Etusivu
Mediatiedot
Lehden tausta
Tilaa ilmainen näytenumero
Lehtitilaus
 
Yhteystiedot
Kauppa
 
Tässä numerossa
<empty> Kutsu karulle lähetyskentälle
<empty> MP 24 – kaikkien aikojen suurimmat MP -messut
<empty> Heikot Weljet tukevat toisiaan
viiva
Artikkelit
<empty> Vanhemmat lehdet
   
Tosimies nyt myös Facebookissa ja Youtubessa

 

UUSI AVAUS AFRIKKAAN


GNN Finland eli Good News Networking on pieni lähetysjärjestö, jonka polttopisteenä ovat saavuttamattomat kansat. Yhdistyksen perustamisesta tulee 2022 kesäkuussa jo 14 vuotta. Vuosikymmenten toiminta Kaakkois-Aasiaan sai osaltamme keskitetyn muodon.

Mutta työ on edennyt. Tosimiehen tammikuun 2016 numerossa kerrottiin GNN työstä kansojen parissa, mutta silloin sydäntoipilaana en osannut mitenkään arvata, että pari vuotta myöhemmin Jumala avaisi aivan uuden työsaran Tansaniaan.

Käänteentekevä lähetyskurssi
Toukokuussa 2018 kävin nuoremman työtoverini Jonathan Lemmettin kanssa pitämässä Dar-es-Salaamissa kaksipäiväistä lähetysseminaaria, johon osallistui toistasataa paikallista pastoria ja työntekijää eri kirkkokunnista. Aloituspäivänä selvisi, ettei heidän käymissään raamattukouluissa ollut lainkaan opetusta lähetystyöstä, maailman saavuttamattomista kansanryhmistä puhumattakaan. Asia jäi painaamaan mieltä.

Seuraavana yönä heräsin kesken unien kirkkaaseen ajatukseen: Tänne tuli järjestää ruohonjuuritason lähetyskurssi! Tuumasta toimeen: Kesällä 2019 järjestimme Dar-es-Salaamiin kolmiviikkoisen intensiivikurssin. Opetuksesta vastasi GNN:n monikansallinen opetustiimi. Silloinen kurssi, 42 osallistujaa sisäisti ajatuksen, ettei lähetystyö ole vain ulkomaalaisten tehtävä. He voisivat itse aloittaa lähetystyön vielä saavuttamattomien heimojen keskuudessa omassa maassaan. Sellaisia ryhmiä löytyy Tansaniasta vielä 30 ja yhteinen väkimäärä nousee 6 miljoonaan. Sehän on enemmän kuin Suomen asukasmäärä.

Tansaniaan oma GNN-tiimi
Kurssin jälkeen parikymmentä asialle syttynyttä kurssilaista kokosivat tiimin, nimeten sen GNN-Tansaniaksi. Seurakuntatyönsä ohella nämä pastorit ja evankelistat, eri taustoista huolimatta alkoivat yhdessä toteuttaa missioita vielä saavuttamattomien heimojen keskuudessa.

Onhan maassa jo tuhansia evankelikaalisia seurakuntia, jotka ajoittain järjestävät suuria massakokouksia. Jotkut kirkot jopa istuttavat uusia seurakuntia. Mutta kuten usein käy, saavuttamattomat kansanheimot ovat unohtuneet. On helpompaa keskittyä paikalliseen kirkkopolitiikkaan ja varmistella jo saavutettuja asemia.

Kuitenkin Hyvän Uutisen vieminen kaikille kansoille on seurakunnan luovuttamaton kutsumus! Maailman jokaisen kansanryhmän tulee saada kuulla sanoma syntisten Vapahtajasta, oli toteuttaminen miten vaikeaa tahansa!

Tätä ryhtyi GNN-Tansanian tiimi toteuttamaan. Nyt työtä on avattu jo kuuden heimon parissa. Sellaisia ovat mm. zaramot (1,2 milj. muslimia), etelän masait, vidundat, nyaturut jne. Vuosi sitten jo noin 700 heimolaista oli tullut uskoon ja kastettu.

Me täältä pidämme jatkuvasti yhteyttä Tansanian tiimiin ja annamme jatkokoulutusta kolmesti vuodessa. Zoom-seminaarit netin kautta mahdollistavat, että monikansallinen GNN-opetustiimimme voi omista asuinmaistaan käsin antaa livenä jatko-opetusta ja antaa ratkaisuehdotuksia nouseviin kysymyksiin.

Uusia työkaluja pakkiin
Elokuussa 2020 heräsin jälleen aamuyöllä ajatukseen, että tulisi taltioida videoille lastentyön veteraanien, Raili Väisäsen ja Mirjam Yleniuksen opetusta suahilin kielellä. Vuosikymmenten työskentely eri maissa ei ollut häivyttänyt mielestä alkuvuosina hankittua kielitaitoa. Nyt sille olisi käyttöä saavuttamattomien työssä!

Syksystä lähtien saimme taltioitua 16 jaksoa arvokasta opetusta, josta olisi hyötyä Tansanian työssä. Aasian kokemuksista näet tiesimme, että lapset ovat avainasemassa perheiden ja uusien heimojen avautumiseen.

Tansanian 60 miljoonasta asukkaasta 27 miljoonaa ovat alle 15-vuotiaita. Kun vuoden 2021 aikana GNN-Tansanian tiimi järjesti 14 seminaaria 9 maakunnan alueilla, video-opetusta seurasivat pyhäkouluopettajien joukossa myös piispat ja pastorit eri kirkkokunnista. Tähän mennessä yli 800 kurssin käynyttä ovat saaneet siitä todistuksen.

Kun ymmärrys lapsen arvosta ja että lapsikin voi tulla uskoon on sisäistynyt, seminaarit päättyvät usein kyynelin tehtyyn parannukseen lasten laiminlyönneistä. Dodoman piispa Jackson totesi, että jo varttunut sukupolvi on pitkälti menetetty, mutta sama ei saa tapahtua nousevalle sukupolvelle.

Eräs pastori Iringasta kertoi myöhemmin, että kokouksiin tapasi osallistua 15 lasta. Kun hän alkoi soveltaa seminaarista opittuja työkaluja, muutamassa kuukaudessa lasten määrä kasvoi viikonloppuisin 80:een.

Jälleen Afrikkaan
Kahden pitkän vuoden jälkeen lokakuussa 2021, laskeutui KLM lentomme Kilimanjaron lentokentälle. Hikisten tarkastusten jälkeen tiimimme vihdoin kohtasi iloisina odottavat Tansanian kumppanit. Yövyimme Arushassa, joka on kuuluisa mm. safareistaan. Siitä alkoi reilun kahden viikon tiivis kierros kohteina Arusha - Dar-es-Salaam – Sansibar.

Jonathan Lemmetti kertoo lokakuun matkasta:
Astuessamme jälleen Afrikan mantereelle huomasimme heti, että näky saavuttamattomien kansojen työstä oli sisäistynyt GNN Tansanian tiimin jäsenille. Samoin ymmärrys lasten arvosta, ja että hekin ymmärtävät tulla uskoon, oli mennyt perille. Opittua oli myös alettu panna käytäntöön.

Vuoden aikana seminaareihin osallistuneet hengelliset johtajat yli kirkkokuntien näyttävät tulleet vakuuttuneiksi tiimin työstä ja kokevat GNN toiminnan siunaukselliseksi. Tansanian tiimi valmisteleekin aluevierailut aina rukouksin. Näin tarkoitus yhdistää heidät kohden päämäärää.

Reilun kahden viikon aikana, jolloin vietimme paljon aikaa yhdessä, oli siunaavaa kuulla tiimin kokemuksista missiomatkoilta. Paikalliset kumppanit olivat myös avoimia kuulemaan, mitä meillä oli heille kerrottavana.

Ennen Sansibaria, muun Dar-es-Salaamin ohjelman lomassa kävimme kahdella zaramo-heimon asuttamalla muslimikylällä.

Uusi avaus zaramo-kylälle
Liekö univelkaa tai menneen viikon tiivis ohjelma, mutta aamulla herätessä miettiessäni mitä zaramokylän asukkaille puhuisin, ajatukset olivat kuin tyhjä taulu. Eikä tilanne siitä kohentunut edes aamiaisen jälkeen. Kolmen tunnin matka syrjäkylälle ei parantanut tilannetta. Niinpä päätin luottaa, kuten usein ennenkin, että ’Herra antaisi sanat’ kun niitä tarvittiin.

Sitten pölyisen ajomatkan loppusuoralla nousivat mieleen kuin tyhjästä Jeesuksen sanat: ”Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa.”

Loppumatka kukkulan päällä sijaitsevalle kylälle sujui jalkapatikassa pitkin epätasaista maastoa. Perillä odotti kylän väki talojen varjoissa ja 53 lasta (laskin) istui suuren puun oksien alla.

Aloin oman osuuteni kysymällä mistä kyläläiset hakevat vetensä? Sitten jatkoin Jeesuksesta, jonka he tuntevat nimellä Isa Almasih, mutta että hän on paljon enemmän kuin profeetta. Jatkoin miten hän tapasi naisen Sykarin kaivolla.

Puheeni jälkeen kylänvanhin kertoi, että heillä on vakava vesiongelma. Kukkulan juurella on paikka, johon tihkuu likaista vettä ja väki nousee jo klo 3 aamulla odottamaan astioiden täyttymistä.

Paluumatkalla huomasin pohtivani, että voisihan sitä kerran elämässä kaivonkin järjestää kipeästi tarvitsevalle kylälle. Mukana matkaseurueessa oli Jeremiah, joka käy säännöllisesti kylällä evankelioimassa. Hän on siviilissä rakentaja. Tiedustelin pystyisikö hän rakentamaan kylälle kaivon ja kun sain asiantuntevia vastauksia ja kohtuullisen hinta-arvion, sovimme että kaivohanke toteutetaan luvaten kattaa koituvat kulut.

Tämän ilmestyessä kaivoprojekti on hyvässä vauhdissa. Vettä nousee jo 20 betonirenkaan reunustamasta kuopasta, jonne on asennettu veden suodatus. Kaivon pitäisi olla valmis 15.2.2022 ja sitä vauhdittaa lupaamani bonus, mikäli kaivo valmistuu aikataulussa.

Kuin pisteenä ’iin’ päälle eräs seurakunta adoptoi hankkeen marraskuussa, pohjoisen kierroksemme aikana. Kaivon reunaan tulee kyltti, jossa ovat Jeesuksen sanat Sykarin kaivolla.

Jotenkin tuntuu, että hankkeessa on ollut ’johdatuksen sivumakua’.

Arto Sädeaho


Yhteistyössä
CMN