä. Millaista on kävellä metsissä. Katsoin kartasta, että Helsingissä on Israelin pohjoisin lähetystö, Dov Segev-Steinberg muistelee.

Toinen syy, oikeastaan pääsyy, liittyy politiikkaan. Hän alkoi tutkia maamme historiaa ja huomasi, kuinka paljon Suomella ja Israelilla on yhtäläisyyksiä.

– Tämä on todennäköisesti diplomaattiurani viimeinen maa, vietin jokin aika sitten 60-vuotispäivääni ja kello käy…

Hän kertoo halunneensa tulla maahan, jossa voi hyödyntää tietouttaan Lähi-Idästä, mutta myös oppia meidän kokemuksistamme. Miten tällainen pieni maa ja kansa selviytyy ja kukoistaa vastoin kaikkia todennäköisyyksiä ja jopa menestyy.

Uradiplomaatin ammatin yksi hyvä puoli on hänen mukaansa, että on koko ajan oppimisprosessissa.

– Aivan kuten vanhempani painottivat minulle ja veljilleni lapsina – opiskele ja kysele jatkuvasti, älä koskaan pidä mitään itsestään selvänä.

Suurlähettiläs kertoo tulleensa Suomeen ja Eurooppaan hyvin mielenkiintoiseen aikaan; on lisääntyvää pakolaisvirtaa, on Brexit – maailmassa tapahtuu nyt paljon suuria muutoksia, joita on vaikea ennustaa.

– Vaikka tulenkin Pyhästä maasta, en ole profeetta, hän naurahtaa.

Kaapattuja organisaatioita
– Jo ensimmäinen pääministerimme Ben Gurion totesi, että YK on tärkeä kansainvälinen organisaatio, mutta se on täysin politisoitunut, Segev-Steinberg kertoo.

Niin YK:n yleiskokous kuin turvallisuusneuvostokin ovat tehneet lukemattomia päätöslauselmaa, jotka koskevat Israelia – aivan kuin ainoa ongelma maailmassa olisi Israel.

– Monet maat, joilla itsellään on vakavia ihmisoikeuspuutteita ja sananvapausongelmia, vaikuttavat YK:n toimintaan. Aivan samoin on UNESCOssa, jonka pitäisi olla kulttuuriin ei politiikkaan kytketty organisaatio. UNESCO on itseasiassa hyvä esimerkki organisaatiosta, jonka ovat kaapanneet radikaalit elementit.

Vuoden kuluessa on julkaistu kaksi päätöslauselmaa, joista ensimmäisen mukaan juutalaisilla ei ole mitään tekemistä Jerusalemin pyhien paikkojen kanssa. Segev-Steinbergin mielestä on aivan sama kuin väitettäisiin, ettei kiinalaisilla ole mitään tekemistä Kiinan muurin kanssa tai egyptiläisillä pyramidien kanssa. Historiaa vääristellään ja kirjoitetaan kokonaan uusiksi.

– Kuka oikein perusti Jerusalemin aikoinaan Israelin pääkaupungiksi? Kuningas Daavid! Ja viimeisin päätöslauselma koski Hebronia. Hebron on muka vain muslimien pyhä paikka, eikä juutalaisilla tai kristityillä ole osaa eikä arpaa sinne, suurlähettiläs toteaa selvästi närkästyneenä.

Itse asiassa nämä päätöslauselmat eivät ole Israelin vastaisia vaan juutalaisuuden ja kristinuskon vastaisia. Ja ketkä kannattivat tätä päätöstä? Monet ei-muslimimaat… Tämä osoittaa hänen mielestään vallalla olevan tekopyhyyden.

– UNESCOn ratkaisut ovat täysi farssi. Mutta mikä ei ole farssi ja josta olen enemmän huolissani, on se kuinka monet länsimaat, sivistysvaltiot tukevat näitä päätöslauselmia. Ja miksi? Poliittisista syistä tietenkin. Ja vielä enemmän ihmettelen valtioita, jotka ovat hiljaa – sillä se on myöntymisen merkki. Kun näkee jotain, joka on moraalitonta ja väärää, mutta pysyy vaiti – se on huolestuttavaa.

Me olemme pettyneitä ja huolestuneita näiden maiden suhteen, Dov Segev-Steinberg huomauttaa.

Kristillistä anteliaisuutta
Suurlähettiläs Segev-Steinbergin isä syntyi Puolassa 1920-luvulla hyvin varakkaaseen juutalaisperheeseen. Isoisä oli viljakauppias ja omisti myllyjä Varsovan lähellä. Hän oli myös yksi sikäläisen juutalaisyhteisön johtajista.

– Eräänä aamuna eräs maanviljelijä, harras katolinen, tuli isoisäni ovelle kyyneleet silmissään. Hän totesi olevansa köyhä maanviljelijä ja hänen poikansa oli menossa naimisiin muutaman viikon kuluttua. Koska vuosi oli ollut huono, isällä ei ollut rahaa ostaa pojalleen edes pukua häihin. Hän pyysi lainaksi muutamaa zlotya, että saisi ostettua puvun pojalleen.

Isoisä tuli kosketetuksi. Hän avasi piirongin laatikon, otti sieltä setelitukon ja antoi sen naapurilleen. Tämä pelästyi, että ei hän voi koskaan maksaa takaisin sellaista rahamäärää.

– Isoisäni sanoi, että hänellä on tarpeeksi rahaa, eikä hän voi syödä rahojaan. Hän käski naapurin ottaa rahat, hän ei haluaisi niitä takaisin. ”Osta perheellesi hääpuvut ja järjestä pojallesi parhaat mahdolliset häät kirkossasi. Nauti elämästäsi. Elämä on lyhyt.”

Isoisä teki sen puhtaasti anteliaisuudesta ja lähimmäisenrakkaudesta. Hän oli erittäin avoin ja hyväsydäminen mies.

Kolme vuotta myöhemmin, syyskuussa 1939 syttyi sota ja natsit hyökkäsivät Puolaan. Ensimmäisiksi kohteiksi joutuivat juutalaisyhteisöjen johtajat ja vauraat jäsenet. Segev-Steinbergin isoisä pakeni muutamien ystäviensä kanssa metsään ja onnistui piilotella siellä pari kuukautta, ennen kuin joutui kiinni. Miehet ammuttiin kaupungin torilla kaupunkilaisten silmien edessä.

– Isäni oli todistamassa oman isänsä surmaamista, Dov Segev-Steinberg toteaa.

Juutalaiset vietiin joukkosiirroilla keskitys- ja kuolemanleireille. Yhtenä yönä Segev-Steinbergin isä ja neljä hänen sisarustaan pakenivat metsään. He piilottelivat päivisin metsässä ja kiersivät öisin maanviljelijöiden ovilla pyytämässä apua.

Yhtenä yönä isä sisaruksineen tuli edellä mainitun katolisen maanviljelijän ovelle anoen itkien häneltä apua. Tämä pyysi heidät sisälle ja antoi heille ruokaa ja juomaa.

”Isänne ja hänen anteliaisuutensa takia kätken teidät vaikka jäisin kiinni ja natsit tappaisivat minut ja perheeni. Nyt on minun vuoroni auttaa”.

Mies halasi heitä ja piilotti heitä 2,5 vuotta natseilta.

Sota päättyi lopulta ja he pakenivat Saksaan USA:n miehitysvyöhykkeelle. Ja jäivät odottamaan Israelin perustamista muuttaakseen sinne.

– Kahden miehen anteliaisuuden ansiosta minä olen olemassa ja toimin tänä päivänä Israelin suurlähettiläänä Suomessa, Segev-Steinberg lausuu ylpeänä.

Miten kristityt voivat tukea Israelia?
Työskennellessään eri maissa suurlähettiläs Dov Segev-Steiberg kertoo nähneensä paljon rakkautta kristittyjen yhteisöjen keskuudessa. Hän arvostaa sitä, eikä pidä sitä suinkaan itsestään selvänä.

Esimerkiksi Etelä-Afrikassa kristityt tajusivat, että auttaakseen Israelia pitää olla äänekkäämpiä.

– Ei pidä pelätä, sillä rakkauden osoittaminen Israelille on periaatteessa itsensä tukemista. Sillä ne jotka siunaavat Israelia, saavat itse siunauksen, hän huomauttaa ja ehdottaa: – Jatkakaa hyvää työtä, älkää pelätkö. Iloitkaa, laulakaa ja rukoilkaa jatkossakin äänekkäämmin.
Älkää vaietko.

Toiseksi hän kannustaa hankkimaan mukaan nuoria.

– Koen, että saamme tukea todella monilta ihmisiltä Suomessa – he ovat rakastavia ja välittäviä, mutta mukaan pitäisi saada lisää nuoria. Heille pitää selostaa, mistä Israelissa on kyse ja miksi hyvät suhteet Israeliin ovat tärkeitä.

Kimmo Janas


Yhteistyössä
CMN